Tongatapun lentokentällä kuumottelimme tulliselvitystä, sillä maihinnnousukortissa pyydettiin tullaamaan kaiken maailman välineet vaellustarvikkeista snorkkeleihin bioriskien vuoksi. Eipä näitä kuitenkaan sen tarkemmin kyselty, mutta ruokatarvikkeista oltiin kiinnostuneita. Rajavartija ei paljoa meidän hamppareista ja sipseistä välittänyt ja vihdoin oltiinkin Tongalla!
Tonga on Tyynenmeren saarivaltioista ainoa, joka on säilynyt omana kuningaskuntanaan siirtomaa-ajan ylitse. Koko valtiossa asustaa vain 100 000 asukasta (40 saarta 176 saaresta on asutettuja) ja lähetyssaarnaajien perintönä valtionuskonto on kristinusko. Tästä syystä sunnuntai on todellakin pyhäpäivä, eikä silloin saa työskennellä, urheilla eikä edes kalastaa. On hyvä huomioida, ettei silloin ole myöskään lentoja tarjolla. Kristinuskon rinnalla on onneksi säilynyt paljon vanhoja perinteitä ja uskomuksia (kuultiinpa pari mielenkiintoista yliluonnollista tositarinaakin) ja myös perinteiset vaatteet pitävät pintansa pukukoodissa. Kuten Fijillä, myös Tongalla oli siis odotettavissa enemmän “hameita” kuin housuja.
Saavuimme Tongan pääkaupunkiin, Nuku’alofaan, keskiyön jälkeen (viimeisellä Fiji Airwaysin lennolla). Olisi toki ollut kiva nähdä vähän maisemia, mutta yölento mahdollisti yhden lisäpäivän Fijin Naculalla, kun pääsimme saman päivän Yasawa Flyer -veneellä pääsaarelle. Ja lento meni onneksi oikein mukavasti eikä kestänyt kuin 1,5 tuntia (+1h aikaero). Nyt oltiin aikalailla viimeisellä aikavyöhykkeellä ennen päivämäärärajaa, minne voi matkustaa!
Eipä tiedetty, että on olemassa UTC+13 aikavyöhyke, sillä jotenkin kuviteltiin, että vyöhykkeitä olisi loogisesti -12:sta +12:een… Okei, myöhemmin selvisi, että on vyöhyke UTC+14 (Kiribatin saarivaltioon kuuluvilla pienillä Kiritimatin ja Tabuaeranin atolleilla ja Terainan saarella), joten eihän näissä ole mitään järkeä… Puhumattakaan siitä, miten sekaisin pää menee itse päivämäärärajasta TAI siitä, pitäisikö puhua todella itäisistä vai todella läntisistä saarista (riippuuko se siitä, mistä on lähtenyt tai minkälaista karttaa käyttää?)… Tonga oli siis kohteena kaikin puolin mieltä hämmentävä – maailman laidalla. 🤯
Alun perin olimme ajatelleet, että hommaamme lennot näppärästi niin, ettemme tarvitse majapaikkaa Nuku’alofasta. Pian lentoja järjestellessä kuitenkin selvisi, että lentokenttä menee kiinni aamuyöksi, eikä siellä voisi yöpyä, vaan olisi pakko majoittua jossain ennen seuraavan aamun kotimaan lentoa Vava’un saarelle. Tästä syystä päädyimmekin ottamaan vasta päivän toisen lennon (klo 11), jotta saisi edes muutaman tunnin nukuttua. Hotellihuoneesta kun pulitimme 70 Tongan Pa’angaa (TOP) eli n. 30€ ja taksista kaupunkiin lähes saman verran. Olisi tuntunut tyhmältä maksaa lähes sata euroa parin tunnin yöunista. Nyt sentään nukuimme 5-6h…
Majapaikassa tapasimme mielenkiintoisen persoonan, joka oli tullut kanssamme samalla yölennolla. Hän esitteli itsensä kertoen olevansa kotoisin “PNG”:ltä. Kuulosti eksoottiselta, eikä meillä ollut hajuakaan, mikä saari oli kyseessä. Onneksi hotellin hauska fijiläinen vastaanottovirkailija selvensi asiaa, kertomalla lyhenteen tarkoittavan Papua-New Guineaa (Papua Uusi-Guinea). Nyt oltiin kartalla 😅. PNG-mies ei millään meinannut päästä yli “järjettömästä yölennosta”, mutta pian keskittyi syömään nuudeliannostaan.
Aamulla miehestä ei ollut tietoakaan.
Lentokentällä odottelua
Odottelimme majatalollamme taksia kentälle, kun saimme viestin Tongan lentoyhtiöltä, Lulutailta, että lentomme lähtö viivästyy – liekö syynä ollut Uuteen-Seelantiin iskenyt hirmumyrsky vai mikä. Uusi lähtöaikamme olisi klo 14. Suuntasimme lentokentän sijaan taksilla Nuku’alofan keskustaan aamukahville ja nostamaan rahaa ja sieltä sitten kentälle odottelemaan.
Juttelimme kentällä paikallisten kanssa ja monen lento oli peruttu eiliseltä. He olivat siis jo toistamiseen kentällä ja todella toivoivat, että tänään pääsisivät lennolle. Ei kuulostanut hyvältä. Olimme lukeneet paikallisesta lentoyhtiöstä paljon kauhutarinoita, joten saisi nähdä miten meidän kävisi. Toivoimme todella, että pääsisimme perille ennen pimeää. Hyvä puoli kentällä odottelussa oli se, että ehti jutella paikallisten kanssa (tai etenkin ulkomailla asuvien “ulko-tongalaisten” kanssa, joita on varmaan enemmän kuin itse Tongalla asuvia tongalaisia.) Monella oli yllään perinteinen kaislavyötä muistuttava vyötärömatto (ta’ovala tai kiekie), joista lentokentän seinällä oli erikseen huomautus: “oman mukavuuden ja turvallisuuden vuoksi mattojen käyttöä lentokoneessa ei suositella”.
Aikaisempi lento pääsi lähtemään onneksi vain tunnin myöhässä, joten olimme toiveikkaita. Olimme käyneet kysymässä check-in tiskiltä, olisimmeko voineet jo kirjata rinkkamme sisään, mutta meitä kehotettiin odottamaan kuulutusta kahvilassa. Emmepä tajunneet, että kuulutusta odotellessamme tiskin eteen oli muodostunut pitkä kärryjono paikallisten varatessa matkalaukkukärryillänsä paikan jonosta. Eli vaikka olimme aikaisin liikkeellä, päädyimme lopulta jonon hännille, kun kuulutus vihdoin ilmoitti tiskin aukeamisesta. Ja jonohan liikkui sitten niin hitaasti. Olimme kuitenkin toiveikkaita, vaikutti siltä, että pääsisimme vielä tämän päivän puolella lennolle!
Mikä “parasta”, Lulutain oma kone oli huollossa, joten heillä oli Fiji Airwaysin isompi kone lainassa. Ainakin siis olisi vähän luotettavampi kone käytössä! Se myös selitti sen, miksi liikkeellä oli niin paljon porukkaa. Kun lopulta pääsimme itse tiskille, meille selvisi myös, miksi jono eteni niin hitaasti: boarding passit kirjoitettiin käsin ja matkatavarat samoin kirjattiin manuaalisesti järjestelmään. Eipä olla ennen (muistaakseni ainakaan) saatu käsinkirjoitettuja lentolippuja!
Kuten arvata saattaa, lentomme oli myös sen tunnin myöhässä niinkuin edellinenkin. Olihan se kuitenkin sama kone, joka pääsaaren ja Vava’un väliä lensi. Muilla reiteillä oli käytössä pienemmät Lulutain omat koneet, koska muiden saarten lentokentät ovat niin pieniä, ettei niihin voi Fijin suuremmalla koneella lentää. Ja ilmeisesti esim. Ha’apain lentokenttä saattaa olla ajoittain suljettu kiitoradalla juoksevien possujen vuoksi (kiitoradan läpi kulkee autotie, joka joudutaan aina sulkemaan kentän käytön ajaksi – ei ihme, jos koiria ja possuja eksyy välillä radalle).
Tervetuloa Vava’un saarelle!
Lento meni hyvin ja saimme Vava’un kentältä taksin. Taksi oli kerrassaan epämääräinen, emmekä kielimuurin vuoksi olleet varmoja, oliko kyseinen taksi tilattu meille vai ei? Eipä siinä auttanut, kuin ottaa kyseinen rötiskö ja toivoa parasta. Onneksi olimme kysyneet etukäteen sopivaa hintaa majatalon pitäjältä, ettei meitä voisi niin helpolla vedättää. Hinta oli tinkimisen jälkeenkin korkea, ottaen huomioon, että auto oli kuin kaatopaikka. Takakontti näytti siltä, että siellä olisi kuskattu mutaisia sikoja…
Fijin turistisoituneisiin rantalomaparatiisiresortteihin verrattuna Tonga oli ensisilmäyksellä kovin rosoisempi. Ajoimme rämä-taksimme kyydissä ränsistyneiden talojen ohi, joiden pihoilla lojui roinaa, ruostuneita autoja. Koirat juoksentelivat teiden varsilla autoja väistellen, samoin lukuisat possukatraat. Toisaalta tajusin, että Fijillä emme viettäneetkään aikaa saarella, jossa olisi menty autoilla – Naculalla oli vain käveltäviä polkuja pieniin kyliin ja pidemmät matkat tehtiin veneellä… Kaikki oli aika idyllisen seesteistä siellä… Oliko kenties eräänlainen kulttuurishokki iskenyt siitä, että yhtäkkiä olimme taas reissaamassa eteenpäin kaksin, kun Fijillä oli muodostunut niin tiivis yhteisö, lähes toinen perhe?
Ehkä mieltä painoi sateinen sää, joka väritti maiseman harmaaksi tai ehkä epämiellyttävä taksimatka oli vain huono aloitus reissulle… Niin sen oli oltava, sillä loppujen lopuksi Tonga oli aivan mahtava mesta! Ihmiset osoittautuivat lopulta erittäin ystävällisiksi ja hymyileväisiksi. Ensikosketus ei meillä vain tainnut olla se paras – ei siis pidä antaa alun määrittää koko kuvaa uudesta kohteesta!
Täällä reissatessa ei voinut kuin pohtia, mikä oli ollut Tongalla viime vuonna tapahtuneen tulivuoren purkauksen ja tsunamin vaikutus. Oliko se vaikuttanut paljonkin elinoloihin vai olivatko paikalliset päässeet takaisin jaloilleen? Näihin etsisimme vastausta myöhemmin paikallisten keskuudessa.
Palautumista omassa rauhassa
Pysähdyimme kylillä kauppaan, sillä meillä olisi käytössämme oma keittiönurkkaus. Kaupasta ei löytynytkään kaikkea, mitä oli listalla (ja osa elintarvikkeista oli todella kalliita, ettei esim. raaskittu ostaa kananmunia kovin montaa). Nyt oli totuttauduttava siihen, ettei kaikkea vain voi saada. Jollain tavalla se oli todella virkistävää. Eipähän ollut valinnan vaikeutta! Vihannestorilla kävimme seuraavana päivänä ja tutustuimme paikallisiin ainesosiin, kuten pele-pinaattiin ja hedelmiin.
Asuimme lopulta viitisen päivää ainoina vieraina majatalossa, eristyksissä niemen kärjessä, missä pihamme oli aidattu (kuulemma pitämään possut loitolla tai muuten olisi puutarha entinen). Paikkaa pyörittivät eläkkeelle jääneet jenkit, suloinen vanha pariskunta, joiden luona koki olevansa kuin mummolassa. Kävimme heidän kanssaan kerran kylillä ajelemassa, jolloin yritettiin hoitaa kaikki tarvittavat asiat (joista lopulta alle puolet tuli hoidettua, koska “näin se vain täällä Tongalla toimii”). Oli hauska kuulla jenkkien näkemys tongalaiseen menoon – ihmettelimme tosiaan, miten he olivat 17 vuotta sitten tänne päätyneet. Mutta selvästi paikka oli heille rakas.
Pihapiiri oli todella siisti ja käytössämme oli kanootit, joilla pääsi tutkimaan saaria, koralliriutan rippeitä ja lähistöllä olevia luolia. Sopivassa suhteessa siis löhöilyä ja aktiviteetteja.
Vaikka omaa rauhaa täällä olikin (ja joku saksalainen oli kuulemma tullut aikoinaan tänne kuukaudeksi vain lukittautuakseen bungalowiinsa) ja kaikki asiat toimivat paremmin kuin osasimme odottaa, aloin kaivata paikallisten pariin. Päätimmekin suunnata loppuajaksi paikalliseen kotimajoitukseen toiselle puolen saarta. Siitä tulisi aivan oma elämyksensä!