Aikainen kongin kolke vei meidät kohti seikkailua joella. Ulkona oli vielä hämärää, melko viileää ja joki oli kauniin usvan peitossa. Vaatteemmekin olivat yön aikana ehtineet kuivua, joten pääsimme istumaan pehmeille veneen tyynyille lämpimissä, kuivissa vaatteissa.
Usvaisen joen asukkaat alkoivat heräillä aamun sarastaessa, aurinko nousi nopeasti. Nenäapinat hyppelivät iloisina puissa, samoin makakit ruokailivat puiden oksilla. Tarkkasilmäinen oppaamme oli taas hereillä. Oli huvittavaa seurata hänen liikkeitään, sillä aina moottorin hidastaessa tiesi jonkin kiinnostavan olevan lähellä.
Sieltä se lopulta pöllähti eteemme: oranki!
Tätä emme odottaneet, sillä orankeja harvoin näkee luonnonvaraisena. Aamumme kruunasi tämä suloinen, iso köriläs ruokailemassa kaislikon takana olevassa puussa, se oli niin uskomatonta! Sen ilmeitä oli hauska katsella, kuinka se vain ihmetteli ylimielisesti kun me innostuneet ihmiset pyörimme veneillä sen ympärillä. “Omituisia nuo ihmiset, minähän vain syön aamupalaa…”, se varmasti ajatteli.
Häkeltyneinä lähdimme orangin luota, eikä aikaakaan kun näimme jo toisen hieman pienemmän orangin riippumassa puussa ja keinumassa oksalle ruokailemaan. Emme osanneet odottaakaan tällaista. Eipähän tarvitse kiireellä suunnata enää kohti Sepilokia.
Huikean aamuveneilyn jälkeen saimme aamiaista, tällä kertaa valinnanvaraa oli enemmän kuin tuttuun paahtoleipä+kahvi-tapaan. Leipää, muroja, papuja, kananmunaa, riisiä, nuudelia, papaijaa, teetä, kahvia, melonimehua,…
Check-out oli 8:20 ja niin paljon olimme jo ehtineet kokea! Pieni nenäapina-bussimme kuljetti meidät iloiset reissaajat takaisin Sandakaniin – eikä maksanut mitään ylimääräistä! Hymyssä suin jatkui päivämme Sandakanin kaupunkiin hieman paremmin tutustuen. Ah oranki!