Olimme sopineet asuntomme omistajan, Andin, kanssa kyydistä Sarandën keskustaan, jossa myös bussiasema sijaitsee. Check-out kämpästä oli klo 10 ja sitä ennen nautimme aamupalasta merinäköalaparvekkeellamme ja Julle kävi palauttamassa vuokraskootterin.

Nämä pari päivää Sarandëssa olivat ihana aloitus lomalle, mutta nyt oli aika lähteä jatkamaan rannikkoa ylöspäin. Andi auttoi meitä paljon Whatsappin välityksellä etukäteen ja otti selvää esim. bussiaikatauluista, kuten myös skootterivuokrapaikoista. Saavuttuamme bussiasemalle hän vielä tarkisteli aikatauluja, jotka olivatkin muuttuneet ja meillä olikin pari tuntia aikaa kierrellä kaupungilla. Andi harmitteli asiaa hirveästi, mutta totesimme tämän muutoksen sopivan vallan mainiosti suunnitelmiimme. Kiitimme kyydistä ja erinomaisesta isäntänä olemisesta.

Kuten kaikki matkaoppaatkin hehkuttavat, on todettava, että albanialaiset ovat todella avuliasta kansaa. Vieraanvaraisuus on täällä tärkeä asia ja apua saa helposti kysymällä. Vastapalveluksia ei meiltä olla kertaakaan odotettu, vaan hymy ja lämmin kiitos riittää (eli “faleminderit”).

Rannassa joimme limsat ja käppäilimme kauppoja kierrellen ylös bussiasemalle, jonka viereen jäimme lounaalle Fast food -paikkaan. Herkullinen Gyro souvlaki maksoi 200 lekiä ja tuuli viilensi mukavasti avointa terassia.

Busseja lähtee kahdelta eri pysäkiltä saman kadun varrelta useaan kohteeseen: Berat, Elbasan, Lushnje, Cerik, Fier, Gjir – Vlore, Finiq, Permet ja Himare. Tieto lähtöajoista voi olla ristiriitaista ja bussivuoroja ilmeisesti voi olla peruttuna, joten parhaimman informaation saa paikanpäällä. Hinnaksi Himareen arvioitiin 400-500 lekiä.

Minibussi täyttyi nopeasti ja lähti aivan ajallaan klo 13. Se jätti matkan varrelle pienempiin kyliin ihmisiä ja otti tilalle uusia matkustajia tienposkesta. Vaikutti siltä, että minibussin kuski hoiteli muiden juoksevia asioita kaupungissa käydessään: Välillä ikkunasta vaihtuivat ruokapaketit ja välillä kaupungissa tulostetut menu-lappuset.

Meidän minibussissamme ei juurikaan ilmastointia ollut, mutta kuskin ikkunasta virtasi sopivasti ilmaa sisään. Mutkainen matka taittui mukavasti ja rauhalliseen tahtiin ensimmäisen kuskin kyydissä, mutta kuskin vaihdon jälkeen kaasujalkakin herkistyi ja meno hurjistui. Himarëen pääsimme kuitenkin turvallisesti perille, liekö meitä suojellut kuskin peruutuspeilissä roikkunut hevosenkenkä.