5 päivän Salkantay-vaellus Machu Picchulle ilman opasta

Jo reissumme alussa, Nepalissa vaeltaessamme Manaslun rengasreittiä saimme vinkin Perun upeista trekeistä. Nyt olimme vihdoin päässeet Cuscoon, josta lähtisimme ensimmäiselle, viiden päivän Salkantay-vaellukselle kohti majesteettista Machu Picchua.

Jätimme ylimääräiset tavaramme Cuscon hotelliin säilöön ja suuntasimme suhteellisen kevyin rinkoin kohti Mollepataan lähtevien minibussien, collectivojen, pysäkkiä. Majatalomme pitäjä oli selvittänyt meille etukäteen collectivojen aikatauluja – mikä osoittautuikin todella hyödylliseksi, sillä tietöiden vuoksi kyytejä ei lähtenytkään tasaisesti pitkin päivää. Aamulla klo 4:30 kuulemma lähtisi ensimmäinen ja seuraava vasta klo 13, kun tiesulku olisi ohitse. Valitsimme mieluummin iltapäivälähdön ja otimme Mollepatasta majapaikan yhdeksi yöksi. Näin pääsisimme aloittamaan vaelluksen aikaisin ja akut täyteen ladattuina!

5 päivän vaelluksen aikataulu

1. Mollepata – Soraypampa (21 km)
2. Soraypampa – Chaullay (20 km)
3. Chaullay – Llactapata (25 km)
4. Llactapata – Hidroelectrica – MP (18 km)
5. Machu Picchu – Hidroelectrica (18 km)

Valmistautuminen omatoimiselle vaellukselle

Pakkauslista

• Majoitus:
  • Teltta ja teltan alusta
  • Makuualustat ja makuupussit
• Vaatteet:
  • Vaellusvaatteet (ohuet housut ja t-paita)
  • Kuoritakki ja -housut
  • Kevytuntsikka, fleece ja merinokerrasto, pipo/panta, hanskat
• Sekalaiset:
  • Aurinkolasit, lippis, aurinkorasva, suojakerroin-huulirasva
  • Pyyhe, kosteuspyyhkeet, vessapaperi ja käsidesi
  • Ensiapupakkaus (mm. rakkolaastarit, ripulilääke, laastarit, parasetamoli, kuumemittari)
  • Varavirtalähde ja laturi
  • Kamera
  • Vaellussauvat
• Ruokailutarvikkeet:
  • Retkikeitin, kaasu, sytkäri
  • Vesipullot, vedensuodatin
  • Kulho ja lusikka
• Ruoka (söimme matkan varrella ravintoloissa/majataloissa 1 aamupalan, 2 lounasta ja 1 illallisen) – Perussa olikin yllättävän vaikeaa löytää näppärää kylmäkuivattua retkiruokaa, joten piti vähän soveltaa…
  • Aamupalat x 4: puuro, maapähkinävoi, tee
  • Lounaat x 3: tortillat, tonnikala, majoneesi, sipsit
  • Päivälliset x 3: pikanuudelit, tee
  • Naposteltavaa: kuivatut hedelmät, suklaa, myslipatukat, mentos (matkalta ostettiin lisää patukoita ja sipsiä)

Vaelluspäivä 1: Mollepata – Soraypampa + Lago Humantay

• Matka: 21 km + 3,45 km
• Nousua yhteensä: 1118 m + 312 m
• Korkeus: 2963 m ~ 3989 m (4285 m)
• Liikkeellä n. 6 h  (taukoineen 8 h) + 1 h

Hyvin nukutun yön jälkeen söimme aamupalan majatalomme kahvilassa ja lähdimme kohti reitin alkupistettä. Majoitus maksoi yllättävän paljon lisäverojen vuoksi (joita ei olisi oikeasti pitänyt maksaa, mutta tajusimme tämän vasta jälkeenpäin keskustellessamme italialaisen reissaajan kanssa, joka ihmetteli paikallisten yrityksiä nyhtää rahaa turisteilta).

Kylän halki kävellessämme ohitsemme ajoi useita turistibusseja täynnä Salkantay-reitille suuntaavia reissaajia. Lähes kaikki järjestetyt ryhmämatkat aloittavat vaelluksen vasta Soraypampan kylästä, mikä oli meidän kannaltamme hyvä juttu, sillä ensimmäisenä päivänä saimme nauttia maisemista ja leppoisasta vaelluksesta aivan rauhassa ilman tungosta. Matkaseurana meillä oli vain Mollepatasta mukaan lähtenyt valkoinen koira, jonka nimesimme “Pörröksi”. Päivän aikana vain muutamia paikallisia hevosmiehiä tuli vastaan tai ohitti meidät matkallaan Soraypampaan.

Reitti oli hyvin viitoitettu ja erkani autotiestä melko pian kylän ulkopuolella. Polku nousi tasaisesti viljelysmaiden lävitse ja suurimman nousun jälkeen loppumatkasta seuraili antiikkisen oloista vesikanavaa. Yhdessä kohdassa meinasimme eksyä oikoreitiltä, mutta löysimme pian oikealle polulle hevosen kavioiden jälkiä seuraamalla – lisäksi Pörrö vaikutti kokeneelta reittioppaalta.

Andit kohosivat kauniina edessämme ja muutama päivä sitten satanut lumi teki maisemasta upean. Säät olivat olleet El Niño -ilmiön vuoksi poikkeuksellisen huonot vielä näin toukokuun puolella, vaikka normaalisti näihin aikoihin pitäisi olla jo kuivaa. Jännitimme hieman, kuinka paljon lunta reitin varrella olisi – etenkin korkeammalle noustessa, sillä arvioimme lumirajan olevan n. 4000 metrissä.

Soraypampan kylässä ei kuitenkaan vielä ollut lunta, vaikka yö olikin kylmä. Majoituimme paikallisen hevostilan pihalle pystytetyllä “leirintäalueella”. Vaihtoehtoja ei ollut montaa, joten valitsimme huonoista sen vähiten huonon (ja lämpimimmän vastaanoton). Jälkeenpäin ajateltuna, olisi varmaan ollut järkevämpää majoittua jossain lukuisista majataloista. Matkan varrella näimme ainakin yhden majapaikkamainoksen, jossa yö pikkumökissä olisi ollut 10 sol / hlö. Eli saman verran, mitä maksoimme lievästi lannanhajuisesta telttapaikastamme.

Vaikka leiripaikan etsimiseen menikin kauemmin, kuin olimme kuvitelleet, ja Pörrö hylkäsi meidät ja lähti paikallisten koirien matkaan, riitti meillä vielä energiaa kavuta lähistöllä olevalle Humantay-järvelle. Koska suuremmat lössit olivat jo laskeutuneet järviretkeltä illalliselle, olimme aivan kahdestaan nauttimassa auringonlaskusta jäätikköjärvellä. Pimeyden laskeuduttua ilta kylmeni reippaasti ja nopean nuudeli-illallisen jälkeen painuimme pehkuihin kaikki mukana olleet kerrastot päällämme.

Päivä 2: Soraypampa – Abra Salkantay (4630 m) – Chaullay

• Matka: 20 km
• Nousua yhteensä: 715 m
• Korkeus: 3989 m ~ 4630 m ~ 2980 m
• Liikkeellä 6 h  (taukoineen 10 h)

Kylmä yö ja edellisen päivän 25 km kävely tuntui lihaksissa, mutta liikkeelle oli lähdettävä. Heräsimme klo 5:30, kun aamu alkoi sarastaa. Aurinko nousi kirkkaalle taivaalle kuudelta – kaunis päivä edessä!

Telttaa kasatessa näimme suurien ryhmien tekevän lähtöä – monella oli selkeästi paljon aikaisempi aikataulu kuin meillä, sillä me vasta söimme aamupuuroa. Osa oli matkalla hevosen selässä, mutta suurin osa käveli pienten päiväreppujen kanssa. Ryhmillä oli solan ylitykseen kuormajuhtina hevoset, joiden selässä kulkivat isommat matkatavarat. Meillä omatoimimatkailijoilla oli isot rinkat selässä ja korkeus tuntui heti, kun lähdimme kapuamaan kohti Salkantay-solaa. Askel oli lyhyt ja vauhti hidas.

Lohduttauduin sillä, että nousua olisi vähemmän kuin eilen ja raskain osuus olisi heti alkuun – alta pois, niin sanotusti. Korkeammalle noustessa lumiraja tuli vastaan ja solan yli mentiin lumisissa tunnelmissa. Koska varsinainen polku oli paikoin sulanut ja (erittäin) mutainen, oli “post-holattava” eli rämmittävä lumipenkassa. Nousu muistutti etäisesti Thorong-solan ylitystä Nepalissa, mutta tällä kertaa onneksi oltiin 800 metriä alempana ja selvästi lämpimämmissä oloissa (siihen oli syynsä, miksemme lämmenneet ajatukselle lähteä kapuamaan ylös todella aikaisessa vaiheessa aamua). Ihan jokaisen siksakin päädyssä ei onneksi tällä kertaa tarvinnut haukkoa henkeä, vaikka hengästynyt olikin.

Tuntui, ettei nousu lopu koskaan. Onneksi mukana oli naposteltavaa, joiden voimalla solan yli lopulta päästiin. Ylitimme solan puolilta päivin, mutta jouduimme laskeutumaan aika paljon alemmas, ennen kuin löysimme suojaisan lounaspaikan. Mikään optimaalinen lounastauko ei ollut, sillä sää vaihtui sateiseksi ja taisi tulla hieman luntakin. Ei siis tehnyt mieli kovin pitkäksi aikaa pysähtyä. Onneksi tonnikala-majoneesi-dorritos-tortillat olivat nopeita syödä ja pääsimme laskeutumaan nopeasti alemmas.

Mahdollisia ruokapaikkoja tai vessoja ei solan ylityksellä ollut kuin vasta useamman kilometrin päässä laaksossa. Pidimme heti ensimmäisessä kylässä pienen tauon, ennen kuin jatkoimme puuduttavaa laskua kohti Chaullayn kylää.

Maisemat olivat jylhät ja oikealla puolellamme vajosi syvyyksiin komea rotko. Maasto alkoi vihertää pikkuhiljaa ja puusto kasvaa korkeutta. Pian olimmekin jo vehreässä pilvimetsässä.

Viimeiset kilometrit tuntuivat ikuisuudelta ja pelkäsin pahoin, ettei kylä tulisikaan näkyviin mutkan takaa. Olikin erittäin suuri helpotus, kun ensimmäiset majapaikat olivat kuin olivatkin mutkan takana ja pääsimme pystyttämään telttamme.

Tällä kertaa telttapaikka maksoi vain 10 sol / teltta ja maastokin oli pehmeää nurmikkoa. Lisäksi majatalosta sai ostettua illallista ja snäksejä (täydellistä energiavajareihin!).

Päivä 3: Chaullay – Llactapata

• Matka: 25 km
• Nousua yhteensä: 825 m
• Korkeus: 2894 m ~ 2066 m ~ 2811 m
• Liikkeellä n. 6 h  (taukoineen 9 h)

Alkuyöstä satoi vettä, joten teltta oli aamullakin vielä (onneksi vain ulkopuolelta) märkä. Tulipahan koettua ensimmäinen sateinen yö uudella teltalla! Näillä korkeuksilla lämpötila ei onneksi pudonnut pakkaselle, joten tuli nukuttua melko hyvin. Aamupalapuurot syötiin rauhassa jutellen italialaisen miehen kanssa, jolta saatiin paljon hyviä reissuvinkkejä. Päästiin kuitenkin lähtemään hyvissä ajoin. Kuten kaikki ryhmätkin.

Alkuun reitti kulki autotietä ja useammat collectivot tiedustelivat halukkuuttamme kyydille. Vaikka hieman sateli, päätimme jatkaa jalan. Melko pian varsinainen vaellusreitti erkani autotiestä joen toiselle puolelle. Olimme lukeneet useammasta blogista, että joen vasemmanpuoleinen (eli se varsinainen) polku oli vaurioitunut pahasti maanvyöryissä ja voisi olla vaikeakulkuinen. Autotiellä näimme useamman ryhmän ja kysyimmekin yhdeltä oppaalta polun kuntoa. Vaikka vasemmalla puolella kulki porukkaa, kyseinen opas ihmetteli asiaa. Hänen mukaansa reitti oli tosiaan kärsinyt pahasti maanvyöryissä.

Päätimme siis jatkaa autotietä pitkin, vaikka metsän keskellä kulkeva polku olisi varmasti ollut mielekkäämpi. Eilisestä vaelluspäivästä uupuneina tietä pitkin kävely tuntui kevyeltä ja olikin varmasti nopeampi vaihtoehto. Viiden kilometrin kävely mahdolliseen umpikujaan ei houkutellut. Hetken aikaa joen toisella puolella käveltyämme näimme kuitenkin yhä useampia ryhmiä varsinaisella polulla. Hieman alkoi harmittaa oma reittivalinta, sillä jos niin moni ryhmä kulki toisella puolella, oli sieltä päästävä melko turvallisesti läpi.

Ohitimme nopeasti autotietä kulkevat ryhmät, jotka jäivät kuppilaan taukoilemaan. Onneksi, sillä pelkäsimme koko päivän koostuvan ison ryhmän seassa kävelystä. Vauhti oli tietä pitkin oikein reipas ja ensimmäiset hurjemmat maanvyöryt nähtyämme reittivalinta ei enää tuntunutkaan niin huonolta. Jos olisimme olleet liikkeellä kevyiden päiväreppujen kanssa, olisimme ehkä uskaltaneet lähteä kokeilemaan, mutta nyt oli kiva tallustaa tasaisella tiellä. Energiaakin varmasti riittäisi päivän päätteeksi olevaan jyrkkään nousuun Llactapatan kukkulalle.

Jossain vaiheessa takanamme tulleet ryhmät ajelivat ohitsemme pikkubusseilla, arvatenkin suuntanaan Santa Teresan kuumat lähteet. He pysähtyivät ensin lounaalle kaikkialla mainostettuun ravintolaan, jonka ohi reteesti riensimme. Ja hyvä niin – löysimme todella viihtyisän lounaspaikan pari kilometriä ennen Llactapatan nousua.

Söimme herkullisen lounaan ja saimme maittavat, paikalliset kahvit (omasta puutarhasta poimituista pavuista) kaupan päälle. Majatalon herttainen pitäjä kertoi meille samalla kahvin valmistusprosessista ja saimme jopa maistaa kahvipuun hedelmiä.

Tujut kahvit piristivät askellusta ja jaksoimme yllättävän hyvin loppumatkan nousunkin. Matkan varrelta saimme mukaamme juuri puusta pudonneen avocadon.

Maisemat paranivat jyrkän nousun myötä ja huilailimme hetken näköalapaikalla. Vihdoin Llactapatan kukkulan laella meitä odotti upea palkinto: paras telttapaikka tähän asti!

5 solen hintaan saimme mahtavat näkymät Machu Picchulle! Siinä maistui Cusceña-olut auringon laskiessa. Olimme alueella ainoat telttailijat, muut vieraat majoittuvat näkymämökeissä (nekin vaikuttivat hienoilta). Mökkien lisäksi muut fasiliteetit eivät olleet kummoiset, mutta kylmä suihku “virkisti” mukavasti. Juomavesi oli alkuun ihmeellisen sameaa, mutta suodattamisen jälkeen uskaltauduimme juomaan sitä. Ja ihan hyvää se oli.

Päivä 4: Llactapata – Hidroelectrica – Machu Picchun juurelle

• Matka: 18 km
• Nousua yhteensä: 231 m (ei se nousu, vaan se yli kilometrin lasku…)
• Korkeus: 2800 m ~ 1766 m ~ 2000 m
• Liikkeellä n. 4 h  (taukoineen 6 h)

Otimme myöhäisen lähdön, sillä halusimme nauttia upeista näkymistä vielä aamulla. Vaikka olimme heränneet jälleen auringon nousuun, leiri saatiin kasaan vasta yhdeksän maissa (toivoimme, että aamuaurinko olisi ehtinyt hieman kuivattaa telttaamme). Harmiksemme huomasimme, että juuri polulle päästyämme takaa lähestyi valtava ryhmä turisteja. Kipitimme nopeasti tsekkaamaan läheiset Llactapatan rauniot ja lähestulkoon syöksyimme rinnettä alas kohti laakson vesivoimalaa, Hidroelectricaa. Lasku otti polvien päälle, mutta oltiinpahan nopeita!

Tasaiselle päästyämme tukka putkella meno alkoi painaa ja viimeiset 10 km Machu Picchun juurella sijaitsevalle leirintäalueelle tuntuivat todella raskailta. Tämän piti olla “kevyt” päivä, mutta ehkä lihakset olivat useamman rankan vaelluspäivän jälkeen jo niin poikki, että meno oli tahmeaa. Söimme lounaan junaraiteiden päätepysäkillä, muuten ei energiaa varmasti olisi ollut loppuun asti.

Kävelimme junaraiteiden viertä joen pauhua kuunnellen sub-trooppisessa sademetsässä. Vaikka näimme kauniita lintuja, perhosia ja kasveja matkalla, jäi päällimmäisenä mieleen tuskainen taival kohti leiriä. Katsastimme yhden leiripaikan matkan varrelta, mutta se ei vakuuttanut. Lisäksi pidempi kävelymatka aamuhämärissä ei houkutellut, joten puskimme lähemmäs Machu Picchun sisäänkäyntiä.

Pääsimme kreivin aikaan perille ennen iltapäiväsadetta. Onneksemme saimme teltan pystytettyä katoksen alle, joten sade ei haitannut.

Kävimme ostamassa viereisestä kojusta herkkusämpylät ja suklaapullat, joita mussutimme tyytyväisinä joen rannalla olevalla inkatuolilla istuen. Aikainen herätys oli edessä, joten sai mennä hyvällä syyllä todella aikaisin nukkumaan!

Päivä 5: Machu Picchu – Wayna Picchu – Hidroelectrica

• Matka: 9 km + 9 km
• Nousua yhteensä: 763 m + 26 m
• Korkeus: 2268 m ~ 2879 m ~ 2000 m
• Liikkeellä n. 3 h  (taukoineen 5 h) + 2 h

Herätys 4:30. Epäonnistunut yritys ostaa aamupalaa sämpyläkojusta (eivät lupailuista huolimatta avanneetkaan klo 5). Aamupalaksi siis yksi avokado puoliksi. Jätimme teltan pystyyn leiriin ja rinkat telttaan – isojen kantamusten kanssa Machu Picchulle ei olisi asiaa (ainakaan kävellen).

Suunnistimme alaporteille lipuntarkastukseen klo 5 jälkeen ja lähdimme kapuamaan vaelluksemme viimeistä nousua ylös. Meillä oli Machu Picchulle ensimmäisen sisäänpääsyn liput (klo 6-7), joten yritimme kiivetä inkaportaita ripeästi ylös. Hikeä pukkasi ja olimme varmaan aikamoinen näky yläporteilla – suurin osa muista turisteista kun oli freshinä valmiina poseeraamaan valokuvissa, sillä ylös pääsi tietysti myös bussilla.

Olimme yllättyneitä siitä, kuinka vähän porukkaa täällä yhdellä maailman uusista ihmeistä oli – saimme nauttia inkaraunioista ilman järkyttäviä turistimassoja (mutta kyllä, niitä ilmestyi sitten myöhemmin päivällä). Koska kapuaminen Machu Picchulle ei tietenkään riittänyt, olimme hankkineet liput reitille 4 (Circuito 4), josta pääsi Wayna Picchu -vuoren huipulle. Oppaamme Cuscossa oli suositellut tätä lipputyyppiä ja vaikka meiltä jäi nyt perinteinen postikorttikuva-maisema näkemättä, oli Wayna Picchu ehdottomasti hyvä valinta!

Kiipeäminen vuorelle vieviä portaita pitkin oli paikoin todella jyrkkää, mutta maisemat papeille ja neitsyeille rakennetusta pyhätöstä kohti varsinaista Machu Picchua olivat mielettömät. Nautimme täysin rinnoin aurinkoisesta aamusta ja olimme peräti ensimmäiset huipulla! Saimme ottaa valokuvia rauhassa pitkän tovin ennen muiden saapumista. Lipussa oli arvioitu kierrokseen menevän pari tuntia ja se oli ainakin meille riittävä – laskeuduimme takaisin Machu Picchun porrastetuille viljelysmaille ja sieltä alas leiriimme. Alkoi nimittäin tulla hieman kiire, jos aikoisimme ottaa collectivon vielä samana iltapäivänä Hidroelectricasta Cuscoon.

Saavuimme yhdentoista maissa laittamaan teltan kasaan ja kiiruhdimme junaraiteiden viertä kohti minibusseja. Matkaevääksi ostimme sämpylät ja herkullisia passionhedelmiä, joita söimme kävellessämme. Matka ei tällä kertaa onneksi tuntunut niin pitkältä (mutta silti riittävän pitkältä ja tuli kilometrejäkin tälle päivälle rutkasti).

Olimme yhden aikoihin parkkipaikalla ja varasimme paikan turistibussista, jonka odotimme lähtevän mahdollisesti aikaisemmin kuin paikallisen collectivon, joka tunnetusti lähtee vasta täytyttyään. Saimme lupailuista huolimatta tietysti odottaa bussin lähtöä, mutta saimmepa syötyä lounasta ennen 5-7 tunnin bussimatkaa.

Olisi ollut luksusta palata junalla Cuscoon (tai siis ilmeisesti juna kulkee vain osan matkaa ja viimeiset pari tuntia kuljetaan bussilla). Junaliput maksoivat kuitenkin maltaita, joten oli tyydyttävä selkäpiitä karmivaan bussimatkaan maanvyöryisillä rinteillä. Ei se ihme ollut, että matkassa kesti, sillä tie kiemurteli 4500 metrissä sijaitsevan solan ylitse. Onneksi nyt ei ollut lunta, sillä kuulemma viisi päivää sitten kyseinen tie oli ollut kokonaan suljettu huonon sään vuoksi.

Pimeyden laskeuduttua väsymys otti vallan ja jännitys siirtyi syrjään. Loppumatka meni torkkuessa ja pian olimmekin takaisin Cuscossa. Jalat olivat turvonneet matkan aikana megalomaanisiksi, joten kengät puristivat hostellille kävellessä. Onneksi bussipysäkki oli keskustassa eikä matka ollut pitkä.

Perille päästyämme mukava sänky ja pehmeä, lämmin peitto tuntuivat ylenpalttiselta ylellisyydeltä – yllättävän vähillä mukavuuksilla sitä jaksaa painaa pitkääkin päivää. Nyt kuitenkin kroppa kiitti ja uni maittoi. Oli ladattava akkuja ennen seuraavaa vaellusta!

Tässä vielä vaelluksemme videona