Toraja-maan Rantepao oli kulttuuripitoinen kohde. Kävimme asiaankuuluvasti hautajaisseremoniassa, sitä ennen kauhistelemassa luolahautoja ja pääkalloja sekä vauvojen hautapuita.
Otimme yöbussin klo 22 Makassarista Rantepaoon (ilmastoitu bussi, ainakin lyhyille ihmisille mukavilla makuutuoleilla 160.000). Makassarin bussiterminaaliin pääsimme minibussilla, joita Sulawesillä ei kutsuttukaan bemoiksi kuten Balilla, vaan kyseessä oli pete-pete.
Saavuimme aamukuuden aikoihin Rantepaoon. Bussi jätti meidät hotellin eteen, mutta jouduimme kyselemään huonetta viereisestä hotlasta, kun huoneita ei ollut Pia’s Poppiesissa vapaana. Saimme onneksi huoneen ja siinä samassa sovimme oppaastakin.
Oppaat olivat vaanimassa elantoaan bussipysäkeillä ja hotellien auloissa etsien sopivaa saalista. Saimme tingittyä tietopankin päiväksi 350.000 rupian hintaan, mutta maksettavaksi jäi vielä matkat (myös oppaan) sekä hautajaislahja (10 askia tupakkaa omaisille). Voin kuitenkin suositella opasta päiväksi, sillä sitä kautta sai paljon enemmän irti nähtävyyksistä. Pääsimme myös nauttimaan kahdesta lounaasta hautajaisseremoniassa: perinteistä pa’pion-ruokaa, veripossua ja vihanneksia bambussa haudutettuna. Possujen teurastus ja buffaloiden uhraus ei ollut kaunista katsottavaa, joten olimme onnellisia ettei kyseessä ollut mikään iso seremonia, jossa uhrattaisiin useita kymmeniä puhveleita. Ainoa keino selvitä joukkosurman aiheuttamasta järkytyksestä oli yrittää ajatella sitä, kuinka eläimillä on täällä paljon elintilaa ja varmasti mieluisa elämä toisin kuin eurooppalaisessa tehotuotannossa. Lisäksi puhveleista hyödynnettiin kaikki. Paikalla oli parhaat lihamestarit ja puhveli pilkottiin palasiksi yllättävän nopeasti. Ajatuksena uhrauksien taustalla on se, että ne eläimet avustavat menehtyneen ihmisen sielun matkaa eteenpäin/taivaaseen/mihin ikinä uskotkin. Ja tätä tehdään yhä, vaikka suurin osa paikallisista on (ainakin nimellisesti) kristittyjä.
Vaikka oppaamme Arru’ ei ollut kovin halukas antamaan ylimääräisiä neuvoja, osasi hän kertoa varsin paljon paikallisten elintavoista ja perinteistä.
Osa oppaista vaikutti oikein mukaviltakin, saimme hyviä neuvoja yhdeltä kun kävimme Londassa itseksemme mopolla katsomassa huikeaa luolaa, jonka lähistöön oli haudattu runsaasti poppoota. Opas kertoi meille, mistä löytyy ihkaoikea baby grave, puu jonka koloihin on aikoinaan haudattu pieniä, vielä hampaattomia lapsia. Ihanaa, kun jotkut vielä antavat neuvoja ihan ilman maksuakin. Törmäsimme myös “baby grave”-paikkaan, jossa käynnistä paikallinen mies pyysi 20.000 rupiaa mitä emme ruvenneet maksamaan. Muistimme kuinka mukava opas Londassa oli selostanut, kuinka jotkut paikalliset vain tekevät useita reikiä puihin turisteja houkutellakseen ja saadakseen rahaa tästä “hienosta nähtävyydestä”. Paikka vaikutti juuri sellaiselta.
Mopoillessamme näimme paljon kauniita riisipeltoja, vietimme varmastikin tunnin yhden vierustalla. Ohitimme myös useita kauniita perinteisiä kyliä (perinteisiä taloja on siis käytännössä kaikkialla, niitä varten ei kannata maksaa 20.000 sisäänpääsymaksua).
Rantepaossa satoi rankasti useana iltana ja sähkötkin katkesivat pariin otteeseen koko kylästä luultavasti ukkosen takia. Onneksi saimme hotellin respasta kynttilän, jonka valossa söimme romanttisesti käsin nasi campuria.
Viimeisenä päivänä trekkasimme. Julkisen kyydin järkkäily olikin haastavampaa kuin olimme odottaneet. Lähdimme kahdeksan jälkeen hotellilta, pysäytimme tieltä pete-peten ja pyysimme viemään meidät bussiterminaaliin. Sieltä meidän oli tarkoitus ottaa bemo, eli kijang, mutta ongelmaksi muodostui porukan saaminen kasaan: auto ei lähtisi vajaana, tarvitsimme vähintään 4-5, mieluiten 6 henkilöä autoon, jotta pääsisimme edullisesti.Meidän lisäksemme paikalla oli kuitenkin vain vanha mummeli palaamassa torilta. Hänellä ei tietenkään ollut kiire minnekään. Me olimme sen sijaan hieman huolissamme, sillä emme osanneet arvioida kuinka kauan kävelyreitin tallaamiseen menisi emmekä halunneet olla tien päällä pimeän tultua. Odotimme tunnin bussiasemalla, mutta ketään ei näkynyt. Kyselimme hintoja, 3 henkilöllä meidän olisi tullut maksaa 20.000 sijaan 40.000 per naama, mikäli halusimme lähteä heti. Ojekilla olisi päässyt 35.000 rupialla. Kun kerroimme tästä kuskille, hän lopulta suostui, löysi neljännen matkustajan ja pääsimme vihdoin lähtemään. Tällaisissa tilanteissa rento asenne ja kärsivällisyys on kultaa.
Jäimme pois Lempossa, kauniilla panoramatasanteella. Sieltä käppäilimme tietä pitkin alas Batutumongan kautta takaisin Rantepaoon n. 15 km. Matkalla pistäydyimme paikallisten kotiin, jossa meille tarjoiltiin kahvia. Paikalla oli jos jonkinmoista sukulaista useammassa sukupolvessa, kaikki erittäin kiinnostuneita meistä ja ystävällisiä. He olivat maanviljelijöitä, kasvattivat kahvia, kaakaota, papayaa, riisiä, mitä lie,… Erittäin mukavaa väkeä. Ilman kaikkea materiaa, härpäkkeitä, nykyteknologiaa tai sohvia ja huonekalujakin voi siis olla onnellinen.
Täytyy myöntää, ettemme kävelleet Rantepaoon asti 15km käppäilyn jälkeen (matkaa olisi ollut +1km), vaan yritimme liftata (ei täällä kukaan ymmärtänyt mitä halusimme) kunnes saimme bemon pysäytettyä. Pääsimme siis perille reippaasti ennen auringonlaskua ja hommasimme seuraavalle päivälle bussiliput kohti Tentenaa.