We were invited to a wedding yesterday. It was a BIG wedding party where we sat in the “VIP area” with some very important persons such as ex-kings and MEPs. We stayed in the same home stay as some Maluku’s members of parliament and got into the wedding with their private boat. Sounds great but actually everything was very basic: the boat was normal local boat and they stayed in a normal standard (or a bit fancier) home stay – not in a resort or anything… However, we ended up to middle of dancing people on Banda Besar Island. What a great experience.
Nyt sitä ollaan siis nähty isot ja tärkeät häät Banda-tyyliin. Olikin onni, että matkustimme speed boatilla Bandaneiralle, sillä jo siellä saimme kutsun yhden kansanedustajan häihin, jonne koko muu veneellinen oli matkalla. Emme vielä silloin tienneet mitä odottaa.
Olin hieman pettynyt, kun aamulla olimme missanneet hääväen lähdön toiselle saarelle: luulimme häiden olevan tällä saarella, joten emme olleet varautuneet lähtemään aamulla veneellä minnekään. Illalla kuitenkin samat virkamiehet istuskelivat majatalomme sisäpihalla lipittäen kahvia ja huutelivat viereiseen majataloon laiturilta käsin. Viiksekäs mies, joka oli venematkan aikana ottanut satoja selfieitä, kysyi meiltä, kiinnostaisiko lähteä tanssimaan. Kuulemma hääjuhla (wedding reception) pidettäisiin illalla taas suuremmalla Isolla Bandasaarella. Olin innoissani: pääsisimme sittenkin osallistumaan juhlintaan! J oli enemmänkin huolissaan että mihinköhän sitä oltiin nyt lupauduttu ja minkälaista porukkaa sinne oli lähdössä: kansanedustajapoppoo oli arakia (sopi, paikallinen palmuviina) juovia keski-ikäisiä miehiä, kovaäänisiä vitsiniekkoja kiiltävine tanssikenkineen. Meillä ei ollut oikein sopivia vaatteitakaan häitä varten, J:n shortsit saivat ihmetystä kerrakseen niin ennen lähtöä kuin myöhemmin facebookissakin. Minkäs teet, pitäisi näköjään aina olla mukana suht siisteistä housuista menevät pitkät housut tai farkut… painavat vaan niin vietävästi.
Kellon lähestyttyä kahdeksaa, naapurilaiturin miehet huitoivat tulemaan sille puolelle: kohta lähdettäisiin. Meille tarjottiin kahvit ja esittelimme itsemme herroille. Nuorempi mies (erikoistapaus, sillä hänellä oli vaimo mukana edustamassa) otti meidät huoviinsa, sillä hän oli oikeastaan ainut, joka puhui englantia. Hän, Andi, esitteli heidän ryhmäänsä: 20/40 Keski-Malukun läänin johtoportaan jäsenistä oli lähtenyt mukaan juhlistamaan yhden heidän nuorimmaisen kansanedustajansa häitä. Mukana oli poliitikkoja jos jonkinmoisella taustalla: oli ex-kuninkaita (yksi oli luopunut kuninkuudestaan yhdessä heimossa päästäkseen politiikkaan) ja Andi paljastui farmaseutiksi! Siinä meillä riitti keskusteltavaa.
Pakkauduimme pieneen paikalliseen paattiin ja matkasimme pimeydessä kohti hääjuhlaa. Pääkatu kylässä oli koristeltu lipuilla ja pysähdyimme odottamaan sulhasen valmistelua yhden talon terassille. Heidän hallituksensa puheenjohtaja (vasta kolmekymppinen) istui vieressämme terassilla ja tarjosi savukkeet juhlan kunniaksi. Ilotulitukset paukkuivat ja valaisivat taivaan väreillään. Kulkue alkoi sulhaselle tanssitulla tanssilla, jonka jälkeen morsian pöllähti mukaan jossain vaiheessa, vai peräti vasta juhlapaikalle saavuttuamme. Miehet lauloivat, tanssivat ja rummuttivat antaumuksella ja välillä pysähdyimme uuden tanssiosion ajaksi. Sulhanen kulki kauniin päivänvarjon alla sinisiin pukeutuneen (ehkä) siskonsa kanssa.
Juhlapaikka oli kadun varrelle kyhätty katos, joka ulottui tien puolelta toiselle. Kankaat oli ripustettu talojen katoista tien yli ja terasseille oli asetettu tuoleja istumapaikoiksi. Juhlan keskiössä oli korotettu alue, jossa oli vilkkuvien jouluvalojen lisäksi sohvia ja bändi (=mies syntikan takana säestämässä karaokemaisia lauluesityksiä valmiiksi tallennetuilla kompeilla). Istuimme paraatipaikoilla, eikä meidän tarvinnut istua erillään, kuten kuulemma Bandalla (poikkeuksellisesti) oli tapana: naiset istuivat lavasta oikealla ja miehet vasemmalla.
Morsian oli kauniiksi laitettu: oli hopeaa ja kultaa ja oikein muhkea valkoinen mekko, hopean, hiukset peittävän hunnun päällä komeili kaunis kruunu. Sulhasella oli päällään tyylikäs puku.
Ohjelmassa oli lauluesityksiä, puheita ja tanssia. Saimme ruokaakin: soto ayamia ja leivonnaisia. Poliisimestari, hallituksen puheenjohtaja sekä kylän kuninkaan avustaja kävivät pitämässä puheet. Puheiden jälkeen oli aika kättelyille (morsiuspari vanhempineen otti tervehdykset vastaan lavalla). Andi voivotteli, kun ei tiennyt että Bandoilla on tapana antaa lahjaksi lahjapaketteja – muualla Malukussa kun usein annetaan vain rahaa kirjekuoressa. Me annoimme valokuvakortin sekä pienen Muumi-makeisrasian. Pieni lahjamme erottui huonosti torniksi kasvavan lahjakasan keskeltä, mutta onneksi olimme ottaneet edes jotakin. Muut kansanedustajat lahjoittivat hääparille pesukoneen.
Kättelyistä siirryimme “tanssiin” vai pitäisikö puhua jammailusta. Ja nyt ei ollut väliä osasiko tanssia vai ei. Musiikki oli… mielenkiintoista. Pimpelipomjumputusta, joista jokainen biisi muistutti toisiaan enemmän kuin vähän. Ainoina länsimaalaisina herätimme “hieman” huomiota, joten voitte kuvitella kuinka blondia tyttöä vietiin joka tanssiin (ja kyllä tuota parempaa puoliskoakin haettiin häpeilemättä tanssimaan, niin “kauniita ja komeita” kun oltiin vaaleine ihoinemme). Kaikki tanssivat rivissä, pari vastapäätä, ja heiluttelivat käsiään samaan tyyliin kuin imitoidaan huvittavaa, ehkä hieman junttimaista tanssityyliä. Lähes tip-tap-tip-tap käsiliikkein. Välillä piti liikkua jonoissa ja vaihtaa puolta parinsa kanssa ja… kaikennäköistä, ja hikihän siinä alkoi virrata. Morsian vaihtoi valkoisen mekkonsa tilalle kultaisen. Loppuillasta siirryimme VIP-paikoiltamme lavan edestä hieman syrjemmäksi, sillä myös Andi huomasi meidän herättävän huomiota, ja koska myös hänen kaunis, tuore vaimonsa erottui joukosta kiinalaisine piirteineen, emme saaneet yhdenkään tanssin aikana istua aloillamme.
Juhlat jatkuivat myöhään yöhön, mutta me “tärkeät henkilöt” lähdimme veneellämme joskus 1-2 aikoihin, tanssikilpailun voittajan selviämisen jälkeen. Ehdin vielä poseerata nuorimman naiskansanedustajan kanssa (1/3 naisesta päättämässä). Hänestä huokui ystävällisyys ja viisaus ja vaikka emme kovin jutelleetkaan, arvostan häntä jo pelkän olemuksen perusteella huimasti.Uskoisin, että pidot paranivat kyläläisten kesken meidän (ja etenkin hallituksen kunniavieraiden) lähdettyä.
Seuraavina päivinä kadulla vastaan tulevat ihmiset hymyilivät tavallista muikeammin ja osoittelivat hääsaaren suunnille ja demonstroivat tanssiliikkeitä. Kyllä, olimme tanssimassa. Enjoy enjoy. Tapasimme myös yhdellä Banda Neiran rannalla kasan paikallisia, jotka muistivat meidät häistä ja pyysivät päästä samaan kuvaan kanssamme. Nyt olemme siis oikein hyvin tunnettuja täällä.
Ja hauskaahan se oli. Mahtava kokemus! Seuraavalla reissulla pitää pakata vain vähän sopivampaa vaatetta – eihän sitä koskaan tiedä.