Vuoren huipulla tosiaan tuulee

Meidän huonetovereinamme oli vanhempi brittipariskunta ja nuorempi pari jostain euroopasta kaiketi. Brittien kanssa tuli hyvin juttuun, mutta itse rupesin silti nukkumaan jo seitsemän jälkeen.Viime yö sujuikin yllättävän hyvin ennakkoluuloista huolimatta. Huoneemme vaikutti todella vetoisalta ja kylmältä, mutta vaatteet päällä nukkuessa lämpimän viltin (x2) alla uni maistui. Klo 2 herätyskello pirahti ja eikun ylös vuoteesta ja …

Sipadan

Mikä onni, että tultiin tänne! Alku ei tosin vaikuttanut kovin lupaavalta. Hostellimme ei itse järjestänyt reissuja Sipadanille, sillä lupajärjestelyt ovat kyseiseen maailmanperintökohteeseen kalliita, joten meidät opastettiin läheiseen hostelliin lähtövalmisteluja varten. Veneen lähtöä edelsi varsinainen häslinki. Ungle Chang’s ei vaikuttanut lupaavalta, kaikki vetäjät hössöttivät, poukkoilivat edestakaisin, eikä apua välineiden valitsemiseen (tai niiden löytämiseen) saanut millään töykeiltä ja …

Vuorelle nousu alkakoon!

Vuorelle nousu alkakoon! Kuin kotoa heräisi kun oli tuttu hostellihuone! Ei tuntunut 5:20 herätyskään niin pahalta.  Hipsimme syömään aamupalaa ja valmistauduimme henkisesti vuoren valloittamiseen. Minibussi haki meidät 6:10 hostellin edestä. Jätimme rinkat hostellille säilöön, ettei tarvitsisi niiden kanssa sitten vuorella hösätä. Kyytiin tuli pitkin matkaa vielä 5 kiipeejää ja bussimatka kesti n. 2,5 tuntia. Mt. …

Kapalai – lomakohde riutalla

Aamun ensimmäinen sukellus starttasi kl 9 ja suuntana oli Kapalai, rikkaiden turistien asuttama riutta, jonka korallit olivat kuulemma loistokkaampia kuin Mabulilla. Retkellä meitä oli meidän lisäksi vain australialainen laitesukeltaja ohjaajineen. Venematka kesti hieman pidempään, oli melko viileää ja pilvistä. Itse saarta ei näkynyt (vai oliko sitä edes ollenkaan), mutta paalujen päälle rakennettuja mökkejä oli röykkiöittäin. …

Slummista paratiisiin

Sempornassa aamu alkoi sarastaa, kun kävelimme kohti Dragon Inn R3:sta. Onneksi liikkeellä ei vielä ollut paljoa tuijottelevia ihmisiä. Puikkelehdimme ohi pursuavien roskakasojen kohti lähtölaituria. Olimme ensimmäiset ja ainoat matkatoimistolla ja odotellessamme venettä meille tarjoiltiin kahvia. Toimiston pöydällä oli hellyyttäviä kissanpentuja, jotka nukkuivat kerässä toisiaan vasten. Suloista. Toimistotäti saapui paikalle ja saimme koko paketti maksettua. Piti …

Heihei jälleen, KK

Istumme nyt KK:n terminal ykkösessä odottaen Tawaun lentoa. Aamu oli taas kerran varsinaista hulabaloota. Heräsin yöllä luullen jo aamun koittaneen, mutta onneksi nukahdin pian uudelleen. Kun aamu sitten oikeasti koitti, kävimme alakerrassa mukavan respamiehen puheilla ja varasimme Sandakaniin retken Kinabatangan-joelle, sillä innostuimme japanilaisten puheista ja hei, jokiajelua sademetsässä mahdollisuutena nähdä apinoita ja muita vapaana luonnossa. …

Semporna

Semporna. Semporna… No ei mikään erityisen hieno kaupunki mielestäni. Matka tosin oli hurja. Tawausta Sempornaan kesti yllättävän kauan aikaa. Palmuja näimme kyllästymiseen asti ja päätön minibussin kuskimme piti meitä jännityksessä hurjilla mutkaohituksillaan. Jokien varsilla oli tulvinut niin, että joidenkin autot olivat jumittuneet pihaan. Lienee yleistä näillä alueilla, kun sataakin välillä kuin… saavista kaatamalla. Kun pääsimme …

Hyvää Uutta Vuotta!

Eilen juhlistimme vuoden vaihdetta muun juhlakansan kanssa Jalan Gayalla. Siellä oli prameet konsertit ja koomikkoja lavalla, hienot ilotulitukset ja muuta, mutta yleisö ei oikein syttynyt. Etenkään japanilaisen ystävättäremme tanssahduksille ja hurrauksille. Ei taida olla tapana ainakaan tällä kadulla fiilistellä musiikin tahtiin, sen verran tuimia katseita saimme. Muutama esiintyjä osasi yllättää, asustuksesta olisi voinut luulla seuraavan …

Signal Hill

Tapasimme taas rakkaat ystävämme Japanista. “Team Japan” oli juuri saapunut sukellukselta ja näköalapaikalle kapuaminen taisi olla melko raskasta sen jälkeen. Me olimme saapuneet jo aikaisemmin ja matkalla näimme tietä ylittämässä yhden ja puissa lisää APINOITA! Makakeja mitä luultavimmin, ja erittäin läheltä, tien toiselta puolen! Siellä ne istuskelivat ja kiipeilivät oksistossa. Odotellessamme joimme melko omituisen makuista …

Saaristoilua ja rantalomaa – Sapi & Manukan

Aamupalaksi … paahtoleipää, sitruunavoita ja kahvia. Pakkasimme uimakamat ja lähdimme kohti Jesselton Pointia eli satamaa. Koko paikka hulisi. Tunkeuduimme hämärään halliin, jossa oli rivissä kojuja, joista myyjät huutelivat hintojaan. Olimme saaneet hostellilta jonkinlaisen alennuskupongin, mutta ostimme kuitenkin veneliput ensimmäisestä kojusta. Koko päivän matkat KK-Sapi-Manukan-KK maksoivat yhteensä 80RM Liput kourassa menimme laiturille odottamaan kutsua. Laiturilla parveili …