Uyunista suuntasimme Sucreen ja sieltä ryhmämatkailusta palauduttuamme jatkoimme La Paziin. Vietimme viimeisen päivän Sucren kauniissa vanhassa kaupungissa kierrellen ja kun ilta saapui, otimme taksin bussiasemalle. Sucre on erittäin mäkinen kaupunki ja matkassa kesti puolisen tuntia.
Kun pääsimme bussiasemalle, maksoimme kyytimme (20 Bs.) ja kuljimme eri matkakohteita huutelevien matkatoimistolaisten armeijan läpi aseman sisälle. Kävimme ostamassa pikahampurilaiset ennen bussiin nousua ja Julle kävi ruokaa odotellessa hakemassa fyysiset bussiliput yläkerran toimistosta. Bussifirmoilla on täällä mitä kummallisimmat nimet – tällä kertaa matkustimme niinkin raflaavan nimen omaavalla firmalla kuin “6 de Octubre”. Erilaisten päivämäärien käyttö niin taksi- kuin bussifirmojen, kuin myös aukioiden ja muiden tärkeiden paikkojen nimissä on täällä hämmästyttävän yleistä.
Bussiasemalla uutena tuttavuutena tuli vastaan laituripääsymaksu – aseman käytöstä piti maksaa erilliselle tiskille 2,50 Bs/hlö ennen kuin pääsi kuittia vastaan laiturialueelle. Mielenkiintoinen tapa, mikä kuulemma oli varsin yleistä Etelä-Amerikassa.
Maksoimme kiltisti ja siirryimme bussimme luokse luovuttamaan rinkkamme ruumaan. Kuten Chilessä, täälläkin matkatavarat merkittiin lapulla ja lippusen vastinkappaleen sai kuitiksi (tätä vastaan rinkkansa sai lunastettua kohteeseen saavuttua). Nousimme bussiin etsimään (jälleen vaikeasti merkittyjä) istumapaikkojamme, jotka tällä kertaa sijaitsivat bussin toisessa kerroksessa.
11 tunnin bussimatka alkakoon! Onneksi kyseessä oli tilava yöbussi (cama), jolloin rivillä on vain 2 + 1 paikkaa eli runsaasti tilaa ja lähes makuuasentoon kallistuvat tuolit jalkatuella.
Aurinko oli jo laskenut ja tähtitaivas säteili kirkkaana yllämme. Bussi mutkitteli rauhallisesti vuoristoisella tiellä. Makuuasennosta Linnunradan tuijottelu oli lähes hypnoottista tien kiemurrellessa. Ulkona oleva kylmyys hohkasi ikkunoista, mutta bussin sisällä oli lämmöt niin täysillä, että oli suorastaan kuuma. Edellisellä kerralla yöbussissa lähes palelimme, joten olimme varautuneet lämpimämmin vaattein – nyt siitä tietysti kärsien….
Onneksi matka sujui tällä kertaa rauhassa, tai emme ainakaan olleet kauhistelemassa kuskin ajotaitoja eturivissä kuten Uyunista Sucreen tultaessa (panorama ikkunat olivat muutenkin vähän turhuus yöbussilla mentäessä). Saimme siis nukuttua ja aamun sarastaessa La Pazin kaupunki avautui edessämme – tai oikeastaan alapuolellamme, sillä laskeuduimme laaksoon El Alton kaupunginosasta, joka sijaitsee 4000 metrissä.
Olimme kuulleet kaikenlaisia kauhutarinoita yöbusseista, mutta jälleen selvisimme yllättävän mukavasti matkasta (ei satanut esim. vettä sisään). Boliviassa tosin ei ollut turvavöitä eikä bussin nopeudesta kertovia mittareita, kuten Chilessä, ja arvatenkin liikenneturvallisuus ei taida olla täällä sitä parasta luokkaa.
Kun astuimme klo 8 aikoihin ulos bussista, otimme matkatavaramme ruumasta ja nappasimme taksin terminaalin ulkopuolelta. Aamuvarhaisella ei tehnyt mieli lähteä kapuamaan korkealla sijaitsevan kaupungin jyrkkiä katuja ylös hotellille (varsinkin, kun kaupunkia oli varoiteltu vaaralliseksi). Taksimatkalla näimme lapsia koulumatkalla ja pohdimme sitä, kuinka nämäkin ihmiset elävät ihan normaalia arkea näissä korkeuksissa, missä happea on ilmassa paljon vähemmän.
Hotellilla ostimme ylimääräisen aamupalan (vaikka jälkeenpäin ajateltuna kukaan ei varmaan olisi edes kysynyt huoneemme perään, jos vain olisimme lampsineet aamiaishuoneeseen…). Aamupalan syötyämme kävimme nostamassa rahaa – olimme vihdoin Sucressa löytäneet pankkiautomaatin, josta sai nostettua rahaa ilman nostopalkkioita! Kun kukkarot olivat täynnä, lampsimme extreme-ekeilyä tarjoavan matkatoimiston konttoriin ja maksoimme varaamamme Death Road -pyöräretken – siitä tulisi jännittävää!
Saimme onneksemme hotellihuoneen heti aamupäivällä (onneksi ilman lisämaksua), joten pääsimme ottamaan pienet nokoset asioiden järjestelyn välissä.
Kaupungissa tuli lopulta kierreltyä yllättävän paljon (kaapelivaunut ovat ihan mahtava julkinen kulkuväline La Pazissa!), vaikka vietimme siellä vain yhden yön. Olimme buukanneet kalenterimme epätavanomaisesti tiiviiksi ja täyttäneet sen kaikilla aktiviteeteilla, joten visiitti Bolivian pääkaupungissa jäi lyhyeksi. Ehkä osittain myös siksi, että olimme kuulleet kaupungin olevan hieman turvaton (kuten varmaan aika moni pääkaupunki), joten meillä ei ollut hinkua oleilla siellä pidempään.
Loppujen lopuksi La Paz oli mielestämme ihan kiva kaupunki, emmekä kokeneet oloamme uhatuksi missään vaiheessa. Kuulemma El Alton aluetta turistin on hyvä välttää, joten emme sinne suunnille edes suunnanneet. Mikä meitä yllätti, oli maskipakko julkisessa liikenteessä – sellaista ei ollut tullut vielä tällä reissulla vastaan.
Tekemistä La Pazissa
Lyhyestä ajasta huolimatta ehdimme nähdä useampia nähtävyyksiä, käydä syömässä hyvää ruokaa, kierrellä ostoksilla ja järjestellä Death road -pyöräilyä. Päivämme La Pazissa sisälsi tämmöistä:
- Coca Museo
- “Noitien torin” kojujen ihmettely ja rinkkamerkkien etsintä
- Kaapelivaunuilla kaupunkikierros (linjat: oranssi-valkoinen-sininen)
- Kuubalainen illallinen
- Jalkapallomatsin seuraamista iltapäiväkahvien kera paikallisessa kuppilassa
- Vanhan kaupungin kirkot ja aukiot näimme sattumalta kauppareissulla
Jos aikaa (ja energiaa) olisi ollut enemmän, olisin mieluusti käynyt myös kehutussa etnografisessa museossa… EHKÄ ENSI KERRALLA 😉