Pakkaaminen tuntuu olevan aina yhtä tuskastuttavaa: Mitä pakata… Kuinka monta vaatekertaa, mitkä kengät, jaksaako räpylöitä raahata, mitä tulisi ottaa Suomesta ja mitä paikanpäältä… Usein pakkaaminen on meillä jäänyt melko viimetinkaan, vaikka yleensä siitä puhumme hyvissä ajoin etukäteen (=eli ainakin suunnittelu on käynnissä ajoissa). Viimeisimmällä matkallamme (Sri Lanka – 3 viikkoa) selvisimme ihanan kevein rinkoin, ja samalla linjalla olisi tarkoitus pärjätä vastedes. Indonesiassa (3+1 kk) kannoimmekin sitten astetta painavampaa lastia mukanamme, mutta näin jälkikäteen olemme tulleet siihen tulokseen, että vähemmälläkin olisi pärjännyt mainiosti.

Alla oleviin blogiteksteihin olen kerännyt pientä yhteenvetoa pakkailuista (suunnitelluista, pakatuista ja turhaksi osoittautuneista tavaroista). Koska Indonesian reissu oli “painavin”, se postaus on tällä hetkellä kattavin (kunnes MYM-pakkailuista saadaan parin vuoden päästä palautetta). Täytyy toki muistaa, että pakkaamiseen ja tavaran määrään vaikuttavat tietenkin matkakohde (ilmasto, hintataso, aktiviteetit) ja matkan kesto. Ei ole siis yhtä oikeaa ja kaikille matkoille sopivaa pakkauslistaa, sillä jokaisen tulee tietenkin pakata mukaan esimerkiksi itselleen välttämättömät lääkkeet. Muiden pakkauslistoista voi kuitenkin saada hyvää tukea omaan pakkaus-pähkäilyyn!

IMG_20150729_053948