Ecuador – “panama-hattuja”, kolibreja ja reppukirurgiaa

Perun vaellusten ja Los Organos -rantalomailun jälkeen suuntasimme Ecuadoriin. Ecuadorissa matkasimme pitkästä aikaa niin, ettei kaikkea tarvinnut selvittää itse – nyt oli nimittäin sisko paikallisoppaana! Kolmeen viikkoon mahtui paljon, mutta samaan aikaan jäi todella paljon näkemättä. Ecuador mainostaa itseään matkakohteena, josta löytyy kaikkea: sademetsää, vuoria ja rantakohteita – ja tietysti Galapagos. Meiltä jäi tällä kertaa kokonaan näkemättä Ecuadorin rannikko, sillä kuljimme Perusta pääosin andeja pitkin kohti pääkaupunkia, Quitoa. Pienen pistäytymisen teimme Amazonin laidalla.

Täytyy myöntää, että Ecuador yllätti positiivisesti monipuolisuudellaan! Vaikka rannalle emme ehtineetkään (jep, on tämä matkustaminen hirveän kiireistä), näimme paljon erilaisia maisemia sademetsistä vuoristoerämaahan.

Turvallisuus toisaalta oli Ecuadorissa enemmän mielessä kuin muissa Etelä-Amerikan maissa tähän asti. Johtuen mitä todennäköisimmin siitä, että juuri yhteisen reissumme kynnyksellä siskoltani pöllittiin puhelin – ei kovin hyvää mainosta Quiton haitaribusseille… Siinä olikin sitten vähän selvittelyä, kun nykyään kaikki mahdollinen on siellä luurissa. Valitettavasti tämä ei jäänyt ainoaksi ryöstötarinaksi…

Cuenca

Aloitimme yhteisen reissumme Cuencasta, kauniista vanhasta kaupungista Ecuadorin pohjoisosassa. Tulimme kaikki Cuencaan yöbusseilla enemmän tai vähemmän taskuvarkausuutisista toipuen  (rajanylitys Perusta yöllä meni yllättävän sujuvasti, mutta oli kyllä mahdotonta nukkua matkalla – onneksi oli Netflix ja offlineen ladattua katsottavaa). Iloisen jälleennäkemisen jälkeen suuntasimme Airbnb-asuntoomme ja aloimme suunnitella reissuamme.

Cuencassa tutustuimme kauppahallien tarjontaan, kiertelimme kaupungilla ja kävimme hattuostoksilla. Olimme ensimmäisen kerran kuulleet “panama-hatuista” Thaimaassa, kun saimme vinkkejä Ecuadoriin Jullen uudelta surffikaverilta. Ja kuten me silloin, nyt saa ihmetellä, miten ihmeessä panamahatut liittyvät Ecuadoriin?? No, kyseessähän on aikanaan jenkkimediassa väärinnimetty tai ainakin harhaanjohtavasti nimetty hattu, joka on oikeasti peräisin Ecuadorista eikä Panamasta. Nämä tyypillisesti valkoiset hatut ovat saaneet alkunsa Ecuadorin rannikolla, Montecristin kylässä, mutta nykyään Cuencassa sijaitsevat suurimmat ja kaiketi myös vanhimmat hattutehtaat. Ulkomailla hattu tuli kuuluisaksi Panaman kanavan avajaisissa, mistä siis nimikin juontaa juurensa.

Valitettavasti emme päässeet tehtaalla kierrokselle, sillä museo oli jo sulkeutunut siltä päivältä. Tyydyimme siis (onneksi informatiivisiin) infotauluihin ja hattukaupassa hattujen ihailuun.

Cuencasta teimme myös lyhyen päiväretken läheiseen Cajasin kansallispuistoon, missä nautimme Lapin erämaan kaltaisista maisemista – vain vähän trooppisemmista sellaisista.

Baños (de Agua Santa)

Cuencasta otimme bussin kylpylä- ja extreme-ekeily-kaupunkiin, Bañosiin (Baños de Agua Santa). Airbnb-isäntämme antoi meille hyviä vinkkejä aktiviteeteista ja siskolle tämä olikin jo toinen kerta Bañosissa – nyt päästiin keräilemään puhelimen mukana menetettyjä valokuvia!

Otimme ilon irti sadepäivästä ja liu’uimme vaijereita pitkin läheisessä zipline-puistossa upean kanjonin yli. Yhteensä 6 köysirataa oli kyllä vastinetta rahalle – eikä edes jouduttu jonottelemaan, sillä meidän lisäksemme puistossa oli vain yksi pariskunta (ja hekin olivat puiston toisella, ns. “adventure”-puolella). Ehkäpä sadepäivä otti veronsa.

Kävimme myös pyöräilemässä kuuluisaa vesiputousreittiä pitkin Pailon del Diablo -putouksille, ohi ajavia autoja peläten. Onneksi meidän täytyi ajaa vain yhdestä tunnelista autojen kanssa, muuten reitti kulki erillään autoista kanjonin reunaa seuraavalla pyörätiellä. Matka oli pitkälti alamäkeä, eikä onneksi tarvinnut polkea takaisin ylös, sillä alhaalta otimme paikallisbussin takaisin Bañosin kylään (sisäänheittäjä pakkasi fillarit kokenein ottein bussin tavaratilaan). Tälläkin suht lyhyellä matkalla saimme nauttia ecuadorilaisten bussien viihteestä: espanjaksi dupatuista elokuvista, joiden pyörittäminen siskoni sanoin “kuului lipun hintaan”. Leffa pauhasi tuttuun tapaan volat kaakossa, mikä otti yhden turistiporukan hermoille ja he kävivätkin pyytämässä äänenvoimakkuutta pienemmälle. Jossain vaiheessa se kuitenkin kääntyi jälleen kovemmalle – sekin varmaan kuului lipun hintaan…

Kylpyläkaupungista kun oli kyse, pitihän Bañosissa käydä myös kylvyssä. Kävimmekin pyöräilyn jälkeen Saladon kuumilla lähteillä, missä saimme nauttia monesta altaasta ihan vain keskenämme. Arki-iltana paikassa ei ollut ruuhkaa. Huom! Kylpylöissä on monessa uimalakkipakko – mekin jouduimme ostamaan dollarin hintaiset (todellisuudessa varmaankin alle 20 snt arvoiset) uimamyssyt sisäänkäynniltä.

Bañosista järjestimme lisäksi päiväretken Amazoniin, Puyon kylään, sillä aikamme ei riittänyt pidemmälle / syvemmälle sademetsään suuntaamiseen. Vaikka suhtauduimme ryhmämatkaan jälkeen melko skeptisesti, täytyy sanoa, että tällä kertaa reissu oli ryhmässäkin ihan mukava – kiitos hyvän oppaan. Ehdimme nähdä paljon ja oppaamme Wiliame oli todella mukava ja helposti lähestyttävä. Kävimme upealla vesiputouksella uimassa sademetsän keskellä ja matkalla tutustuimme metsän eri kasveihin.

Sen jälkeen kävimme perinteisessä kylässä, missä oli mm. mahdollista maistaa paistettuja toukkia, osallistua kaislahametanssiin ja pidellä boa-käärmettä harteilla (pientä maksua vastaan). Vastaavia “kulttuurikyliä” turisteille oli alueella useampia, varmaankin kaikki aika samanlaisia – tiedä sitten, kuinka autenttisia. Kyläläisten asut olivat joka tapauksessa kauniita, perinteisesti värikkäiden lintujen sulilla koristeltuja päähineitä myöten. Kylästä matkasimme kiikkerällä puukanootilla vuolaana virtaavaa jokea alas. Reissuun sisältyi myös muutamia näköalapaikkoja sekä kaakaofarmivierailu. Kaakaopavut ovat paahdettuina muuten tosi hyviä!

Bañosista lähdimme jälleen kohti vuoristoa.

Latacunga & Quilotoa-kraaterijärvi

Kolmen päivän Quilotoa-vaellus oli ollut meillä suunnitelmissa jo pidempään ja onneksi päätimme lopulta tehdä sen kolmistaan. Maisemat olivat upeita ja (lähes kaikkien mielestä) se oli hauska kokemus. 😅 Siitä lisää omassa jutussaan!

Latacunga, mihin jätimme isot rinkkamme säilytykseen retken ajaksi, oli kaunis kaupunki ja mukava välipysähdys. Söimme hyvin, vaikkakin paikallisilla oli hieman eri käsitys Hawaiian pizzaan laitettavasta ananaksesta – täällä käytettiin jotain kummallista säilöttyä, ylimakeaa “ananasta” lisukkeena. Yök!

Onneksi säät kirkastuivat viimeiseksi Cotopaxin läänissä vietetyksi päiväksi niin, että näimme hostellimme kattoterassilta Cotopaxi-tulivuoren, joka tuprutteli savupilveä ympärilleen. Muut tulivuoret olivat ujompia näyttäytymään – ehkä matkalla tai sitten Quitossa näkisimme lisää.

Mindo

Reippailun jälkeen oli aika chillata ja suuntasimmekin jälleen sademetsään – tai oikeastaan “pilvimetsään”. Matkalla ylitimme ensimmäistä kertaa piiiiiitkästä aikaa päiväntasaajan, mutta itse Mindo oli taas päiväntasaajan eteläpuolella. Luonto oli vehreää ja saimme kokea muutamia sateitakin vierailumme aikana.

Lopulta emme tehneet muuta kuin ihailimme luontoa ja syötimme kolibreja keskustan laitamilla. Bongasimme myös tukaanin, mikä oli siskon bucket listillä!

Vaikka emme päässeet yhdellä bussilla Mindoon (tulimme väärästä terminaalista Quitosta), pääsimme suoralla bussilla takaisin Quitoon. Bussi oli täynnä turisteja ja paikalliset pikkurikolliset olivat varmasti asiasta tietoisia.

Matkan keskivaiheilla kyytiin hyppäsi viiden hengen jätkäporukka, joka vaikutti hieman epämääräiseltä. Jokainen meni istumaan jonkun (turistin) viereen. Siinä vaiheessa keskeytyi oma leffan katselu. Yksi miehistä istui Jullen viereen.

Kun vähän ajan päästä ryhmä nousi bussista, tarkistimme, että tavarat olivat tallella. Onneksi Jullelta ei oltu viety mitään taskusta (en tiedä miksi, mutta en kovinkaan luota urheilushortsien vetoketjutaskuihin).

Nousimme bussista Quitossa ja kappas – Jullen päivärepun kylki oli viilletty auki! Ovelia kavereita, sillä Julle ei ollut huomannut mitään, vaikka reppu oli ollut hänellä jaloissa. Onneksi repun kyljessä ei ollut arvotavaroita, eikä ryöstöyritys ollut onnistunut. Veikkaan, että joltain turistilta kuitenkin lähti tavaroita vorojen matkaan.

Selvittiin onneksi säikähdyksellä ja reppu sai ei-niin-siistin ompelun Quiton kämpillä. Kirurgisen operaation jälkeen reppu oli kuitenkin taas ihan käyttökelpoinen!

Otavalo

Quitosta teimme lauantaina tyypillisen päiväretken Otavalon markkinoille, sillä nyt oli mahdollista ostaa joitain tuliaisia, mitä sitten lähettää siskon mukana Suomeen.

Markkinoita oli hehkutettu kaikkialla ja täytyy sanoa, että ei ne nyt niin kummoiset olleet. Markkinat kuin markkinat. Toisaalta, Ecuadorissa emme olleet löytäneet juurikaan tuliaispaikkoja (ainakaan edullisia), tai esim. käsitöitä myyviä kojuja, kuten vaikka Perussa niitä oli joka kulmalla. Eli ehkä Ecuadorin mittakaavassa Otavalon markkinat ovat suuret. Ja löysimme me lähes kaiken, mitä etsimmekin: parit ponchot ja muutamia matkamuistoja.

Markkinoita mielenkiintoisempaa oli paikallisten pukeutuminen. Otavalossa näkyi runsaasti perinteisiin vaatteisiin pukeutuneita ja viulut ja huilut soivat leikkisästi perinteisiä kappaleita katujen kulmilla. Lisäksi oli hauskaa olla siskon vanhoilla “huudeilla”.

Bussimatka sujui hyvin (jokaista paikallista bussiin nousevaa epäilevällä silmällä katsoen), mutta jos erityistä markkinatarvetta ei ole, on parin tunnin bussimatka suuntaansa aika pitkä matka istua bussissa. Seuraavalla kerralla voisi harkita ihan Otavalossa yöpymistä, sillä siellä lähistöllä on ilmeisen paljon tekemistä.

Quito

Quito oli meidän viimeinen kohteemme Ecuadorissa. Pääkaupunki kun oli kyseessä, olimme hieman varpaillamme koko ajan. Vaikka yövyimme verrattain turvallisella alueella lähellä vanhaa kaupunkia (joka on muuten kaunis!), oli usein kaupungilla liikkuessa turvaton olo.

Onneksi majapaikkamme läheisyydessä oli viihtyisiä ravintoloita ja (Ecuadorissa laiton) über kulki.

Yhtenä päivänä kävimme paikallisbussilla (kiinteä hinta 35 snt/matka) legendaarisessa Inka burgerissa ja pyörimässä suuressa ostoskeskuksessa, mistä emme kuitenkaan ostaneet mitään, sillä vaatteet olivat yllättävän kalliita Ecuadorissa. Otimme ostoskeskukselta überin TeleferiQolle eli Quitoa reunustavan kukkulan laelle vievälle kaapelihissille. Ehdimme juuri näkemään kaupungin korkeuksista (4000m korkeus tuntui taas kropassa) ennen kuin pilviharso peitto “makkara-Quiton” alleen. Kaupunki on aivan käsittämättömän suuri ja paikalliset kutsuvat sitä pitkulaisen muotonsa vuoksi joskus kuulemma makkaraksi.

Viimeisenä iltana palautimme siskon takaisin host-perheen luokse ja saimme siellä paikallista darrakeittoa, encebolladoa. Keitto koottiin valmiiksi itse pöydässä ja sipulisen kalakeiton sekaan lisättiin limeä, sisäänpäinpoksahtanutta popparia, sinappia ja salsakastiketta. Herkullista! Saimme myös ennen lähtöä maistaa host-äidin itsetehtyjä juusto-empanadaksia.

Siskon matkalaukku tuli todella täyteen, hyvä että pysyi kasassa paluumatkan 😅. Vaikka matkalipun hintaan kuului 2x23kg, joutui ylimääräisistä kiloista kustantamaan järkyttäviä summia, mikä tuli lentokentällä ikävänä yllätyksenä. Olisi varmaan pitänyt vain käydä ostamassa joku edullinen pieni matkalaukku, niin oltaisiin vähän säästetty… Mutta saatiinpa osa tavaroista Suomeen ja päästiin jatkamaan loppureissu keveimmin rinkoin!

Vaikka Ecuador oli oikein mielenkiintoinen matkakohde, etenkin kolmeen pekkaan reissatessa, oli kolmen viikon jälkeen mukava jatkaa eteenpäin – toivottavasti kohti hieman turvallisempia seutuja!