Mikä onni, että tultiin tänne!

Alku ei tosin vaikuttanut kovin lupaavalta. Hostellimme ei itse järjestänyt reissuja Sipadanillesillä lupajärjestelyt ovat kyseiseen maailmanperintökohteeseen kalliita, joten meidät opastettiin läheiseen hostelliin lähtövalmisteluja varten. Veneen lähtöä edelsi varsinainen häslinki. Ungle Chang’s ei vaikuttanut lupaavalta, kaikki vetäjät hössöttivät, poukkoilivat edestakaisin, eikä apua välineiden valitsemiseen (tai niiden löytämiseen) saanut millään töykeiltä ja stressaantuneilta työntekijöiltä. Australialainen ystävättäremme oli hermorauniona, kun yritti selvittää mistä löytäisi sukellusvälineensä. Onneksi meillä snorklaajilla oli hieman helpompaa. Suosittelen kuitenkin kaikkien tarvittavien varusteiden mukaan ottamista omalta hostellilta tai vähintään tarkastamaan niiden kunnon ja sopivuuden hyvissä ajoin, niin säästyy stressaamiselta ja kommelluksilta. Toisin kuin me.

Pääsimme vihdoin suuntaamaan kohti Sipadania. Saarelle päästyämme meidän piti kirjata itsemme jonkinlaiseen rekisteriin ja sitten ei kun sukeltelemaan!


.

Riutan reunalla veneemme kierteli ja kaarteli etsien barracudia (meinasimme jo turhautua, että päästäänkö sitä koskaan veteen). Suuri kalaparvi löytyi, scubadivaajat hyppäsivät laitteineen veneestä ja samoin me.

Ensikatsaus veteen oli varsinainen WAU-elämys.

Vesi oli paljon kirkkaampaa, uskomatonta, miten niinkin suuri ero voi olla, vaikka ei kovin kaukana oltu asutetuista saarista. Korallia oli pilvin pimein ja samoin kaikenlaisia kaloja. Sitten vastoinkäymisiin: omat räpyläni olivatkin aivan risat ja jotenkin yhtäkkiä aivan liian isot ja päättivät sitten tippua jalasta. Paniikissa siinä sitten lähdin sukeltamaan niiden perään, onneksi sain kiinni. Sukelluksen jälkeen snorklailu oli uuvuttavaa räpylät kädessä ja happeakaan ei tuntunut saavan snorkkelin läpi. Heilutimme veneelle, joka tuli meidät hakemaan. Nousimme veneeseen ja perässäni nousseen puolisoni kasvot olivat aivan veressä. Nenäverenvuoto. Näin. Lupaava alku.

Snorkkelin tukos saatiin korjattua, nenäverenvuoto tyrehdytettyä ja räpylät jäivät veneeseen.

Sen jälkeen sukeltelu sujui jo paremmin. Päivä oli huikea, kolme sukellusta eri puolilla saarta. Meidän lisäksemme snorklaajia oli vain yksi nuori malesialainen pariskunta. Söimme ja huilasimme sukellusten välillä saarella ihmetellen sotilaiden puuhailuja. Sipadanilla tosiaan on sotilastukikohta, kaiketi lähistöllä tapahtuvien kidnappausten ja laittomien pakolaisten varalta. Suurin osa saaresta on tutkimuskäytössä.

Sukelluksilla näimme muutaman riuttahain, jolloin sydän pomppasi kurkkuun ja ajatusketju viuhahti mielessä tuhatta ja sataa “Mitä nyt pitäisi tehdä??!”. Haikaloja täällä oli suurempi mahdollisuus nähdä, sillä suojellulle alueelle kiinalaiset salametsästäjät (tai kiinan markkinoille välittävät kalastajat) eivät päässeet. Hain evä-keitto on kuulemma erittäin suosittua Kiinassa, kuin myös erilaiset niistä valmistetut hoitopulverit.

Uimme myös jet fish -parvessa, näimme suuria kilpikonnia ja kaloja. Erityisesti viimeisin sukellus tukikohdan edustalla oli antoisa. Sarvikaloja, nenäkaloja, mitä lie kaikenlaisia kaloja. Sää oli erittäin vaihtelevaa, mutta veden alla se ei haitannut, voimakasta vuorovesivirtausta lukuunottamatta.

Erittäin antoisa reissu oli ja ehdottomasti yksi matkamme kohokohdista. Kaunista ainakin näin harvoin snorklanneelle, australialainen, enemmänkin laitesukellusta harrastanut tyttö ei pitänyt kohdetta kummoisena.

Saavuttuamme takaisin hostellille hyvästelimme mukavan henkilökunnan ja kanssasukeltajat ja lähdimme meille tilatun veneen kyydillä Sempornaan.