As we had spoken about pizza all the way down from Mt. Rinjani, we had to go to Gili T and get some. Now I really can recommend Little Italy’s pizzas to everyone. Oh my god, so good! Not really a budget place to eat but we had such a good time with our new friends that you can pay a little extra for that 😉 After farewells we had to move on to Gili Meno and “unfortunately” skip the epic party boat. But no hangover for us – just chilling in a hammock.
Rankan kiipeilyn jälkeen olimme ansainneet kauan himoitsemamme pizzat (koko juttu oli lähtenyt ihan käsistä, kun nälkäiset kiipeilytoverit hehkuttivat kukin vuorollaan Gili T:n pizzapaikkaa). Muutimme siis alkuperäistä suunnitelmaamme ja suuntasimme Gili Menon sijaan yhdeksi yöksi Gili Trawanganille. Paljon kehuja saanut pizzapaikka Egoistin yhteydessä ei pettänyt vaan antoi suuren nautinnon pitkään kestäneen pizzaselibaatin jälkeen. Reissuporukkamme matkatarinoita kuunnellessa alkoi itsellekin noustamatkakuume – vaikka reissun päällä tässä nytkin ollaan. Väsymys kuitenkin puuskutti niskaan, eikä illanvietto myöhään yöhön houkuttanut. Hyvästelimme ja sovimme aamukahvitreffit seuraavalle päivälle ennen siirtymistämme bilesaarelta rauhallisempiin maisemiin (saaren nimi siis hämää suomalaista: ei ole mikään huikea menomesta, yksikin marokkolainen bisnesmies etsiskeli sieltä turhaan hyvää partypaikkaa – erehtynyt varmasti saaresta).
Venematkojen suhteen kannattaa olla tarkkana. Emme tajunneet tarkistaa julkisen veneen aikatauluja, joten aamulla tuli yllätyksenä neljän tunnin odotus. Veneitä menee Lombokista Trawanganille suht usein ja halvalla (12.000 – 15.000), mutta toiseen suntaan homma olikin toinen. Aamulla lähti klo 9 aikoihin yksi public boat Menolle ja seuraava klo 16. Hintaa julkiselle kuljetukselle olisi tullut 35k per nenä. Rinkkojen kanssa kahvilassa odottelu ei napannut, vaikka olisi ollut paljon mielenkiintoisia puoteja kierreltävänä, joten sumplimme yksityisen paatin heittämään meidät toiselle rannalle. Kovat olivat hintatarjoukset, mutta istuskelimme tuoleilla rauhallisina muka odottaen kärsivällisinä julkista venettä (alkuhinta oli 400k per vene). Lopulta pääsimme 150k rupian yhteisymmärrykseen, mikä sekin oli aika paljon muutaman minuutin venematkasta. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, ettei eurooppalaisen kukkarosta otettuna summa ole paljoa, mutta indonesialaisella se paisuttaa lompsaa komiasti.
Meno oli todella kuivuudesta kärsivä saari täynnä autioita työmaita, keskeneräisiä tai hylättyjä rakennelmia. Ranta oli kuitenkin upea käkkyräpuineen ja koralleineen. Keskipäivän paahteessa painelimme saarta ympäri etsien majapaikkaa ja muutaman kyselyn ja juomatauon jälkeen päädyimme oikein hippikommuuniin. Eco Hostel oli nimensä mukaisesti erittäin ekomesta, jossa meitä kiehtoi avoimet, bambusta kyhätyt huoneet. Omistaja oli mukava nainen, tullut Menolle 10 vuotta sitten ja vapaaehtoisvoimin pistänyt hostellin kasaan. Vessat olivat huusseja, patjat oli tehty kierrätyksenä rannoilta löytyneistä styroksin paloista. Se oli osa Trash Hero-projektia. Mekin osallistuimme styroksin keruuseen ja sitä tosiaankin löytyi säkkitolkulla. Olin positiivisesti yllättynyt, että tuollainen vapaaehtoisliike on pistetty alulle, sillä se tulee todella tarpeeseen näillä roskahuollon ulottumattomissa olevilla saarilla. Avustaessani yhtenä iltapäivänä hostellin respassa, tulin jutelleeksi kahden aussimiehen kanssa, joiden lapset kävivät Balilla “vihreää koulua”. Lapset olivat pistäneet vetoomuksen Balin päättäjille muovipussittoman Balin puolesta ja kuulemma uutta säädöstä ollaan harkitsemassa. Ihanaa ympäristökansaa täälläpäin. J oli vapaaehtoisena “johtotehtävissä” (auttoi vetämään sähköjä uuteen hökkeliin, jotta tulevaisuudessa sielläkin saataisiin nauttia valaistuksesta).
Kolme päivää kului laiskasti. Snorklasimme hostellin edestä alkavalla koralliriutalla ja näimme kilpparin. Kiertelimme myös hieman saarta mitä nyt jaksoimme, mutta loppuajan loikoilimme wifittömässä riippumattoparatiisissa ja jaoimme matkatarinoita muiden reissaajien kanssa. Hostellin väestä muodostui perhe, katsoimme yhtenä iltana leffaa yhdessä hostellin omassa pikku leffateatterissa ja toisena kokkailimme yhdessä. Yhteishenki oli hyvä, vaikka kalja olikin kallista (30k pieni, 50k iso, onnentuntina -5k). Skandinavia oli myös hyvin edustettuna (2 ruotsalaista tyttöä ja 1 norjalainen jätkä), ja tietenkin saksalaisia oli paljon.
Saksalaisia oli paljon myös paluumatkalla Balille, sillä yliopistovuosi on alkamaisillaan Saksassa joten opiskelijamassat vyöryvät takaisin kotikoloihin reissuiltansa. Jerman jerman.