Tänään saimme nauttia vapaudesta. Kävimme eilen illalla vuokraamassa skootterin päiväksi (melko tyyriiseen hintaan: 70.000 IDR, kun normaalisti mopon voi saada noin 50.000 IDR:llä), jotta pystyimme reissaamaan itsenäisesti Balin eteläosiin. Julkisen liikenteen varaan kun ei oikein voi jättää asioita, siihen kuluisi koko päivä ja kuten jo kirjoittelinkin, ei koskaan ole varmaa pääseekö julkisilla esim. Uluwatusta takaisin.
Mopovuokra oli 24 tunnille ja sisälsi “täyden” tankin bensaa ja kaksi kypärää. Mopomme oli tyylikäs vihreä Honda Vario (108cc rekisteriotteen mukaan) ja kuulemma selviäisi mäkisistäkin teistä. Vuokranantaja varoitteli etukäteen blogeistakin tutuista korruptoituneista poliiseista, jotka vaanivat mopoilevia turisteja.
Lähdimme aamulla klo 7 aikoihin ja jätimme rinkkamme hostellimme respaan (respan nainen oli erittäin ihana, olimme soittaneet hänelle aikaisemmin edellisenä iltana, koska vahtikoirien vuoksi emme kerta kaikkiaan päässeet respaan asti henkilökohtaisesti kysymään check-outista, ja hän soitti meille aamulla klo 6 jälkeen tarkistaakseen että olemme hereillä ja sovimme tavaroiden jättämisestä varastohuoneeseen). Päiväreput selässämme matkasimme aluksi mapsin navigaattorin avulla pois Kutan alueelta kohti Etelää. J ajoi rauhallisesti ja selvittiin järkyttävästä liikenneruuhkastakin (palokunnan suorittaman sammutustyön vuoksi tie oli ruuhkautunut melko pitkältä matkaa). Mikä vapaus matkustaa omalla mopolla! Kävimme tankkaamassa puolillaan olevan tankin täyteen 14.000 rupialla. Pysähdyimme matkalla ostamassa tien varren kojusta nasi jinggoa (4.000/kpl) eli banaanin lehteen käärittyä tulista riisiä nuudelilla, kanalla ja tempellä. Yritimme etsiä mukavaa kahvipaikkaa, mutta Uluwatun alueen ruokalat alkoivat olla taas melko turistihinnoissa.
Noin tunnin reissun jälkeen saavuimme Uluwatun temppelialueelle (tällä kertaa kokemus ei ollut yhtä paljon turisti-saaliina olemista). Maksoimme parkkimaksun moposta 1.000 ja sisäänpääsyn temppelialueelle 20.000 per hlö. Kietaisimme omat sarongit (sarung) vyötäisille ja lainasimme lippupisteestä keltaisey vyöt. Lainasarongit ja vyöt kuuluvat sisäänpääsyn hintaan, joten ilman omaa saronkiakin sisälle pääsee.
Valitsimme sisäänkäynniltä tällä kertaa toisen reitin ja maisemat olivat jälleen aivan huikeat! Saavuimme juuri ennen kiinalaista turistiryhmää, mutta koska alue oli niin suuri, ei muista aikaisin liikkeellä olevista ollut haittaa. Saimme myös vinkin yhdeltä nuoreltaparilta käydä oikean reunan heinikon jälkeisessä metsikössä katsomassa tarkemmin näkymiä: wau. Luulimme ensin, ettei polku jatkuisi, mutta pääsimmekin paikkaan, josta oli hieno näköala (ja pudotus) kallioille.
Mielet huokeina lähdimme ajelemaan kohti Green Bowl Beachia, yksi lemppari paikoistani tähän asti. Liikenne oli hiljaista, pysähdyimme kyläseremonian kohdalla rantaa edeltävässä kylässä ostamassa lounaaksi nasi campuria eli riisiä valinnaisilla lisukkeilla. Kanankoivella, tempellä, vihanneksilla, tofulla ja kananmunalla kuorrutettu riisipaketti paperiin käärittynä jatkoimme matkaamme rannan tuntumassa olevien apinoiden uhreiksi. Suosittelen piilottamaan ruuat reppuun ennen alueelle saapumista. Suojasimme parhaamme mukaan ahmatti-apinoilta ruokapussiamme, jonka lopulta saimme säilöön repun uumeniin.
Satojen rappusten jälkeen saavuimme jalat tutisten paratiisiin. Vesi oli vielä suht korkealla, jolloin rantavesi näyttää parhaat puolensa: turkoosi unelma. Meidän lisäksi rannalla oli vain yksi toinen pariskunta, mutta rauhaa oli rikkomassa myös kolme kaupustelijanaista rannekoruineen ja kädet ojossa antamaan masaagia. Juttelimme hetken naisten kanssa (heidän päivänsä koostui luolan varjossa rannekorujen nypläämisestä sekä hierontojen tarjoamisesta turisteille), mutta he eivät millään antaneet periksi. Emme tarvinneet koruja, emmekä hierontaa, mutta naiset tietenkin tienaavat elantonsa tällä kaupustelulla ja selittivät lastensa huonosta kunnosta ja yrittivät tehdä tilanteesta emotionaalisesti sietämättömän. Välillä he lähtivät punomaan korujaan, jolloin nautimme auringosta. Tutustuimme myös rannan luolatemppeliin, jolloin ranta oli “yksityisomistuksessamme”, ei muita reissaajia. Annoimme kaupustelijanaisille bensarahoistamme 1.000, jolloin he vetäytyivät juoruamaan luolan suulle tyytyväisinä. Rento elämäntyyli. Kaikestä kurjuudesta huolimatta he vaikuttivat onnellisilta.
Muutaman tunnin laskuvettä seurattuamme lähdimme ajelemaan takaisin hostellille: pysähdyimme takoyaki-paikkaan lähellä udayana university hospitalia, jimbaranissa. Mustekalalla tai katkaravulla täytetyt 6 takoyakipalloa maksoivat 10.000 per annos. Lisäksi kävin viereisessä Nirmala-supermarketissa ottamassa viisumistani valokopiot ja ostamassa hieman ruokaa.
Tietenkin viimeisillä kilometreillä poliisi pysäytti meidät. Emme olleet kuulemma pysähtyneet tarpeeksi ajoissa liikennevaloihin (yli viivan), joten saisimme sakot. Me tosin sentään pysähdyimme, toisin kuin jäljessämme ajaneet mopot menivät päin punaisia. Tietenkin balilainen poliisi turistialueelle tarkastaa ajokortinkin, ja ilman kansainvälistä ajokorttia ajamisesta rapsahtaisi miljoonasakot. Kuulemma poliisit eivät kuitenkaan vie sakkoja koskaan eteenpäin, vaikka niin uhkailevat (sanovat pitävänsä rekisteriotteen panttina, kunnes maksu on suoritettu). Tarjosimme (syylliset) 50.000 rupiaa poliisille, kuten meitä oli opastettu, mutta lopulta pääsimme tilanteesta 160.000 rupialla (sakko olisi kuulemma ollut jotain 1.500.000 paikkeilla). Pitihän tämäkin sitten kokea. Tiesimme maksaneemme liikaa, mutta ensikertalaiselle virkavallan kanssa sakosta tinkiminen oli uusi tilanne. Huhhuh.
Kun pääsimme hostellille, kävimme palauttamassa mopon ja kerroimme tapahtuneesta vuokranantajalle, joka vain naureskeli ja sanoi että olisimme varmasti saaneet tingittyä hinnan 50.000 rupiaan. Samaa sanoi myöhemmin matkatoimiston nainen, joka päivitteli Balin korruptoitunutta tilannetta. Kuulemma kaikki poliisit tulevat ympäri Indonesiaa Balille helpon rahan perässä.
No. Joka tapauksessa, vielä ollaan voitolla päiväbudjetissa ja kuulemma homma toimii paremmin muualla. Ihmeellistä, miten asiat todella ovatkin juuri kuin olimme kuulleet.
Ainakin meillä oli elämyksellinen päivä! Huomenna lähdemme kohti Lembonganin saarta! Kuta jää hetkeksi taakse ja sen hässäkät.