Yksi maailman vanhimmista sademetsistä, maailman suurin kukka (rafflesia), “Thaimaan Ha Long Bay” suurella tekojärvellä, luolia, viidakkovaelluksia, harvinaisia eläimiä… Khao Sok kuulostaa monipuoliselta luontokohteelta Keski-Thaimaassa. Ja toki onkin! Meidän kokemuksemme alueeseen tutustumisesta ei kuitenkaan ollut mikään erityinen.
Khao Sok (เขาสก) sijaitsee näppärästi Thaimaan keskivaiheilla, joten se on kätevä sisällyttää moneen matkasuunnitelmaan: oli sitten matkalla etelästä pohjoiseen tai toisin päin, tai Phuketista/Krabilta Thaimaan suosituille saarille (Koh Samui/Phangan/Tao). Bussit Surat Thanista Phuketin suuntaan ajavat ohi, samoin Ranongin suunnilta keskemmälle pääsee vain yhdellä vaihdolla (Takua Pa:ssa).
Tämä tietysti mahdollistaa monelle lisäluontokohteen lisäämisen omaan reissu-itineraryyn ja vaikuttaakin olevan enemmän tai vähemmän “must-see” parin päivän pysähdys matkalla rantalomakohteeseen (eli ainakin joulukuussa alue on täynnä eurooppalaisia, (joulu)lomailevia turisteja).
Khao Sok on toki kaunis paikka, siellä on mahdollisuus bongata harvinaisia eläimiä (mm. gibboneita) ja maisemat ovat upeat, mutta ei ehkä kannata odottaa rauhaisaa luontokokemusta, etenkään edullisimmilla retkillä lomasesongin aikaan.
Khao Sokin kansallispuiston tarina
Khao Sokin alue on tunnettu komeista karstikivimuodostumistaan, jotka nousevat sademetsän (nykyisin myös pääosin asutuksen ja viljelysten) sekä tekojärven keskeltä.
Kuuluisa Cheow Lan -tekojärvi, jonne useat retket suuntaavat, muodostettiin 1980-luvulla, kun laaksossa virtaava joki padottiin. Eläinlajeja yritettiin pelastaa hukkumiselta siirtämällä niitä toisaalle, mutta eräiden lähteiden mukaan (=Wikipedia) ainakaan kaikki eivät selvinneet ympäristön rajusta muutoksesta. Altaan täyttymisessä kesti vuosi ja se jätti alleen viljelysmaita ja sademetsää, yhden kylänkin. Kylän asukkaat siirrettiin lähistölle ja heille ilmeisesti annettiin maatilkku, missä viljellä kumipuita ja muita hyödyllisiä kasveja. Aikamoinen projekti siis vesivoimalan vuoksi.
Järvestä nousevien karstikivihuippujen sademetsä vaikuttaa tiheältä ja se on suojannut ajan saatossa erilaisia aktivisteja ja toisinajattelijoita. Pohdimme useaan otteeseen, ettei aluetta mitenkään voida tuntea läpikotaisin – vaikka minkälaisia luolia ja harvinaisia eläimiä voisi löytyä noilta vaikeakulkuisilta kukkuloilla!
Sademetsäalue Khao Sokissa on laaja ja monipuolinen. Tarinat kertovat alueelta löytyvän myös tiikereitä. Ei kannata kuitenkaan uskoa matkatoimistojen myyntilauseisiin tiikereiden bongailusta, sillä jos niitä ylipäätään viidakon uumenissa on, ei niin syvälle viidakkoon pääse päivän tai parinkaan päivän retkellä. Lisäksi tiikerit ovat arkoja ja mestareita naamioitumaan. Alueella on kuitenkin mahdollista bongata monia muita harvinaisuuksia.
Retket ja aktiviteetit Khao Sokissa
Tutustuimme Khao Sokin alueeseen ensin itseksemme Khao Sokin kylästä käsin. Kävimme kävelemässä muutaman kilometrin mittaisen Bang Hua Ratin luontopolun puiston päämajan lähettyvillä. Kolmen kilometrin säteellä pystyi tutkimaan sademetsää itsekseen, polku oli leveää (voisi melkein puhua hiekkatiestä) ellei poikennut sivupoluille.
Pidemmät retket kauempana sijaitseville vesiputouksille tai Rafflesia-kukkien luokse oli mahdollista järjestää vain oppaan kanssa. Paikallisen oppaan voi hankkia joko majatalon, matkatoimiston tai puiston päämajan kautta. Hieman kummallisesti oppaan hinta oli per henkilö, eikä suuremmalle porukalle saanut siis edullisempaa diiliä, vaan olisi pitänyt pulittaa alk. 600 THB per naama (vaikka meitä oli 4 ja ajattelimme tietysti, että voisimme jakaa kulut). Jätimme opastukset tällä kertaa hankkimatta.
Aktiviteettien ja retkien hinnat vaikuttivat olevan aikalailla vakioita, eikä retkien sisällöissä ollut suurta vaihtelua – edullisia superpaketteja oli mahdollista sumplia, jos kasasi yhteen erilaisia retkiä enemmän. Suosittu matkanjärjestäjä vaikutti olevan Smiley ja meidänkin majataloomme teki heidän kanssaan yhteistyötä. Pakettikuvausten perusteella oli melko hankala saada selville, mitä oli luvassa (ja kuinka suuressa ryhmässä).
Tarjolla oli vaikka ja mitä: kävelyretkiä sademetsässä, yökävelyjä (night walk), kanoottiretkiä, (kalja)kelluntaa joella, tekojärviretkiä ja monessa paikkaa yhä “vastuullisia” norsuaktiviteetteja. Useammat matkaoppaat suosittelevat välttämään Thaimaassa norsuihin liittyviä ohjelmanumeroita. Vaikka niitä usein kaupataan “eettisinä” ja mainostetaan perheille hauskoina aktiviteetteina, “ja meillä kaikilla oli niin mukavaa” -hymykuvilla maustettuna, taustalla on lähes aina epäeettistä kaupallista toimintaa, eivätkä elefanttien olot ole useinkaan hyvät. Kannattaakin tehdä kattavaa selvitystyötä, jos jotain norsujuttuja mielii lomalleen sisällyttää.
Me olimme norsuja nähneet jo muualla Aasiassa ihan luonnossa, joten eipä tarvinnut sellaisia ohjelmanumeroita pikavisiitillemme sisällyttää. Sademetsässäkin oli tallustettu ja edessä olisi vielä Sumatran sademetsäretket, joten päädyimme panostamaan järviretkeen. Pohdimme myös renkailla kelluntaa joessa, mutta emme lopulta jaksaneet sysätä päiviä täyteen aktiviteettejä.
Oma kokemuksemme (2D1N Khao Sok Lake eli 2 päivän retki järvelle)
Varasimme yön yli kestävän retken tekojärvelle majatalomme kautta. Halusimme yöpyä järvellä kelluvissa taloissa, vaikka perusnähtävyydet olisi ehtinyt nähdä päiväretkelläkin. Pakettiin sisältyi siis bussi- ja venekyydit, majoittuminen, neljä ateriaa ja opastetut veneretket vesiputouksille, aamun luontobongailulle ja luolaan. Kun kyselimme, kuinka suuri ryhmä olisi kyseessä, saimme respan hymyilevältä työntekijältä ylpeän “varmaan 70 henkilöä”, vastaukseksi. Apua. Yhteen veneeseen mahtuisi kuulemma parisen kymmentä… Eli veneitä olisi meidänkin ryhmässä useampia… Minkäköhänlainen luontoelämys tästä oli tulossa…
Aamupalalla aloimme epäillä, että edellisiltana kreisibailanneet naapurimme saattaisivat tulla samalle retkelle. Ou nou. Kovaääninen viiden nuoren brittiporukka ei ollut aivan sellaista seuraa, mitä odotimme luontoretkeltä… Mutta minkäs teet, tietysti hekin hyppäsivät samaan bussiin.
Lähdimme aamupalan jälkeen pikkubussilla kohti venelaituria. Matkalla poimimme mukaan myös muita turisteja. Aikaisemmin luonnonpuistossa kanssamme trekanneet kaverimme tulivat myös mukaan ja vaihdoimme huvittuneita katseita krapulassaan pilkkiviä brittejä seuratessamme. “Tästä tulisi hauskaa”.
Ennen venelaituria pysähdyimme torilla, missä oli mahdollista ostaa sitten aivan kaikkea “tarpeellista” järviretkeä varten. Vanhat kunnon “mulukengät”, eli kumiset nappulakengät, joita suosittiin myös Borneolla, olivat kuulemma parhaat kengät myös täällä. Lisäksi kuulemma kannatti ostaa kuivapussi tavaroille ja puhelimelle ja jotain evästä, ehkä bikinit tai uusi asukokonaisuus upeita instagram-otoksia varten? Nyt oli myös viimeinen tilaisuus ostaa alkoholia, jos mieli tissutella iltasella. Toivottavasti bilepoppoo ei hyödyntäisi tätä tilaisuutta..
Lopulta saavuimme satojen muiden turistien kanssa venesatamaan, jossa pitkähäntäveneet pärisivät taukoamatta. Ryhmiä lastattiin tottuneesti eri matkanjärjestäjien veneisiin. Huomasi, ketkä olivat hieman kalliimmalla paketilla tai yksityisoppaan kanssa – ne veneet olivat paljon tyhjempiä. Ja pelastusliivit asianmukaisempia.
Veneet lähtivät kilpaa järvelle, mutta pian niiden tiet erkanivat ja jokainen veneellinen sai oman “rauhan” ihastella maisemia. Jännitystä matkaan toi hieman tuulinen sää, mikä nostatti järvelle aaltoja, jotka paiskoivat vettä muovikaapuihin kääriytyneiden matkaajien päälle. Virkistävä suihku! Välillä kuitenkin kauhistutti se, kuinka lähellä veneen laitaa vesiraja kävi. Näytti siltä, että aallot voisivat ryöpsähtää veneen laitojen yli hetkenä minä hyvänsä.
Selvisimme kuitenkin perille kelluvaan majoituskompleksiin. Ilmeisesti jokaisella matkanjärjestäjällä/majatalolla on oma majoitusalueensa järvellä, joten kaikki sadat ihmiset eivät onneksi pakkautuneet kanssamme samaan paikkaan. Huoneita/mökkejä meidän kompleksissamme oli varmaankin majoittamaan se 80 henkilöä. Eli karkeasti neljä veneellistä.
Olimme yllättyneitä, kuinka kiva huoneemme oli ja mikä parasta – brittiporukka majoittui aivan rivistön toisessa päässä. Kelluvassa mökissämme oli oma vessa ja suihkukin. Pyyhkeet ja saippuat myös. Ja yleisissä tiloissa tarjoiltu buffet-ruoka oli maukasta.
Vapaa-ajalla oli mahdollista käydä kajakkeilemassa lähistöllä tai uimassa – kunhan ei unohtanut pelastusliivejä. Oppaat olivat todella tarkkoja pelastusliivien käytöstä, sillä edellisenä päivänä joku turisti oli hukkunut uidessaan. Surullinen tarina oli koskettanut yllättävän montaa matkaseurueestamme, sillä osa oli matkannut kyseisen henkilön kanssa, osa oli taas osallistunut asioiden selvittelyyn hänen lähiomaistensa kanssa. Pelastusliivejä käytettiin siis melko kuuliaisesti.
Rauhassa kajakkeilu oli ehkä retken parhaita hetkiä. Yritimme bongata gibboneita, joiden ääntelyn kyllä kuulimme, mutta alkuun näimme vain puiden oksien heilumista, emme noita pieniä mustaturkkisia apinoita. Lopulta Julius-bongari kuitenkin bongasi yhden puiden oksistossa! Näimme myös muutamia sarvilintuja (hornbill) ennen kuin suuntasimme ensimmäiselle veneretkelle: vesiputouksille.
“Vesiputoukset” olivat kohteena yllättävän upeat, sillä kyseessä oli siis ylös kiivettävät/kahlattavat porrasmaiset putoukset (ei siis mikään yksi korkealta virtaava vesiputous). Kivi jalkojen alla oli yllättävän karheaa ja siinä oli hyvä pito – täytyi vain uskaltaa lähteä kahlaamaan ja kiipeämään. Kiven pinnalla tapahtuu koko ajan kasvua, kai siis eräänlainen stalagmiitti kyseessä. Hauska kohde, vaikka oppaan viidakkoshow sekä ylös jonottaminen meni hieman yli hilseen. Onneksi osasimme nauraa tälle epäonniselle pakettimatkallemme.
Oppaamme olisivat myös voineet taustoittaa hieman enemmän, minkälaisia eläimiä alueella oli mahdollista nähdä. Tai ylipäätään jotain taustatietoa alueesta. Vaikka aamun eläinten bongailu oli siistiä (näimme gibboneita ja muita apinoita), jäi retkistä hieman pettynyt olo. Ei sinänsä kohteiden vuoksi, mutta liian iso ryhmä ja oppaiden välinpitämättömyys ja tietämättömyys varjostivat upeiden kohteiden hohtoa. Toisen ryhmän mennessä luolaston läpi meidän oppaamme pokkana vakuutti meille, ettei luolasta olisi toista uloskäyntiä. Harmi vain, että hänen valheensa paljastui, kun toinen ryhmä pöllähti ulos veneiden viereltä, kun me olimme palaamassa paatteihin. En tiedä, oliko ryhmämme liian suuri tai oppaalla aikataulupaineita, kun hän käyttäytyi kuten käyttäytyi.
No, aina ei voi onnistaa oppaan eikä ryhmän kanssa. Maisemat tekojärvellä olivat kuitenkin upeat ja nytpä tiedämme, miltä todellisuudessa näyttää monen “täydellisen ihanan” instagram-postauksen kulisseissa. Lisäksi tapasimme monia mahtavia reissaajia, jotka olivat meidän tapaamme päätyneet hieman kummalliseen ympäristöön. Illallisen ääressä jaetut reissutarinat inspiroivat ja vinkkejä jaettiin puolin ja toisin. Onneksi melko harvoin kokemukset ovat kauttaaltaan kamalia – tähänkin pakettiin mahtui monia pieniä valonpilkkuja.
