Vaelluksen ja kylmän vuoristoilman jälkeen otimme suunnan kohti Thaimaan paratiisirantoja. Ensin hemmottelimme itseämme Bangkokissa, mistä otimme bussin Koh Koodin (Ko Kut) saarelle. Siellä riittämiin löhöiltyämme järjestimme kyydin naapurisaarelle, Thaimaan toisiksi suurimmalle sellaiselle, itäiselle Koh Changille (samanniminen saari löytyy myös Myanmarin rajalta). Auringonlaskuja, rantoja, vesiputouksia, jännittäviä hetkiä mopolla ja yllättävän hyviä sukelluksia…
Videomme itäisestä Thaimaasta löydät nyt YouTubesta:
Bangkokista meille jäi oikein lämpimät muistot, sillä kaikki oli Nepalin jälkeen niin toimivaa ja kehittynyttä. Matkat sai varattua näppärästi netin kautta (tietysti pientä komissiota vastaan), julkisilla liikkuminen oli vaivatonta ja ruoka taivaallista (ja edullista!). Kuljetukset Bangkokista Ko Kutille maksoivat vain 36€ (sis. bussi + lautta + taksikuljetuksen hotellille), mutta pikavene saarten välillä oli yllättävän tyyris, lähes 20€/hlö (700 B).
Saarilla elämä oli rentoa. Turisteja oli jonkin verran, mutta pääosin meno oli rauhallista (tuntui, että olimme välillä hotellimme ainoat asiakkaat). Ko Kut oli ehdottomasti Koh Changia rauhallisempi saari, mutta toki lähestyttiin koko ajan sesonkia, joten ehkä meno on aivan toista esim. joulukuussa. Valitettavasti moni paikka näytti kärsineen pandemiasta ja useat yritykset vasta käynnistelivät bisneksiään pitkän tauon jälkeen. Ilmeisesti monen majapaikan keittiö oli kiinni työvoimapulan vuoksi, vaikka itse majoitustoiminta olisikin saatu pyörimään tälle lomakaudelle. Näistä kamppailusta johtuen varmasti hinnatkin olivat hieman aikaisempaa korkeammat. Ylitimmekin ylioptimistisen 20 €:n päiväbudjettimme aika reippaasti, sillä emme tietenkään olleet ottaneet huomioon maan sisäisiä liikkumisia (bensan hinnan nousua) ja turistialueiden korkeampia hintoja. Päätimme murehtia budjettia myöhemmin… 😅
Aktiviteetit ja elämänmeno saarilla
Molemmilla saarilla vuokrasimme mopon, jotta pääsimme tutustumaan saarten eri kolkkiin paremmin. Mopovuokra oli 150 B ja bensa 40-50 B/litra (tai muovipullo). Harmiksemme kypärätilanne oli vuokrapaikoissa aika huono, joten sopivia kypäriä ei aina ollut saatavilla. Omistajat totesivat hymyillen: “Ei hätää, ei täällä ole poliiseja”. Meillä oli selkeästi hieman erilainen ajatusmaailma – emme me kypäriä pyytäneet poliisien pelossa vaan tietysti turvallisuuden parantamiseksi. Täällä kuitenkin harvalla oli kypärää, ja nurinkurisesti jos kypärä jollain oli päässä, niin se oli todennäköisesti aikuisella kuskilla – ei suinkaan esim. jalkatilassa seisovalla lapsella saatika muillakaan matkustajilla (välillä yhden mopon kyydissä saattoi olla koko perhe, mikä ei sinänsä Kaakkois-Aasiassa ollut uutta). No, kypärät vaikuttivat olevan lähes joka puljussa enemmänkin koriste kuin turvallisuusväline – sen verran kolhuisia ja heppoisia tapauksia, ettei onnettomuuden sattuessa niistä todennäköisesti olisi kuitenkaan apua. Oli siis ajettava rauhallisesti.
Ko Kut oli yllättävän mäkinen saari ja pääteiden ulkopuolella teiden kunto oli kehno. Olikin jännittävää ajaa vesiputouksille, rannoille ja muille nähtävyyksille, kuten saaren komeille pyhille puille, mopolla, jonka jarrut olivat olemattomat. Sateisella säällä ei siis ollut mitään asiaa liikenteeseen, joka oli toki pääasiassa rauhallinen, jos vältti ruuhka-ajat ja hurjapäisten songthaew-lavataksikuskien nasta-laudassa-mutkat-suoriksi -menon. Vuokrasimme lopulta mopon vain pariksi päiväksi, vaikka vietimme saarilla useamman viikon. Olimme niin kiireisiä tekemättä mitään. 🤭
Ihmettelimme luonnon voimia, ukkoskuuroja, nousu- ja laskuvettä. Tuijottelimme pieniä rapuja, jotka kaivoivat kolojaan rantahiekkaan aina uudelleen ja uudelleen. Ihailimme auringonlaskuja. Kuuntelimme sammakoiden ja kaskaiden korviaraastavaa konserttia pimeyden laskeuduttua.
Luonnon havainnoinnin lisäksi havainnoimme majapaikkamme henkilökuntaa. Opimme muun muassa, että vaikka hotellin ravintola menee klo 21 kiinni, niin jos huomaamattamme jäämme illallisen jälkeen istumaan iltaa ravintola-alueelle ja unohdamme ajan kulun, niin sen sijaan että meitä kehotettaisiin siirtymään huoneeseemme (jotta ravintola voidaan sulkea), ravintolan 7 työntekijää (joille ei mitenkään voi kaikille löytyä tekemistä) odottavat hissukseen, vaikka sen 40 minuuttia (ylitöitä!), kunnes nousemme pöydästä ja he pääsevät lähtemään kotiin. Täytyy myöntää, että hävetti ja pahoittelimme tapahtunutta useasti. Ei käynyt mielessäkään, että he odottivat meitä (olimmehan syöneet jo aikaa sitten).
Opimme lisäksi, että pyyhkeen voi taitella ainakin kymmenellä eri tavalla. Milloin pyyhkeestä taiottiin ruusu, milloin joutsen, kala, sydän tai milloin se komeili muuten vaan esteettisenä taideteoksena. Todella kiireistä elämää siis…
Usko tai älä, mehän olimme nyt siis ensimmäistä kertaa kunnolla Thaimaassa, joten ihmeteltävää riitti. Alkuun oli hankalaa muistaa ottaa sandaalit pois jalasta kauppaan/ravintolaan astuessa (silloin kun kyseessä oli myös omistajan koti – kotiin oli epäkohteliasta tulla kengät jalassa). Puhumattakaan siitä ihmetyksestä, kun ensimmäistä kertaa aamupalan aikainen thai-television katseluhetki keskeytyi tasan klo 8:00 kansallishymniin (ja ravintolan omistajien lasten hiljaiseen yhteislauluun seisten). Joten vaikka varsinaista kiirettä ei löhöillessä ollut, olihan uuden kulttuurin sisäistämisessä taas omat kuormittavuustekijänsä!
Sukeltamisen pariin paluu
Jotta elämä ei lähtisi ihan löhöilylapasesta, kävimme virkistämässä laitesukellustaitojamme. Selvitystyön jälkeen päädyimme sukeltamaan kehutun BB Divers:n kautta, koska he järjestivät sukellusta molemmilla saarilla (näin saimme neuvoteltua paremman hinnan fun dive -paketille).
Sukeltaminen näillä itäisillä saarilla oli kalliimpaa, kuin mihin olimme varautuneet – edulliset sukellushinnat taitavat keskittyä Siaminlahden saarille (Kuulimme myöhemmin, että Koh Taolla sukelluksista joutuu pulittamaan ilmeisesti vain 25€/sukellus ja kurssinkin voi suorittaa kahdella ja puolella sadalla – SE on halpaa). Halusimme kuitenkin käydä HTMS Chang -hylyllä sekä palautella mieleen, kuinka Bruce Willis pilaa kaikki leffat, ennen kuin suuntaisimme maailmanympärimatkamme mahdollisiin sukelluskohteisiin.
Olimme hieman skeptisiä tulevista sukelluksista, sillä olimme nähneet jo niin upeita sukelluskohteita Indonesiassa.
Mutta vau!
Refreshing course ja sen taitonäytteet oli nopeasti alta pois ja saimme nauttia sukelluksista upeiden korallien keskellä. Kalojakin oli enemmän, kuin mitä Sri Lankan jälkeen osasimme odottaa, joten sukelluksen pariin palaaminen kävi helposti. Näinkö ihanaa se olikin!?
Löysimme kellumistasapainon suhteellisen nopeasti ja pystyimme nauttimaan täysillä jo alusta alkaen. Tämä oli juuri sitä, mitä toivoimme – nyt olisimme itsevarmoja ja valmiina hyppäämään veteen, jos reissumme toisi tullessaan upeita sukelluskohteita! Dive masterimme Manu oli aivan mahtava tyyppi ja se tietysti helpotti lajin pariin palaamista.
Myös hylky ylitti odotuksemme ja vaikka aktiviteettibudjetista rahaa paloi reippaasti, olimme niin NIIN onnessamme, että teimme muutamat sukellukset molemmilla saarilla! Manu kannusti meitä harkitsemaan edistyneemmän sukelluslisenssin (advanced diver) hankkimista tällä reissullamme – ja kieltämättä ajatus alkoi kutkuttaa mieltä. Olisihan se nyt siistiä sukeltaa kohteessa kuin kohteessa, sillä väistämättä muuten tulisi eteen paikkoja, joissa muut pääsevät ihailemaan meren ihmeitä syvempää meidän jäädessä OWD:n (open water diver) mahdollistamaan 18 metriin.
Ehkä selvittelemmekin seuraavia matkakohteita sukelluskohteita silmällä pitäen 😉.
