Loppurutistus ylös ja alas oli oiva lopetus Annapurnan rengasreitin vaelluksemme. Tatopanin kuumien lähteiden jälkeen osattiin lopettaa seuraavat vaellukset “hyvän sään aikana” ja ylös Ghorepaniin nouseminen oli mukavaa vaihtelua jalkatreeniin. Yhtäkkiä vaellus olisikin paketissa…
Päivä 18: Tatopani – Sikha
Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin (naapurissa majoittunut paikallinen seurue alkoi touhuta jo ennen aamukuutta, sillä he ilmeisesti suuntasivat aamukylvylle kuumiin lähteisiin). Söimme aamupalan, mutta olin aivan poikki ja nukahdin vielä hetkeksi. Julle selvitteli sillä aikaa lentoyhteyksiä Nepalista eteenpäin. Lähdimme lopulta tavallista myöhemmin, mutta paremmin mielin, kohti Ghorepanin kukkulaa.
Aamuvaellukset ovat pääsääntöisesti parasta, mutta nyt olimme myöhemmin liikkeellä – pienoinen virhe. Tatopani oli jo sen verran alhaalla, että päivälämpötilat kohoavat reippaasti helteen puolelle, korkeammasta ilmankosteudesta puhumattakaan. Kuuma, kostea ilma + ylämäki = ei hyvä yhtälö.
Matka taittui hitaasti ylöspäin, välillä spurttipyrähdyksittäin. Lihakset kiittivät, kun pitkästä aikaa työskenneltiin ylämäkeen eikä alaspäin. Pitkälle kukkulaa ylös pääsi jopa autolla, mutta autotie mutkitteli runsaasti – kävellen pääsimme oikaisemaan pienten kylien ja viljelysten läpi kulkevien polkujen kautta.
Välillä vaellusreitin varrella ei ollut ainuttakaan majataloa (ehkä muutama hylätty) ja aloimme pelkäämään, ettemme voisikaan yöpyä matkan puolivälissä, kuten suunnittelimme.
Raskaan ja hikisen nousun jälkeen saavuimme Sikhan kylään, jossa lounastimme. Olimme onnellisia, että majatalo löytyi ja jäimmekin siihen yöksi. Lyhyt päivä teki hyvää ja ehdimme vaihtaa kuulumisia walesilaisen miehen ja brittipariskunnan kanssa, jotka sattuivat majataloomme lounaalle.
Majatalomme oli mukava, kuumine suihkuineen ja vuoristonäköaloineen. Ainut miinus oli huoneemme lattia, joka oikeasti tuntui niin hataralta, että joka askeleella ajattelin pian löytäväni itseni alakerran keittiöstä.
Päivä 19: Sikha – Ghorepani
Lyhyt päivä teki meille molemmille hyvää ja olimme paljon paremmissa voimissa – valmiina kohtaamaan viimeisen jyrkän nousun Ghorepaniin.
Osan matkaa kuljimme paikallisen nuoren pojan kanssa, joka piti iloisella höpinällään ajatukset raskaasta noususta poissa. Ilma oli korkeammalla jälleen viileämpää, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Kropan flegmaattinen olotila oli tiessään.
Koska edessä oli jälleen lyhyt vaelluspäivä (ei ollut kiire mihinkään), pidimme aamupäivällä 2. aamupalan majatalolla, josta oli vieläkin upeammat näkymät Dhaulagirin vuoristoon. Seurailimme kissanpennun elämää ja kohtaamista majatalon koiran kanssa samalla, kun aurinko lämmitti selkiämme lempeästi.
Kun vihdoin lounaaksi saavuimme Ghorepaniin, emme voineet olla huvittumatta hotellien nimistä: Nice view, Super view, Best view,… Valitse nyt siitä paras näkymä sitten 😂. Päädyimme tietysti hyviin maisemiin, kulmahuoneeseen Poon Hillin suunnille. Tarkoituksena oli aamulla herätä aikaisin kapuamaan ylös kukkulalle ihailemaan auringonnousua ennen vaelluksemme päättämistä ja tästä oli näppärä lähteä liikkeelle ja palata takaisin aamupalalle. Lisäksi hotellin edustalla temmelsi koiranpentu, joka viihdytti lounastajia tassuttelullaan.
Viimeinen päivä (Päivä 20): Ghorepani – Poon hill – Tikhe Dhunga
Osa trekkaajista, joilla on vähemmän aikaa käytettävissä tai hakusessa lyhyempi vaellus Himalajalla, kapuaa vain Poon Hillin näköalapaikalle, mieluiten auringon nousua ihailemaan. Porukkaa reitillä oli siis paljon jo aamuvarhain. Me lähdimme siinä 5:30 nousemaan ja reippailimme itsemme huipulle 30 minuutissa.
Vaikka olimme Annapurnan rengasreitillä nähneet jo kaikenlaisia päräyttäviä vuoristonäkymiä, oli auringonnousu Poon Hillillä vaikuttava. Sisäänpääsy alueelle maksaa 100 NPR (eli n. 80 snt per naama), mutta sillä pidetään kukkula kunnossa ja siistinä.
Kukkulalta on näkymät sekä Dhaulagirin että Annapurnan vuoristoille ja bongattaviin vuoriin kuuluvat mm. Dhaulagiri, Annapurna South, Hiunchuli ja Machhapuchhre.
Auringonnousun ja punaisen, oranssin ja keltaisen eri sävyissä hehkuvien maisemien ihailun jälkeen kipitimme alas aamupalalle, jotta ehtisimme iltapäivällä jostain alemmasta kylästä (Tikhe Dhunga / Ulleri) lähtevään Pokharan bussiin. Vaikka olimme tilanneet aamupalan edellisenä iltana klo 7:ksi, sitä alettiin valmistaa vasta reilusti seitsemän jälkeen. Taisimme olla tavallista aikaisemmin takaisin hotellilla…
Ehdimme lähteä kohti ultimaattista alastuloa onneksi ajoissa. Edessä oli siis tuhottomasti portaita.
Vaikka aamupyrähdys Poon Hillille lämmittikin lihakset mukavasti, oli alastulo kevyen alun jälkeen todella raskas. Paikalliset hyppelehtivät portaita tottuneesti – tuollaisessa paikassa asuminen varmasti pitää hyvässä kunnossa ihan huomaamattaan!
Matkalla oli monta suloista kylää, jossa olisi mielellään yöpynyt ja fiilistellyt tunnelmaa. Nyt kuitenkin suuntasimme määrätietoisesti alas etsimään mystistä bussia. Jokaiselta paikalliselta saimme hieman erilaisen vastauksen: “Ullerista lähtee klo 12 bussi”, “Tikhe Dhungasta lähtee bussi, ei Ullerista”, “Bussi menee ensin Tikhe Dhungan ohi klo 12, sitten ajaa Ulleriin ja tulee takaisin noin tunnissa”…
Päätimme varmuuden vuoksi mennä Tikhe Dhungan kylään ja selvittää bussiaikataulut siellä. Reidet huusivat jo hallelujaa, enkä todellakaan olisi jaksanut (myöskään henkisesti, kun ei siihen oltu varauduttu) vaeltaa alemmas varsinaiselle Annapurna circuitin päätepisteelle. Onneksi tiibetiläinen nainen, joka kauppasi kadulla matkamuistoja, auttoi meitä todella ystävällisesti ja jopa varasi kaksi paikkaa meille tulevasta bussista. Hän vakuutti, että voisimme syödä lounaan rauhassa ja hän ilmoittaisi, kun saisi soiton bussikuskilta. Söimme siis lounaan ja ostimme muutamat rannekorut tiibetiläiseltä naiselta ja jäimme odottamaan.
Kello tikitti. Kävimme useaan otteeseen kysymässä tilannetietoja naiselta ja hän varmaan piti meitä kovin malttamattomina. Lopulta puhelin soi ja lähdimme parin kyläläisen tytön kanssa kävelemään kohti bussipysäkkiä. Siellä odottelimme vielä jonkin aikaa, kunnes lopulta bussi saapui kuin saapuikin! Saimme “parhaat paikat” oven vierestä, eli pääsimme kauhistelemaan jyrkänteiden vierellä ja kuoppaisella tiellä ajamisen jaloa taitoa. Jaloissa pyöri nauris- ja retikkasäkit.
Olisimme siis varmasti kävelleet nopeammin alas viimeiselle check-pointille, kuin mitä bussilla. Sillä ei kuitenkaan ollut tässä vaiheessa merkitystä. Bussin konduktööri keräsi vaelluslupamme alhaalla ja vei pinon lupia toimistoon leimattavaksi.
EXIT.
Siinä se nyt oli – Annapurnan rengasreittimme oli saatu päätökseen! Lupa oli käytetty ja me, vaikkakin alastulosta väsyneinä, olimme haikean huojentuneita. Olipahan reissu! Saimme niin paljon upeita kokemuksia muistoihimme, tutustuimme mukaviin ihmisiin ja opimme paljon uutta. Lisäksi pusersimme kuin pusersimmekin vielä solan ylityksen jälkeisenkin osuuden lähes loppuun asti, mikä ei ollut alkuperäinen suunnitelmamme! Upea fiilis, että kaikista niistä alun Himalaja-vastoinkäymisistä huolimatta saimme tämän haaveen toteutettua!🙏🏻
Bussimatka oli jälleen yksi turhauttavan pitkä kokemus, mutta Pokhara otti meidät taas lämpimästi vastaan. Nyt oli nautittava vielä viimeisistä Nepalin päivistä ennen seuraavaa matkakohdetta!
Voit katsoa vaelluksestamme tehdyt videot kokonaisuudessaan YouTubesta:
- Annapurna circuit (4 videota)
Tai jos sinulta jäi aikaisemmat osat lukematta, pääset niihin käsiksi täältä:
- Osa 1 Lähtö Besishaharista ja Odar-kylä
- Osa 2 Kohti vuoristonäkymiä ja korkeuksia
- Tilicho Piipahdus jäätikköjärvelle (4919m)
- Osa 3 Thorong La -solan yli
- Osa 4 Muktinathista tapaturmaisesti Kagbeniin ja toipumaan Marphaan
- Osa 5 Marphasta matka alaspäin
Kiitos, kun jaksoit pysyä vaelluksen matkassa! Seuraavat matkakohteet sisältävätkin hieman erilaisia maisemia 🌴