Yliväsyneet matkailijat saapuivat viimein Kota Kinabaluun. Vettä satoi kaatamalla, mutta oli niin lämmin että lähinnä huvitti koko sade. Ostimme kioskista hetken ihmettelyn jälkeen rasvaisia pullamössö nakkileipiä (ne piti valita tarjottimelle ja kassalla pakattiin pusseihin). Pahin nälkä hellitti ja käytiin ostamassa taksitiskiltä liput hostellille.
Ulkona terminaalista meidät ohjattiin suoraan vapaaseen taksiin, pieneen kuppaseen Protoniin. Vettä satoi yhä, mutta taksikuski kertoi sen olevan tavallista rankempaa sadetta.
Olimme onneksi varautuneet siihen, että on “sadekausi” ja lähes joka päivä sataisi jossain vaiheessa, niin ei huolestuttanut.
Masada Backpackers: meidän kurjasti alkaneen matkamme pelastus. Yövyimme parisängyllisessä huoneessa, jonka seiniä koristi vuorimaisema. Oli jo myöhä ja outoa, kun ei ollut mitään laukkua purettavana.
Lähdimme tutustumaan kaupunkiin.
Liikenne on hurjaa. Ihmiset ylittävät teitä mistä sattuu milloin sattuu ja autot huristelevat mistä milloinkin. Yleensä tietä kyllä annetaan, mutta etenkin kun liikenne on vasemmanpuoleinen kestää jonkin aikaa ennen kuin tajuaa mistä suunnasta niitä autoja pitää katsoa.
Selvisimme liikenteestä ostoskeskukseen (hieman vanhemman oloiseen), ostimme sandaalit ja vähän vaihtovaatteita. Myyjät olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, ei lainkaan päällekäyviä. Menimme alakerrokseen syömään ja yritimme selvittää mihin sitä menisi. Ystävällinen tarjoilija opasti meitä miten koko homma toimii: Istuimme pöytään, tilasimme ruuan ja se tuotiin pöytään ja lopuksi maksettiin tiskille kuittia vastaan. Okei, ei se kuulosta monimutkaiselta, eikä se siis sitä ollutkaan, mutta hämmennyksissään sitä nyt ihmettelee kaikenlaista.
Koko setti (ruoka+juoma) kahdelle hengelle maksoi yhteensä 16 ringittiä (RM). Kumpikin ruoka (paistettua riisiä/nuudelia) tarjoiltiin höyryävän kuumana, mikä oli mukavaa ainakin näin aluksi, kun on vähän epäileväinen ja hirveästi yrittää vielä kiinnittää huomiotaan ruuan laatuun turistiripulin välttämiseksi.