Bussilla Kandyyn

Ennen Negombon bussiasemalle lähtöä ostimme hotellimme vieressä sijaitsevasta pikkukojusta matkaevääksi lettuleipäsiä, joissa oli omeletti sisällä. 4 kappaletta lettusia kustansi 160 Rs. ja olivat vastapaistettuja. Lettusia odotellessamme hotellinpitäjä herätti naapurinsa meille tuk-tuk-kuskiksi ja matkaa pikkupyrähdykselle sovittiin 200 Rs. Hyvästelimme aamuisen Negombon useat kirkot ja hollantilaiset kanavat. Bussiaseman ATM ei meille suostunut antamaan käteistä useasta yrityksestä huolimatta. …

Heti rannalle Negombossa

“Indonesia-kokemuksen jälkeen Sri Lankaan tullessa tuntui, kuin olisi palannut kotiin.” Kaikki oli alkusilmäyksellä samankaltaista Indonesiaan verrattuna: bussimatkalla näkyi ehkä enemmän palmuja, mutta rakennukset, kuppilat ja kojut olivat yhtä värikkäitä, ilma lämmin ja aurinko porottava. Ihmisiä oli odotettua vähemmän. Bussimatka lentokentältä Negomboon sujui sutjakkaammin, kuin mihin olimme varautuneet. 40 minuutin sijaan matka taittui parissa kymmenessä minuutissa …

Lentokenttä – Negombo – Kandy

Saavuimme Sri Lankaan aamulennolla, mutta kuumuus seisautti lentokentältä ulostautuessa. Suunnitelmissa oli yöpyä ensimmäinen yö Negombossa, jonka jälkeen aamubussilla matkustaisimme Kandyyn. Aluksi pitikin siis päästä Colomboon verrattuna paljon lähempänä sijaitsevaan Negomboon. “Normaalit” bussit lähtivät lentokentältä Negomboon (tai toiseen suuntaan Kandyyn, mikäli sinne mielii samantien) lentokentän edestä kulkevalta tieltä – ei siis parkkipaikalta vasemmalta, kuten monien oppaiden …

Täytyy sanoa, että 4 lentoa yhteen suuntaan on jo aika kipurajoilla. Siitä kuitenkin selvittiin ja kotioven sulkemisesta 24 tuntia myöhemmin olimme “jo” hotellilla. #budjettimatka

3 päivää reissuun

Ensimmäistä kertaa olemme selvinneet matkahulinoitta näin pitkälle. Kolme päivää jäljellä ja nyt sitä tulikin mieleen kaikenlaista järjesteltävää kun vappupyhätkin alkavat painaa päälle. Vielä viikko sitten ajattelin Slovenian vuoristomaisemaa ihaillessani, että hyvinhän siinä viikon kotona ollessaan ehtii pakkailla, järjestellä ja suunnitella matkaa. Vaan kuinkas sitten kävikään. Viikko hurahti ja suurin osa järjestelyistä vielä odottaa toteutumistaan. Tänään …

Sri Lanka -suunnitelmia

Alkuvuosi on huristellut mukavaa vauhtia ohitse ja kevät jo alkaa ilmoitella itsestään. Tuntuu kuin emme olisi ikuisuuksiin matkustelleet, mutta viimeksi yhdessä reissussa olimmekin vain pikavisiitillä Lontoossa, ja siitäkin on kohta vuosi. Alunperin ideana oli lähteä joululomalla reissuun, mutta työkiireissä se sitten jäi. Nyt asia korjataan ja toukokuussa lähdemme kolmeksi viikoksi Sri Lankaan. Lennot varailimme jo …

Indonesia

Our trip to Indonesia was probably one of the most epic travels we’ve done so far. 1. People The people we met on our journey – wow. Heart-warming, welcoming and so kind humankinds who made us feel like home. Of course, there are always those who ruin others reputation but the main feeling was undoubtedly …

BALI: Muistelua — farmasida

Nyt kotiin palattuani on ihana palata tapahtumarikkaisiin viikonloppureissuihin kuvia selailemalla. Halusinkin jakaa tähän talven pakkassäähän vähän valoa postaamalla muutaman kuvan. Parhaat otokset viikonloppureissuilta: via BALI: Muistelua — farmasida

Kohti kotimatkaa Gorontaloon

Togean-saaret ovat kieltämättä pitkän matkan takana. Jotta pääsimme lentokenttäkaupunkiin aloittaaksemme kotimatkamme, meidän täytyi jälleen matkustaa se kuuluisa päivä.