Nykyään pienikokoinen Kambodža oli aikanaan Kaakkois-Aasian suurvalta, Khmerien valtakunta (v. 802-1431), ulottuen Thaimaan, Laosin, Vietnamin ja Myanmarin nykyisille alueille. Kuningaskunnan kukoistuskausi oli karkeasti 1100-1200-luvuilla, jolloin pääkaupunkina toimi nykyisen Siem Reapin alueella sijaitseva Angkor.

Angkor oli aikanaan maailman suurin kaupunki ja valtakunnan rakennusintoilusta muistoksi jääneet temppelirauniot (mm. Angkor Wat) ovatkin UNESCON maailmanperintökohteita – ehdoton must-see.

Vastapainoa kulttuuririkkaan valtakunnan jäännöksille tuovat (verrattain) lähihistorian tapahtumista kertovat museot, kuten S-21 ja Killing fields, joissa punakhmerien ajama kulttuurituho ja muut “Angkarin” määräämät hirmuteot tulevat tutuiksi. Nämäkin kohteet ovat vierailun arvoiset, vaikka kyseessä onkin selkäpiitä karmiva lähihistorian oppitunti kansanmurhasta.

Khmerien kukoistava valtakunta

Kukoistuskaudella kuningas toisensa jälkeen rakensi (tai siis tietysti orjatöin rakennutti) yhä hulppeampia kaupunkeja ja temppeleitä, kehitti keinokastelujärjestelmää ja valloitti uusia alueita. Näistä ovat muistona Tonle Sap -järven ympäristössä komeilevat rakennelmat ja tekoaltaat (baray).

Suuret altaat olivat todennäköisesti merkittäviä keinokastelujärjestelmän osia.
Korkokuvissa kerrottiin khmer-hovin arjesta, johon kuuluivat Apsara-tanssijat. Tanssijat siirtyivät Ayutthayan hoviin Angkorin valloituksen yhteydessä ja vaikuttivat vahvasti nykyäänkin Thaimaassa elävään tanssiperinteeseen, jossa ranteiden taivuttamisessa ei säästellä.

Kulttuuri Khmerien hovissa oli erittäin rikas ja temppeleiden raunioiden seinustoja koristavat yhä vaiherikkaat kertomukset eri jumalien teoista, historian tapahtumista ja yksityiskohtaiset kuvaukset khmer-tanssiasennoista (“apsara-tanssi”). Näiden yksityiskohtaisten kuvausten avulla on herätetty henkiin kansanmurhassa lähes pois pyyhkiytynyt tanssitaito.

Phnom Penhissä sijaitsevassa kansallismuseossa on esillä kuvaukset eri tanssiasennoista.
Angkorin eri temppelien seiniä koristavat tarinat historian tapahtumista ja legendoista kauniina korkokuvina.

Alkuun khmerien kuningaskunnan valtauskonto oli Intiasta alueelle kantautunut hindulaisuus, mutta 1200-luvulla buddhalaisuuden vaikutus lisääntyi ja monia hindutemppeleitä muutettiin osin buddhalaisiksi (esim. pystyttämällä alttari buddhapatsaineen tai lisäämällä korkokuvagallerioihin buddhalaisia tarinoita). Yksi erikoisuus alueella on edeltäjistään poiketen buddhalaisuutta kannattavan kuninkaan, Jayavarman VII:n aikana rakennettu Angkor Thomin kaupunki ja erityisesti Bayonin temppeli. Buddhalaisuuden leviäminen vaikutti joidenkin teorioiden mukaan myös valtakunnan rapistumiseen, kun jumalkuninkaan käsite ei enää istunut buddhalaiseen maailmankatsomukseen.

Silta vallihaudan yli Angkor Thomin kaupunkiin.
Pyörillä pääsi liikkumaan laajalla alueella näppärästi!
Oppaamme johdatti meidät Angkor Watin mystiseen maailmaan.

Vuokrasimme Siĕm réabista fillarit ja tutustuimme raunioihin ensin oppaan kanssa ja sen jälkeen itsenäisesti. Oppaamme tarjosi meille aimo annoksen mielenkiintoisia tiedonjyviä Angkor Watin raunioista ja opimme niiden avulla näkemään myös muut alueen rakennelmat uusin silmin. Opimme, että Angkor Watin tapaisten pyhien temppelikompleksien rakentamisessa on hyödynnetty astronomiaa ja hindunäkemys universumista ja maailmankaikkeuden tasapainosta on läsnä vahvasti (Angkor Wat on eräänlainen pienoismalli hindujen universumista). Herättää suurta ihmetystä, miten jokainen lattian laatta on tarkalleen pohjois-eteläsuunnassa. Rakentamisessa käytetyt järkyttävänkokoiset kivenlohkareet tuotiin paikoilleen kanavaverkoston ja norsujen avulla. Tästä muistona ovat kivien pinnan pyöreät kolot, joihin viritettiin puupalikat vetotyötä varten.

Rakentaminen on ollut tarkkaa puuhaa!

Myös tasapainon tavoittelu arkkitehtuurissa on kiehtovaa: jotta esim. Vishnun kunniaksi jumalkuningas Suryavarman II:n (hallitsi 1113-1150) rakennuttama Angkor Wat olisi “tasapainossa”, piti sisäpihalla olla kaksi symmetristä allasta, jotka heijastivat taivasta kohti kohoavien, Himalajan pyhää vuoristoa symboloivien, tornien peilikuvat. Näin tasapaino säilyi myös vertikaalisesti. Alueen arkkitehtuuri on siis täynnä symboliikkaa (ja pyhää lukua 9) sen lisäksi, että kaikki on suurta. Tuntui hassulta olla jälleen “lähellä” Himalajan vuoristoa (ainakin symbolisesti).

Angkor Watin tornit heijastuvat sisäpihan altaista.
Oppaamme selitti meille Angkor Watin arkkitehtuurin saloja.

Siamilaiset kuitenkin pääsivät valtaamaan suuria alueita khmereiltä, kun valtakunnan rahat olivat menneet puolustuksen vahvistamisen sijaan temppeleiden ja monumenttien rakentamiseen. Khmerien valtakunnan kukoistuskausi loppuikin lopullisesti 1430-luvulla, kun nykyisen Thaimaan alueella sijaitseva Ayutthayan kuningaskunta hyökkäsi Angkoriin pakottaen khmerit siirtämään pääkaupunkinsa pohjoisesta etelämmäs Phnom Penhiin (kauemmas vahvistuvasta naapurikuningaskunnasta). Kambodza kykeni kuitenkin valtaamaan Angkorin alueen takaisin ja siitä kuulemma periytyy Siem Reapin nimi (Siĕm Réab) “siamilaiset kukistettiin”.

Khmervaltakunnan loisto himmeni nopeasti takaiskuista johtuen ja pian Kambodža tanssi naapureidensa, thaiden ja vietnamilaisten, pillin mukaan. Kuitenkin khmer-kulttuuri ja kansan identiteetti säilyi naapurimaiden valloituksista ja sulauttamisyrityksistä huolimatta.

Buddhalaiset temppelit ovat yhä käytössä.

Ja sitten tulivat ranskalaiset (1800-luvun lopulla), jotka “löysivät” Angkor Watin viidakon uumenista ja raivasivat ja kunnostivat sen, mutta jättivät perinnöksi muutakin. Ranskalainen arkkitehtuuri ja Phnom Penhin kaduilla myytävät patongit ovat yksi muisto siirtomaavallasta – Ranskan Indokiinan osana (eräänlaisena puskurialueena) toimimisella oli kuitenkin oma, kalliimpi hintansa. Ranskalaisten harjoittama vietnamilaisten suosiminen kambodzalaisten kustannuksella tuo mieleen etäisesti Belgian toimet Ruandassa.

“Viidakkotemppeli” eli Ta Prohm – Angkor Wat ei kuitenkaan ollut näin viidakoitunut, kun ensimmäiset eurooppalaiset astuvat sen vallihautojen sisäpuolelle.

Salaperäinen Angkar ja punakhmerien hirmuteot

Ranskan vallan aiheuttamista talonpoikaiskapinoista jäi monia kuohuvia tunteita pinnan alle ja Kaakkois-Aasian sodat ja epävakaus varjostivat monen paikallisen elämää. Vaikuttipa alueella niin Japani kuin Yhdysvallatkin, vaikka nationalistien suurin viha taisi kohdistua aina ranskalaisiin, siirtomaaherroihin. Kaikki monimutkaiset valtasuhteet, politikoinnit ja kylmä sota pistävät tavallisen turistin pään sekaisin, joten en edes yritä taustoittaa punakhmerien valtaannousun mahdollisia vaikuttimia yksityiskohtaisesti.

Phnom Penhin kaduilta voi ostaa täytettyjä patonkeja.

Vaikka Kambodža itsenäistyi vuonna 1953, ei se tuonut levällään olevaan tilanteeseen helpotusta – maan itsenäisyyden alku ei ollut ruusuinen: yksinvaltiaita ja sisällissotaa. Siirtomaavaltojen häseltäminen alueella loi otollisen maaperän synkemmälle historialle.

Moni kambodzalainen korkeasti koulutettu sai vasemmistovaikutteita opiskellessaan Pariisissa ja kotimaan huono tilanne ymmärrettävästi turhautti. Nopeasti tämän keskiluokan (erityisesti kommunistisen puolueen jäseniksi ryhtyneiden) keskuudessa nousi vallalle ajatus, että kansan huono-osaisuuden syynä oli riippuvuus ulkovalloista. Jenkkien pommitukset Kambodzan puolella (yli 2,7 milj. tonnia pommeja!!!) taisivat olla viimeinen tikki.

Itsenäisyyden monumentin luona seisoo ylväänä edesmennyt Norodom Sihanouk (hallitsija, jolla on Guinnessin ennätysten kirjassa ennätys titteleistä).

Kambodžassa ollessa ei voi välttyä maan hurjalta historialta, punakhmerien 70-luvun hirmuteoilta. Valitettavasti punakhmerit ovat usein ainoa asia, mistä kyseinen maa muistetaan – erityisesti vanhempien sukupolvien keskuudessa. Me emme olleet perehtyneet aiheeseen, tuon hirmuvallan ajan tapahtumiin, sen enempää. Onneksi vierailut kuuluisissa museoissa taustoittivat ja valaisivat historiaa selkeästi ja puhuttelevasti.

Vietnamin sodan jälkimainingeissa Kambodžassa tapahtui sotilaallinen vallankaappaus, jolloin valtaan asetettiin Yhdysvaltain tuella Lon Nol, Sihanoukin tilalle. Tämä ärhäköitti pitkään maan alla toimineen vallankumouksellisen kommunistisen liikkeen, joka huhtikuussa 1975 marssi Phnom Penhiin. Punakhmerit (Khmer Rouge) nousivat valtaan monen hurratessa. Salaperäinen “Angkar”, eli koneisto kaiken takana, säilyi pitkään salaisuutena ja Pol Pot, joka johti toimintaa, oli monelle täysi mysteeri.

Kuten Tuol Slengin (S-21) kansanmurhamuseossa kuulimme, hurraus loppui lyhyeen kun Phnom Penh tyhjennettiin ihmisistä muutamassa päivässä. Kaupunkilaiset ja sotaa maaseudulta kaupunkeihin pakoon tulleet maalaiset pakkosiirrettiin provinsseihin toteuttamaan punakhmerien utopistista tavoitetta agraariyhteiskunnasta. Tämä tarkoitti siis 2-3 miljoonan asukkaan siirtämistä pääsääntöisesti peltotöihin muun “vanhan kansan” pariin. “Uusi kansa”, eli kaupunkilaiset, pyrittiin eliminoimaan, jotta “vanha kansa” voisi rakentaa “puhtaan” ja “toimivan” riippumattoman yhteiskunnan.

S-21 vankilaan tuotujen vankien valokuvat olivat järkyttävä näky.

Punakhmerit toimivat hämmästyttävän järjestelmällisesti kaikki toimensa tarkkaan dokumentoiden. Tästä syystä punakhmerien vankilassa ja kidutuslaitoksessa, S-21:ssä, todellinen tuho tulee iholle: tuhannet vangit valokuvattiin ja heistä kirjattiin ylös tarkat tiedot (myös tuulesta temmatut syytteet), joita on nähtävillä aiemmin kouluna toimineen rakennuksen luokkahuoneissa. Näistä luokkahuoneista muutettiin kidutus- ja sellihuoneita ja alue ympäröitiin piikkilangoin. Pihalla voi yhä kauhistella paikkaa, jossa kidutuskeinu sijaitsi. Vankeina oli niin opettajia, insinöörejä kuin “potentiaalisia uhkia” ja heidän lapsiaan. Myös muutama länsimaalainen kasvo löytyy valokuvien joukosta.

Osa luokkahuoneista oli muutettu selleiksi, osassa oli vain useat käsi- ja jalkaraudat huoneen reunoilla rivissä.

Vankilan henkilökunnan tarkoituksena oli saada vangit kirjoittamaan tekaistuja tunnustuksia, mitkä “oikeuttaisivat” heidän eliminoimisensa. Osa näistä pakon edessä kirjatuista “tunnustuksista”, kuten Kambodžan vesillä ohikulkumatkalla purjehtimassa olleiden länsimaalaisten kaverusten päättömät kirjelmät, joissa he “paljastivat” tuttavapiirissään vaikuttavia salaisia CIA agentteja, on osin kuultavissa audio-opastuksen bonusmateriaalissa.

Luokkahuoneista muutettiin kidutushuoneita. Museossa näiden huoneiden seinillä on kuvia löytöhetken näkymistä. Silloin löydetyt ruumiit on haudattu museon pihalle.

Nämä tarinat, erilaiset karut kohtalot ja kidutuksen raakuus pistävät hiljaiseksi. Ilmeisesti alle kymmenen S-21:n noin 17 000:sta vangista selvisi hengissä. Heistä kaksi tapasimme museon pihalla myymässä omaelämänkertaansa.

Tapasimme henkiin jääneet selviytyjät museolla.

S-21:stä tunnustuksen antaneet (tai muuten kuolemaisillaan olevat) vangit kuljetettiin yön pimeydessä joukkohautojen äärelle tapettavaksi. Vangeillehan tietysti kerrottiin, että heidät vietäisiin uuteen kotiin, jotta he olisivat hiljaa kuljetuksen ajan.

Yksi näistä joukkohaudoista on Phnom Penhin laidalla sijaitseva Choeung Ekin “Killing fields”. Myös täällä audio-opastus kierrättää alueen läpi kertoen vielä syvällisemmin aikakaudesta ja punakhmerien hirmuteoista. Jos Angkarin aikaan ei kuollut nälkään, kuoli todennäköisesti barbaarisesti joukkohaudan äärellä (punakhmerit säästivät luoteja, jotta teloituksista ei tulisi niin suurta ääntä). Arviolta joka neljäs kambodzalainen menetti henkensä 1975-1979 kestäneen hirmuvallan aikana.

Mukavien kulttuurikohteiden lisäksi oli erittäin tärkeää tutustua myös tähän historiaan. Museoiden ja muistomerkkien tarkoitus onkin välittää tietoa, jotta vastaavat kauheudet eivät toistuisi.

Muistomerkillä

Koska meillä oli vain rajallinen aika Kambodžassa, emme käyneet saaristossa tai viidakkoretkillä. Myös pienemmät kylät pääturistikohteiden välillä olisivat olleet mielenkiintoisia, mutta niihin täytynee tulla tutustumaan myöhemmin. Saimme kuitenkin tehokkaasti nähtyä perusnähtävyydet ja opimme PALJON!

Reissumme Kambodžassa kattavammin videolla!