Alkusählingin jälkeen päätimme käyttää aikamme hyväksi ja lähdimme kokemaan sademetsää. Reitit oli hyvin merkitty, laudoitettu ja paikoin valaistu. Tosin siitä huolimatta meillä oli mukanamme taskulamput, sillä sähkokatkoksia tapahtui kuulemma usein. Onneksi asiasta oltiin varoitettu…
Tarkoituksena meillä oli ehtiä “bat exodukseen” eli näkemään kun lepakot parveilevat ulos luolista auringon laskiessa mussuttamaan hyttysiä. Suuntana deer cave, matkaa oli muutama kilometri, mutta meiltä siihen meni runsaasti kauemmin kuin yleensä samaan matkaan.
Metsässä oli niin paljon ihmeteltävää. Puut olivat huikeita, ilma oli mukavan kostea, ei liian paahtava ja muutenkin… Lumoavaa! Ja äänekästä.
Sade alkoi ja kiristimme tahtia (emme tietenkään ottaneet kuin yhden sadeviitan mukaan). Vastaan alkoi tulla muita hämmästelijoitä ja luulimme jo, että myohästyimme. Päinvastoin, yksi miekkonen tokaisi, että saavumme juuri ajoissa, lepakot ovat juuri tulossa. Ruokailu olikin siis pidempi prosessi, mitä olimme kuvitelleet (luolasta ulos metsään ja takaisin luolaan), sillä lepakoita tuli… paljon.
Toisaalta ehkä lepakoitakin ja niiden muodostamia spiraaleitakin hienompi kokemus oli itse luola, tai se vuoren seinämä, koko komeudessaan siinä silmiemme edessä. WAU. Jylhää.
Hetken kaikkea ihailtuamme päätimme lähteä (tai itse ainakin pidin hyvänä ideana lähteä) kiertoreittiä takaisin Park officelle. Usva laskeutui vuorille, alkoi hämärtää ja alkoi jo kaduttaa koko idea kiertoreitistä. Polku olikin vain polku (ei laudoitettu), välillä puita oli kaatunut tielle ja pimeys laskeutui yllemme. Otsalamppujen varassa kävelimme yksin sademetsän äänien keskellä kaatosateessa. Tunnelma oli jännittynyt ja matka tuntui kestävän ikuisuuden.
Jälkeenpäin (kun olimme päässeet pääpolulle) koko pikku seikkailumme vain nauratti, mutta ensimmäiselle sademetsäpäivälle se ehkä noin muuten oli liian jännittävää.