Mopolla Etelään

Tänään saimme nauttia vapaudesta. Kävimme eilen illalla vuokraamassa skootterin päiväksi (melko tyyriiseen hintaan: 70.000 IDR, kun normaalisti mopon voi saada noin 50.000 IDR:llä), jotta pystyimme reissaamaan itsenäisesti Balin eteläosiin. Julkisen liikenteen varaan kun ei oikein voi jättää asioita, siihen kuluisi koko päivä ja kuten jo kirjoittelinkin, ei koskaan ole varmaa pääseekö julkisilla esim. Uluwatusta takaisin. …

Viisumiajan pidentäminen

Suomesta Indonesian viisumeja saa suurlähetystöstä 2 kuukaudeksi. Rajasäädökset muuttuivat tietääkseni muutama kuukausi sitten, joten nykyään useimmat eurooppalaiset eivät tarvitse erillistä lentokentältä ostettavaa 1 kuukauden visa-on-arrivalia, vaan passiin painettu maahantuloleima korvaa tämän ja oikeuttaa 30 päivän oleskeluun. Huom! Tätä “ilmaista viisumia” ei kuitenkaan voi pidentää paikan päällä, joten mikäli haluat matkustella pidemmän aikaa, tulee sinun vapaaehtoisesti …

Kuta

Siirryimme Denpasarin melskeestä turistien tulvaan hieman varauksella. Itselläni oli jo pää täynnä kauhukuvia turistialueen tyrkyttävistä kaupustelijoista ja taskuvarkaista. Kaverini oli suositellut yhtä ystävänsä hostellia, jossa kävimme kyselemässä huonetta. Bed plus hostel oli kuitenkin vain makuusaleja täynnä. Omistaja oli mukava ja opasti meidät tien toiselle puolelle Legian 777 -nimiseen paikkaan, josta saimme standard huoneen parisängyllä 200.000/yö. …

Mafian valvovan silmän alla

Tänään toivotin J:lle hyvää lentoa Suomesta Balille. Ihan kohta nähdään!  Harjoitteluvaihtoni loppui tällä viikolla (enemmän tarinoita siltä ajalta täällä) ja nyt nautimme viimeisistä yhteisistä hetkistä vaihtareiden ja paikallisten oppilaiden kanssa. Ohjelmassa tänään: Uluwatu temple. Meidän oli tarkoitus vierailla siellä yhdellä komitean järjestämistä viikonloppuretkistä, mutta pienen liikenneonnettomuuden vuoksi jouduimme jättämään Uluwatun väliin. Otimme saksalaisen tytön kanssa …

Vierasilla — farmasida

Lapsia kaikkialla. Istuimme perheen olohuoneessa yrittäen ymmärtää isoäidin yritystä jutustella kanssamme. Mukavan farmaseutin mies kävi hakemassa meidät sairaalalta kuuden aikoihin. Hän oli ajoissa, mistä olimme yllättyneitä: yleensä kaikki tähänastiset tapaamisemme ovat alkaneet sovittua myöhemmin. Miehellä oli mukanaan perheen nuorimmainen tyttö hiukset suloisesti kiharrettuna. Kauhistuneina seurasimme, kun hän seisoi etupenkin edessä ilman turvavyötä ja pyöriskeli ympäriinsä… …

Vulkaaninen yöretki — farmasida

Nyt on Mt. BATUR valloitettu! Lähdimme illalla ruokailun jälkeen kahden tänä vuonna valmistuneen farmaseutin (meidän oppaat) kanssa ajelemaan kohti vuoristoisempaa Balia. Matka taittui mukavasti, harva meistä pystyi nukkumaan jännitykseltään ja innostukseltaan. Loppumatka oli erittäin mutkainen, töyssyinen ja ehdimme jo kysellä olisiko parempi jättää auto tähän ja kävellä loppumatka… Lue koko tarina: Vulkaaninen yöretki — farmasida

Kunnioita kulttuuria — farmasida

Vaihtoaikamme on ollut täynnä erilaisia elämyksiä! Vaikka välillä on ollut väärinkäsityksiä ja hankaluuksia järjestelyjen suhteen, loppujen lopuksi paikalliset opiskelijat järjestivät meille mukavia viikonloppureissuja. Opiskelijat ovat kuluttaneet paljon loma-aikaansa järjestelyissä sekä kokouksissa: välillä tuntuu että täällä on tapana pitää kokous ennen jokaikistä päätöstä. Muun muassa tänään komitealla oli kokous, mutta tällä kertaa aivan hyvästä syystä: … …

Mangrovea ja tanssia — farmasida

Viikonloppu alkoi mangrovemetsäkierroksella, jolla ihmettelimme tuhansien pikkuisten rapujen tohinaa. Surullista oli nähdä kuinka paljon roskaa mangrovepuiden juuriin oli tarttunut (ja metsä oli selvästi vielä siivottu suurimmista roskista, sillä kun poistuimme rajatulta alueelta, juuret olivat täynnä muovipusseja). Metsässä rauhoittumisen jälkeen kävimme tuliaismarketissa ja syömässä lounasta. Emme osanneet ollenkaan arvioida annosten kokoja, joten osalla oli hirveästi syötävää… …

Julkisilla – Public transport — farmasida

Tänään lähdettiin Mareiken kanssa kokeilemaan selviytymistaitojamme Denpasarin liikenteeseen. Olimme töissä kyselleet mahdollisimman paljon neuvoja bussipysäkeistä, hinnoista ja reiteistä, joten lähdimme nämä kultaakin kalliimmat tiedot mukanamme lampsimaan kohti lähintä bussipysäkkiä. Jalan Kamboja mielessämme tallustelimme uusia katuja ja löysimme pysäkin lopulta. Tosin istuimmekin vahingossa väärällä pysäkillä. Kun huomasimme risteyksen toiselle puolelle saapuvan sinisen bussin, puikkelehdimme risteyksen yli… …

Traditional market — farmasida

Kävelymatkan päässä asunnoltamme on suuri traditional market ja olemme käyneet siellä useana iltana ostamassa hedelmiä ja muuta mussutettavaa. Ilmapiiri on ihastuttava, lukuunottamatta lihaosastoa, jossa kynityt kanat on ladottu jalat ojossa tiskille. Täältä saa kaikkea, ja usein hinta on edullisempi kuin supermarketissa (etenkin jos osaa tinkiä, mutta usein ei edes tarvitse). Esimerkiksi mitä olemme ostaneet/kyselleet: … …