Rajanylitys Chilestä Boliviaan onnistuu myös bussilla suhteellisen edullisesti, mutta olimme kuulleet niin paljon hyvää 3 päivän jeeppiajeluista Boliviaan, että päätimme vähän rällätä.
Netistä hintoja tutkaillessa kolmen päivän retki San Pedro de Atacamasta Uyuniin (hieman vaihtelevin pysähdyspaikoin) kustantaisi alk. 240 USD, mutta me saimme järjestettyä matkan 180 USD hintaan (per hlö) parin päivän varoitusajalla San Pedron kylästä. Matkatoimistoja on pienessä turismista elävässä kylässä pilvin pimein ja vähän ehkä jännittikin, miten nyt löytäisimme hyvän matkanjärjestäjän, kun niitä oli niin paljon mistä valita. Vertailimme arvosteluja netissä, mutta loppujen lopuksi vaikutti siltä, että hyviä matkanjärjestäjiä oli useampi eikä yksi noussut yli muiden, kaikilla oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia – olisi lopulta onnen kauppaa, minkälainen kuski ja minkälaiset matkaseuralaiset sattuisi kyytiin.
Toivoimme siis parasta.
Edullisella hinnalla oli varmasti vaikutusta siihen, että matkaan lähti kerralla isompi ryhmä – yksinään meidän Uturunku travelsin kautta kolme jeepillistä. Tai sitten useamman kuskin ryhmä toi turvaa kuljettajille? Olihan suolatasangolla ajelu vaativaa puuhaa… Joka tapauksessa oli sanomattakin selvää, että meidän tapauksessa matkasta tulisi oikein ryhmämatka, eikä mikään yksityinen jeeppisafari. Sekin on kuulemma mahdollista – me varmaan satuimme olemaan vaan liikkeellä suurempaan ruuhka-aikaan (= pääsiäislomalla), joten seurue oli täynnä hulvattomia brasilialaisia.
Uyuni-retken ohjelma
Uyunin suolatasangolle suuntaavien jeeppien pysähdyspaikat seurailivat pääsääntöisesti kahta reittiä. Toinen kulki hieman korkeammalla erilaisten järvien ohi, kun taas toinen kulki erilaisten kivimuodostelmien kautta. Päätimme valita oikeanpuoleisen, kivimuodostelmien kautta kulkevan reitin ja se oli kyllä hyvä valinta!
- Päivä 1
- Rajanylitys aamulla
- Laguna Blanca & Laguna Verde
- Salvador Dali’s desert
- Kuumat lähteet + lounas
- Geysirit
- Laguna Colorada ja flamingot 🦩
- Illallinen hostellissa, Villa Marin kylässä
- Päivä 2
- Useampia erilaisia kivimuodostelmia (World cup -pokaalin muotoinen kivi, kameli-kivi, kivimuodostumien laakso)
- Anakonda-kanjoni
- Sora-laakso
- Julacan asemakylä ja pubi 🍻
- Suolahostellilla auringonlasku ja illallinen
- Päivä 3
- Auringonnousu Uyunin suolatasangolla
- Aamupala Incahuasin kaktus-“saarella”
- Valokuvaussessio suolatasangolla perspektiiviä leikkien
- Dakar-patsas, eri maiden liput, legendaarinen suolahotelli
- Colchanin kylä ja markkinat, suolamuseo
- Junien hautausmaa
- Lounas Uyunissa
- (Paluu Villa Marin kylään)
- (Päivä 4)
- (Paluu Chilen San Pedro de Atacamaan)
Kaikki pysähdyspaikat eivät olleet niin ihmeellisiä, jotkut peräti outoja (tai vaatisivat hieman kehitystä ohjelman suhteen). Tällaisia outoja pysähdyksiä oli mm. autiomaassa oleva pieni rautatieaseman ympärille muodostunut kylä, jossa oli käytännössä kaksi pubia, jotka tarjoilivat jeeppituristeille koka-, kaktus- ja suolaoluita (siellä oli myös vanha kyläkoulu, jonne sai opastuksen, mutta tästä ei ollut mitään mainostusta – vaikka pitäisi!). Alkoholi ei ole se paras yhdistelmä ohuen ilmanalan kanssa, joten kannattaa ainakin miettiä, haluaako maksaa ekstraa paketista, johon kuuluu esim. viiniä illallisella (meillä ei kuulunut, mutta moni brassi hommasi matkalta omat pullot mukaan ja niistä lopulta riitti koko seurueelle tarjottavaksi).
Mieleenpainuvin kohde oli varmaan Laguna Colorada, jossa näimme paljon flamingoja. Sitä edeltäneet geysirit olivat myös mielenkiintoinen, vaikkakin vaarallisen oloinen kohde – tulikuumina pulppuavia muta-altaita ei ollut aidattu mitenkään ja kuulimme, että joku toisesta ryhmästä oli astunut harhaan / heikon kohdan päälle, joka oli romahtanut (seurauksena suuri palovamma jalassa). Eli kannattaa hieman pohtia, mihin astuu!
Incahuasin saarella näkymät olivat upeat suolatasangolle ja kaktukset yllättivät vanhalla iällään (ne eivät kasva kuin sentin vuodessa korkeutta, joten ikää näillä kasveilla oli satoja vuosia!!).
Ryhmämatkat eivät ole meidän juttu
Vaikka meillä sattui hyvä tuuri ja saimme jeeppiimme mukavat matkaseuralaiset, eivät ryhmämatkat ole meitä varten etenkään lukuisine ryhmäkuvaspotteineen. Eteenpäin mennään usein nopeaan tahtiin, eikä aikaa jää juurikaan pysähtymiselle ja kaiken sen upeuden sisäistämiselle. Yhdessä podcastissa sanottiin osuvasti, että luonnollinen vauhti kokea uutta on kävely – muuten asiat vilahtavat ohi aivoille liian nopeaan tahtiin. Siltä tosiaan tuntui, kun kolmen päivän aikana huristeltiin yksi toistaan upeampiin maisemiin. Budjettimme ei kuitenkaan olisi kestänyt yksityistä retkeä, joten sillä mentiin, mitä saatiin, koska halusimme jeeppiretken tehdä (ja en kyllä olisi itse halunnut suolatasangolle ajaakaan).
Eikä Uyuni-retki lopulta kamala kokemus ollut (ehkä siitä syystä että olimme henkisesti varautuneet pahimpaan). Näimme hurjasti erilaisia maisemia ja mieluummin ylitimme rajan ja ylängön nähtävyyksiä kierrellen kuin bussilla. Nyt reissaamisesta puuttui kuitenkin itse asioiden selvittely, mikä tuntui hassulta. Selvittely ja järjestely kun ovat yksi tärkeä osa tapaamme reissata ja siinä jotenkin orientoituu tulevaan paremmin.
Kuskimme Daniel oli onneksi mukava ja ajoi taidolla haastavissakin maastoissa. Brasilialaisten energia jaksoi yllättää ja välillä pisti naurattamaan. Meidän ryhmämatka-ahdistusta helpotti se, kuinka myös saksalainen eläkeläispariskunta jaksoi yllättävän hyvin roikkua mukana (saimme ryhmätouhuista yhteisen naurun aiheen).
Kuulimme myöhemmin, että lomakauden ulkopuolella jeeppejä ei ollut niin paljoa liikkeellä ja ryhmäkoot olivat pienempiä, joten kokemus olisi voinut olla aivan toisenlainen toisena ajankohtana.
Vuoristotaudin riski
UM:n matkustustiedotteessa ja brittien NHS:n Fit for travel -sivuston huomioissa varoitellaan Bolivian korkeudesta ja siihen liittyvästä vuoristotaudin riskistä, eikä suotta. Ohut ilma vaivasi arviolta puolta ryhmästä (päänsärkyä, pahoinvointia, raskasta hengästyneisyyttä, ruokahaluttomuutta), eikä se ollut ihme niiden kohdalla, jotka suuntasivat korkealle ylängölle ilman kunnollista sopeutumista. Meitä ihmetytti suuresti se, kuinka kevyin mielin korkeuteen Chilessä ja Boliviassa suhtauduttiin – Nepalissa kun olimme osallistuneet vapaaehtoisten lääkäreiden pitämälle luennolle vuoristotaudista ja sen vakavista muodoista, niin asenne tuntui olevan kuin toiselta planeetalta. Nyt ei ollut puhettakaan huomionarvoisista asioista, vaan jeeppikuskeilla oli varmuudeksi mukana vuoristotautiin lääkettä (ja pussillinen kokalehtiä). Tämä oli yksi syy, miksi emme valinneet retkeä, jossa mentäisiin korkeammalle nousevaa järvireittiä, koska siellä yövyttäisiin heti ensimmäisenä yönä yli neljässä tonnissa.
Takaraivossa vielä kummitteli Annapurnan vaelluksen nyrkkisääntö 300 metrin suositellusta päivänoususta, ja tuhansien metrien nouseminen nopeasti autolla kuulosti järjettömältä. Onneksi kyseessä oli vain parin päivän retki… Me emme saaneet oireita, mutta toisaalta moni muu sai – ensimmäisenä iltana illallisella oli todella huonovointista väkeä ja suurimmalla osalla ei ollut tietoakaan vuoristotaudin riskeistä. Ylireagoimmeko me? Ylängöltä olisi ollut pitkä matka sairaalaan, jos tarve olisi tullut…
Nepalissa kuitenkin näimme lähietäisyydeltä, kuinka vuoristotauti vaivasi valmistautuneitakin vaeltajia (enemmän toki niitä jeepeillä ylös asti huristelleita) ja sattuipa matkaseuralaisille vähän köpelömminkin – pitkään kanssamme vaeltaneen jenkkipariskunnan vaellus loppui juuri ennen Thorong-solan ylitystä toisen saatua vakavia HACE (High Altitude Cerebral Edema) oireita. Vuoristotaudin aiheuttama aivoödeema voi olla hengenvaarallinen ja ainoa keino parantaa eloonjäämismahkuja on tulla mahdollisimman nopeasti alas ja sairaalaan hoitoon. Jenkkiystävämme onneksi selvisi hengissä aviomiehensä ripeän toiminnan vuoksi – lääkärien luento tuli tosiaan tarpeeseen, sillä ilman sitä hälyttävät oireet olisi saattaneet jäädä häneltä huomioimatta!
Mekin saimme kokea myöhemmin reissussamme korkeuden vaikutukset (siitä lisää, kun päästään Titicaca-järvelle), joten vaikka Uyunissa pärjäsimme hyvin, kostautui nopea korkeuksiin siirtyminen meillekin. Vuoristotaudin kanssa ei kannata siis leikkiä, vaan kannattaa suunnitella reissuunsa riittävä määrä sopeutumispäiviä asteittaisissa korkeuksissa.
On se jeeppimatka (ja upeat maisemat) kuitenkin paljon mukavampaa kokea hyvävointisena 😉