Noniin, vihdoinkin Indonesian yliopiston suunnilta kantautui tänne Suomeenkin kauan odotettu kutsukirje. Ennakko-odotuksista huolimatta se tulikin sähköpostitse (joten yhä ihmettelen, mikä siinä kesti). No, joka tapauksessa positiivista tässä on se, että kutsukirjeen avulla saan nyt (kaiken tiedon mukaan) haettua opiskelijaviisumia kolmeksi kuukaudeksi, mikä helpottaa reissuntekoa suuresti.
Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus lampsia suurlähetystöön, jonne jo aiemmin soitin tarkistaakseni kaikkia epäselväksi jääneitä lomakeasioita. Voi kuinka ihanaa onkaan puhua puhelimessa virkailijan kanssa, kun asiat selkenevät niin paljon helpommin kuin nettisivuja tiiraillessa (siellä kun näyttäisi olevan hieman vanhaa ja epäpätevää tietoa hakemusvaatimusten osalta). Onnekseni opiskelijaviisumihakemuksen liitteeksi ei kuulemma tarvitse laittaa oman yliopiston/työnantajan lausuntoa siitä, että olen todella palaamassa reissuni jälkeen takaisin Suomeen. Nyt täytyy vain hankkia “paluulennot” eli maasta poistumislennot esimerkiksi Singaporeen viisumin umpeutumispäivälle, jonka jälkeen voimme taas palata takaisin Indonesiaan ja näin hankkia uudet viisumit. Pääsemme mekin siis nauttimaan todennäköisesti tästä “viisumijuoksusta” (visa run).
Varusteita on tullut hankittua ja valmistujaisjuhlat kun sopivasti sattuivat tälle kesälle, on kaikkea hyödyllistä saatu myös lahjaksi (kuten esimerkiksi ehkä matkarahan lisäksi paras lahja: riippumatto). Tänään käyn kirjastossa lainaamassa hieman aivonystyröitä stimuloivia kirjoja, nimittäin indonesian kielikurssin sekä sanakirjan. Jos sitä vaikka tässä kuukaudessa oppisi jotain alkeita ennen reissua.
Seuraavaksi on kuitenkin vuorossa lyhyt rantaloma Euroopassa perheen kanssa, joten Indonesia-ajatukset saavat jäädä hetkeksi taka-alalle.