Dashain

Nepalin yksi tärkeimmistä/juhlituimmista juhlista on perinteisesti 15 päivää kestävä sadonkorjuujuhla, Dashain, joka sijoittuu yleensä syys-lokakuulle. Dashain (eli “kymmenen (päivää)”) on Nepalin pisin kansallinen juhla ja sitä vietetään kuukalenterin mukaan. Nepalissa noudatetaan siis erilaista kalenteria kuin meillä: newari-kansan kuukalenteria, Nepal Sambatia, sekä Intian alueella käytössä olevaa Bikram Sambatia, joten esimerkiksi vuosiluku on täällä nyt hämmentävästi tulevaisuudessa, 2079.

Dashainin aikana juhlistetaan hyvän (Durga-jumalattaren) voittoa pahasta (Mahishasura-demonista). Ilmeisesti ensimmäiset 9 päivää osoitetaan Durga-jumalattaren palvonnalle (jokaisena päivänä muistetaan Durga-jumalattaren eri muotoja) ja 10. päivä on “voiton päivä”, loput 5 päivää juhlistetaan tätä hyvän voittoa pahasta.

Tikaa odotellessa jännitti
Kukkakoristeita
Tika-tarvikkeet

Varsinainen “pääpäivä” on kuulemani mukaan festivaalin 9. päivä (tänä vuonna 5.10.), jolloin kokoonnutaan perheen kesken ja vanhemmat perheenjäsenet antavat nuoremmille siunauksen, “tikan”. Tika on otsaan valeltava mömmö jugurttia, riisiä ja punaista pulveria. Sitä ennen 7. päivänä joissain paikoissa uhrataan useita eläimiä (Mahishasura tarkoittaa vapaasti käännettynä “puhvelidemonia”) – liittyen hyvän ja pahan taisteluihin. Erityisesti tapaamamme buddhalaiset karsastivat eläinuhrauksia ja kokivat ne vain tekosyyksi mässäillä lihalla…

Lihatiski Kathmandussa

Dashain on vähän kuin joulu: yhdessä oloa, syömistä hyvin, uskonnollisia menoja ja lahjoja.

Mömmöt otsaan

Olimme “juuttuneet” vaelluksemme keskeydyttyä Kathmanduun. Dashainin aikana kadut olivat hiljaiset, kun suuri osa ihmisistä oli suunnannut kotikulmille, joten pari päivää hiljaisessa Kathmandussa oli kokemus sekin. Pari päivää olisi riittänyt kaupunkimiljöössä meille, ne pakolliset kuumeettomat päivät denguen jälkeen, mutta jouduimmekin useammaksi päiväksi loukkoon kansallisen vapaapäivän vuoksi. Onneksi saimme kutsun viettämään festivaalia Durbar squarella tapaamamme oppaan perheen luokse! Saimme itsekin tikat otsaan ja siunaukset perheen äidiltä.

Tika-otsat

Tihar

Dashainin jälkeen moni (etenkin opiskelijat) on lomalla vielä seuraavaan festivaaliin, Tihariin, asti. Viisipäiväinen Tihar on Dashain jälkeen toisiksi tärkein festivaali, valon juhla, ja se osuu meidän kalenterissa usein loka-marraskuulle. Siitä kolme päivää on Nepalissa kansallisia vapaapäiviä.

Tiharin aikana näimme useita koristuksia talojen sisäänkäyntien edessä, värillisellä hiekalla tai jauhoilla tehtyjä kuvioita. Näitä paikalliset tekevät kotiensa eteen ilmeisesti toivottaakseen jumalat ja jumalattaret tervetulleiksi. Lisäksi koristelussa hyödynnetään kausivaloja.

Parin päivän päästä koristuksista oli jäljellä vain värikäs läikkä maassa

Lisäksi joukko lapsia kävi majatalossamme laulamassa ja keräämässä vastalahjaksi ruokaa/rahaa/mitä milloinkin – vähän kuin meillä pääsiäisenä virvotaan, mutta näillä lapsilla ei mielestäni ollut mitään erityisiä asuja päällä. Myös leikkimieliset uhkapelit olivat iltaisin suosittuja kylän kaduilla, pelaajat heittivät jakajalle panoksensa kaukaisten rumpujen ja tamburiinien säestämänä.

Perinteinen peli, johon osallistuivat innolla niin lapset kuin aikuisetkin

Mukavana lisänä Tihar-festivaalin aikana juhlistetaan myös eri eläimiä.

Koira köllöttelee punainen tika otsassaan

Tiharin eri juhlapäivät:

  1. Varisten/korppien päivä (Kaag Tihar)
    • Tiharin ensimmäisenä päivänä näille linnuille annetaan siemeniä ja muuta ruokaa, sillä korppien uskotaan olevan kuoleman jumalan viestinviejiä ja niitä halutaan miellyttää (näin pidetään kuolema poissa lähipiiristä). Ensimmäisenä päivänä myös kulta/hopeakorujen ostamisen uskotaan tuovan kaiketi onnea.
  2. Koirien päivä (Kukur Tihar)
    • Toisena päivänä juhlistetaan koiria (niin lemmikkejä kuin kulkukoiriakin). Koirille tarjotaan ruokaa, heidän otsaansa valellaan punainen tika ja kaulaan laitetaan kukkaseppele. Meidän kaverina tallustaneet “Ruby” ja “Hippu” eivät valitettavasti olleet saaneet näitä siunauksia, mutta muilla koirilla näimme punaisia otsia ja samettikukkia kaulassa.
  3. Lehmien päivä (Gai Tihar)
    • Kolmas päivä on lehmien juhlistamisen lisäksi festivaalin pääpäivä, jolloin toivotetaan Lakshmi tervetulleeksi valaistuihin ja koristeltuihin koteihin. Tätä varten koteja ilmeisesti koristellaan kausivaloilla (jouluvalot kehiin!). Tänä päivänä erityisesti tyttö-/naisryhmät kiertävät laulamassa talosta taloon.
  4. Härkien päivä
    • Neljäs päivä Tiharia on myös nepalilaisen festivaalikalenterin ensimmäinen päivä, jos nyt oikein ymmärsin – eli eräänlainen uusivuosi! Tänä päivänä on poikaporukoiden vuoro esiintyä talosta taloon.
  5. Sisarusten päivä (Bhai Tika)
    • Viimeisenä päivänä juhlistetaan sisarusten välistä sidettä. Siskot laittavat veljiensä kaulaan pitkäikäisen kukkaseppeleen, valelevat heidän otsaansa monivärisen tikan ja kestitsevät veljensä hyvin. Veljet puolestaan kunnioittavat siskojaan tekemällä heidän otsaansa tikan, koskettamalla omalla otsallaan siskonsa jalkoja kunnioituksen merkiksi ja antamalla lahjoja, kuten rahaa tai vaatteita. Tiharista puhuttaessa erityisesti tämä päivä nousi esiin ja onkin ilmeisen tärkeä nepalilaisille. Upea juhlapäivä, miksei meilläkin ole vastaavaa?
Almuja keräävien poikien otsissa moniväriset sisarus-tikat
Kukkaseppele

One Reply to “Dashain- ja Tihar-festivaalit Nepalissa

Comments are closed.