Saimme näppärästi järjestettyä majatalomme Pondok Wisatan kautta neljän päivän retken sademetsään, Gunung Leuserin kansallispuistoon. Jännittävää!

Vesiputouksille vievä lyhyt käppäily oli esimakua sademetsässä tarpomisesta.

Pidimme välipäivän ennen sademetsään suuntaamista, kävimme läheisillä vesiputouksilla Minon kanssa ja sen jälkeen köllöttelin riippumatossa lämmöstä ja trooppisesta metsästä nauttien. Yhtäkkiä majatalon isäntä, Iwan, juoksi paikalle ja viittoi vimmatusti minua seuraamaan häntä takapihalle. Kipitin nopeasti kamerani kanssa majatalon taakse ja Jullekin ehti kauppareissulta juuri kreivin aikaan paikalle.

Läheisessä puussa syöpötteli oranki! Emme osanneet edes odottaa näkevämme orankia näin lähellä asutusta! Ihailimme oranssia otusta Iwanin ja hänen vaimonsa Dewin kanssa. Hekin olivat selvästi tulleet kiireellä paikalle – tällaista tilaisuutta ei osu kohdalle liian usein. Heidän pieni tyttönsä oli oikein innoissaan näkemästään. Olikohan tämä meidän retkellemme lupaava enne? Ainakaan nyt ei olisi oppaallamme paineita bongata orankeja metsästä!

Yllätys-oranki majatalolla!

Retkelle valmistautuminen

Matkaamme lähti opas Hasan ja kantajaksi Mino, joihin molempiin olimme ehtineet tutustua nuotion äärellä majatalolla. Siinä jutellessa tuli maistettua myös “viidakkomehua”, mikä ei tosiaan ollut meidän mieleemme – kitkerää ja jotenkin imelää, aika vahvaa tavaraa. Vaikka Acehin maakunnassa ei myydä alkoholia (majataloonkin olut täytyy ostaa Sumatran pääkaupungista, Medanista), niin kyllä paikalliset keinot keksivät…

Viidakkomehua lasikaupalla tarjolla kitaran soidessa, nuotion liekkien valossa.

Onneksi retkeä varten ei pakattu yhtään muovipussillista viidakkomehua mukaan, vaan mehukestit pidettiin ennen ja jälkeen sademetsäelämyksen. Sen sijaan mukaan tuli kasapäin ruokaa ja ruoanlaittovälineitä. Saimme majatalon Iwanilta lainaan myös mukavat makuualustat ja makuupussit, jotka tosin piti saada omaan reppuun mahtumaan (o-ou). Pakkauslistamme ei ollut kovin pitkä, joten pääsimme kuitenkin vain päivärepuilla matkaan ja virittelimme makuualustat reppujen ulkopuolelle heilumaan… Toivottavasti ne selviäisivät perille.

Pakkauslista 4D3N

  • Pitkät housut (päällä)
  • Pitkähihainen paita (päällä)
  • Lätsä (päässä)
  • Vaelluskengät ja sukat (jalassa)
  • Leirivaatteet / yöpymisasu
  • Vaihtoalusvaatteet
  • Uikkarit ja pyyhe
  • Hyttysmyrkky
  • Vessapaperi ja käsidesi
  • Hammasharja, -tahna ja dödö
  • Pieni ensiapupakkaus (erityisesti hydrokortisonivoide)
  • Kamera ja vara-akku (joku riisipurkki olisi ollut hyvä kosteuden sitojaksi)
  • Puhelin ja varavirtalähde
  • Silkkimakuupussi ja matkatyyny
  • Makuualusta ja -pussi (majatalosta lainaan)
  • Iilimatosukat (majatalosta lainaan ja jalkaan)

Ensimmäinen leiri tehtäisiin melko lähelle, ja siellä yövyttäisiin kaksi yötä, joten suurimman osan metsässä kävelystä selviäisi vähin kantamuksin!

Kolmeksi yöksi metsään

Sademetsässä talsiminen oli yllättävän raskasta ja hikistä touhua. Nousimme jyrkkiä polkuja pitkin ylös mäkiä ja taiteilimme tiemme kaatuneiden puiden ja jokien yli, välillä tiheikköjen läpi. Hasan bongaili merkkejä orangeista, niiden pesiä ja maahan tippuneita syötyjä hedelmiä. Orangit rakentavat kuulemma joka päivä uuden pesän, tai jopa kaksi, yhden yöunia ja toisen päikkäreitä varten. Niiden perusteella pystyi päättelemään, missä päin nuo metsän olennot mennä painelivat. Kulkiessamme kohti ensimmäistä leiripaikkaa, Hasan tarjosi meille kitkeriä sinisiä marjoja, kertoi mielenkiintoisia tarinoita “ihmesienistä” ja vei meidät viikunapuun “uhrin” luokse ihmettelemään tästä kuolleesta puusta viikunapuun juurten sisälle jäänyttä onkaloa.

Sademetsän “mustikka”

Bongaillessa tuli sopivassa suhteessa pysähdeltyä ja reippailtua. Vaatteemme olivat tosin sopivasta tahdista huolimatta koko ajan hiestä ja metsän kosteudesta märkiä, emmekä saaneet niitä kunnolla kuivaksi kuin vasta viimeisenä päivänä auringossa… Onneksi meillä oli kuivat leirivaatteet, jotka vaihdoimme päälle päästyämme leiriin.

Kuultiin mielenkiintoisia sienestystarinoita, mutta itse jätettiin suosiolla sienikokeilut väliin. Nämä kuvassa olevat olivat ihan tavallisia sieniä, eivätkä niitä “taikasieniä”…
Viikunapuun uhri on menehtynyt aikoja sitten ja jäljelle on jäänyt vain onkalo aiemmin viikunan tukena olleesta puunrungosta.
Hiki virtasi, mutta silti oli yritettävä pitää pitkähihaista ihon suojana.

Olimme ainoat leiriytyjät ensimmäisessä leirissä, vaikka alueella oli useammalle teltalle tilaa ja sadesuojien viritystä varten maassa oli useat kepit valmiina. Toinen vastaantullut pariskunta yöpyi joen yläjuoksulla olevassa leirissä hieman kauempana, joten tuntui kuin olisimme sademetsässä nelisteen.

Ensimmäistä leiriä pystyttämässä.
Joen rannalla kupponen kuumaa maistui!
Aamupala yllätti positiivisesti! Huomatkaa kaunis hedelmien asettelu.

Leirimme oli jokitörmällä ja joen voimakas pauhu peitti sademetsän äänet suurimmaksi osaksi alleen. Välillä kuohunnan läpi kuului kuitenkin gibboneiden uikutus ja kovaäänisimpien kaskaiden sirinä. Ilmeisesti melko lähellä kulki metsän halkova tie, joten jos sieltä jotain moottorien pärinää alas joelle olisi kantautunut, niin eipä ainakaan kuultu.

Jännittävintä sademetsässä telttailussa oli tietysti vessassa käynti (mitä ei tosiaan halunnut jättää pimeässä tehtäväksi), mutta siitäkin selvittiin! Ja jos ei erityisemmin pidä käärmeistä, niin ei kannata kysellä käärmetarinoita oppaalta ennen pusikkoon suuntaamista… Lopulta sademetsään oppi suhtautumaan kuin metsään, kuten paikalliset. Ei se loppujen lopuksi ollut kummempi kuin metsä… jossa oli hieman enemmän lajikirjoa.

Bongailuja

Teimme ensimmäisinä päivinä muutamia vaelluksia telttapaikkamme lähistöllä pienten kinttupolkujen sokkelossa yrittäen jäljittää orankeja ja muita alueella nähtäviä apinoita. Nämä toivat jännitystä retkeilyyn ja opimme siinä kierrellessämme pian tunnistamaan erilaisia polkuja ja maamerkkejä leirimme lähellä. Ensimmäisellä kerralla ei tullut orankeja vastaan, mutta vekkuleita “funky-apinoita” näimme ison lauman.

Nyt on hienot istumapaikat! Oiva hengähdystaukopaikka.
Thomas’s leaf monkey eli “funky monkey”

Seuraavana päivänä kävimme kiertelemässä lähistöllä jälleen orankeja etsien. Yhtäkkiä Julius-bongari jäi tuijottamaan kaukaisia puunlatvoja, joissa oli havainnut liikettä. Hasan pysähtyi ja kuunteli metsän ääniä. Pian kipitimme nopeasti Hasanin perässä pieniä oikopolkuja niin, että päänsisäinen navigointini meni kyllä aivan sekaisin.

Yhtäkkiä puiden latvat alkoivat heilua lähempänä meitä, olimme aivan liikehdinnän vieressä. Ja sitten, puiden vehreiden latvuksien välistä, pilkisti jotain oranssia ja pörröistä. Äitioranki oli pitkään piiloteltuaan lähtenyt liikkeelle vauvansa kanssa. Poikanen oli tarrautunut tiiviisti äitinsä syleilyyn ja hyvä niin – olihan edessä kovaa kyytiä yläilmoissa. Jäimme ihmettelemään, miten sellaisestakin oksilla keinumisesta ja roikkumisesta selviää hengissä ja pysyy “kyydissä”… Hasan kommentoi haltioissaan emon taidokasta keinuntaa ja heijausta oksalta toiselle.

Bingo! Oranki-emo vauvansa kanssa!

Hasanista huomasi, että hän oli mielissään. Vaikka meillä ei ollut suuria odotuksia orankien suhteen, olihan se upeaa bongata kyseisiä vekkuleita heidän omassa elinympäristössään. Vietimme melko pitkään ihaillen orankeja. Ja tämä oli vasta alkua.

Tämä satajalkainen on kuulemma “aina myöhässä koulusta, koska myöhästyy sitoessaan kenkiensä nauhoja” – pohdimme jakavatkohan oppaat keskenään “parhaimmat” luontovitsinsä… 😂
Lisko.

Vielä ennen pimeän tuloa kävimme jälleen bongauskierroksella ja olimme onnekkaita! Näimme sivettikissan, liskon ja käärmeenkin, mutta viihteestä huolehtivat kaksi orankia, naaras ja koiras. Orangit päätyivät jahtaamaan toisiaan vuorotellen puiden latvuksia pitkin välillä keinuen aivan yläpuoleltamme yli. Seurasimme draamaa niin pitkään, että alkoi jo hämärtää ja oli aika palata leiriin ja illalliselle. Retki oli antanut meille jo paljon enemmän kuin olimme odottaneet! Illalla leirimme ympärillä lentelevät tulikärpäset kruunasivat bongailupäivän.

Bongailuja matkalla.
Tuima tuijotus
Leiri kasaan ja menoksi – matka jatkukoon!

Kohti kuumia lähteitä – loppuhuipennus metsäretkelle

Ensimmäinen vesistön ylitys, jossa virta olikin yllättävän voimakas.

Kolmanneksi yöksi vaelsimme sademetsän läpi joen toiselle puolelle kuumille lähteille, jonne teimme leirin. Aurinko sattui paistamaan, kun saavuimme perille, mikä nostatti mieltä ja teki maisemasta mystisen.

Mino jo odotteli meitä leirissä, kuuma vesi porisemassa

Ylitimme kiviä pitkin muutaman kuuman lähteen, joista nousi rikinkatkuista höyryä. Yhdessä lähteessä vesi oli lähes kiehuvaa – siellä olisi voinut keittää vaikka kananmunan. Hasanin mukaan 5 minuuttia riitti kananmunan keittämiseen – ei siis kannattanut lipsauttaa jalkaa sellaiseen altaaseen. Oppaamme katkoi viidakkoveitsellään polun peitoksi kasvaneen pensaan ja asetteli sen polun reunalle höyryä estämään, jolloin askelkin oli vakaampi.

Mystisestä tunnelmasta nauttimassa.
Vaikka kivan pörröisiä ovatkin, näihin karvamatoihin ei kannata koskea – karvat saattavat ärsyttää voimakkaasti ihoa ja aiheuttaa pitkäkestoista kutinaa.

Mino ja Hasan pystyttivät jälleen leirin. Minä pyykkäsin lähes kaikki hikiset vaatteet, jotka haisevina muuten houkuttelivat kaiken maailman ampiaisia ja muita ötököitä. Olimme saaneet jo riittämiin ötökkäkokemuksia sademetsässä, kun Jullea pisti jonkinlainen ampiainen poskeen ja toisena päivänä vaatteisiin oli ilmeisesti piiloutunut karvamato, minkä karvat aiheuttivat järkyttävää kutinaa ja ihottumaa. Nämä olivat varmaankin niitä kokemuksia, mitä tänne tultiin hakemaan – sademetsää hyvässä ja pahassa 😅.

Viimeiseksi yöksi teltan edusta koristeltiin kauniiksi.

Suuntasimme aika pian leiriin saavuttuamme kuumille lähteille uimaan. Koska joki sekoittui useassa kohdassa kuumiin virtoihin, oli joen mutkassa useita erikokoisia ja -lämpöisiä altaita. Menimme yhteen kohtaan, jossa kylmä ja kuuma sekoittuivat juuri sopivassa suhteessa. Ai että! Ympärillä nouseva sademetsä oli upea.

Punapulut nauttivat kuumista lähteistä.

Auringon laskiessa kävimme nauttimassa vielä kertaalleen lähteiden lämpimästä syleilystä. Matkalla kuljimme “höyrysaunan” läpi. “Löylyt” olivat aika kovat, joten ei jääty vihtomaan. Kuumilla lähteillä kävi meidän jälkeemme myös paikalliset punapulut (red pidgeons). Olimme varmaan heidän saunavuorollaan kylpemässä, mutta ehkä saamme tämän kerran anteeksi 😉.

Leirinuotiolla poltettiin hyväntuoksuista sandalwoodia, jota otimme telttaammekin peittämään ummehtuneiden vaatteidemme hajua.

Illalliseksi söimme herkullista ruokaa (jälleen kerran) ja nukuimme tyytyväisinä kymmenisen tuntia teltassamme. Makuualustamme olivat paljon mukavampia kuin Surin-saarilla vuokraamamme patjat. Kaiken kukkuraksi metsässä ei ollut liian kuuma, pikemminkin yöllä oli kylmä ja mukana olleille makuupusseille tuli käyttöä.

Kokemuksena retki oli juuri sellainen, mitä odotimmekin! Näimme paljon erilaisia asioita metsässä. Muistiinpanoihin kirjasin muun muassa nämä: giant squirrel, amoreus ??? titanium -kasvi, jolla on sukupuolet, oranki vauvan kanssa, valkoisia oranssinenäisiä ötököitä, erilaisia monijalkaisia centipedejä ja millipedejä, Thomas’s leaf monkey -apinoiden laumoja (eli funky monkeyt), häröjä makakeja, kaukaa kuuluvia white hand gibbonien ääniä, kaukaisuudesta kantautuva alfauros orangin “long call” huuto, lentävä lisko, villi inkivääri, viikunapuu ja sen syömä puu (ontto alue jäljellä kuolleesta puusta viikunan sisällä), termiittejä, muurahaisia (jotka valtasivat sandaalini), jättimuurahaisia, perhosia, guavan sukuinen hedelmäpuun hyväntuoksuinen kukka, Jullea poskeen pistänyt pistiäinen, mantis-ötökkä eli joku sirkka, sammakko teltan vieressä, tulikärpäsiä yöllä, salamointia, orankinaaras ja uros jahtaamassa toisiaan,…

Retkellä saimme hyvää viihdykettä orankien touhuista.

Saimme myös lisää tärkeää kokemusta vesistön ylityksistä ja vähän erilaisesta campingistä.

Joen yli päädyin menemään housuissa, joten siinä olikin sitten kuivattelemista.

Ja bongailu ei rajoittunut vain sademetsään! Näimme vielä paluumatkalla, kun olimme jo takaisin autotiellä, useamman orangin matkalla mussuttamaan kylän hedelmiä. Naureskelimme, miksi ihmeessä lähdimme neljäksi päiväksi metsään orankien perässä, kun enemmän orankeja tuli bongattua tien varrella. Ehkäpä kyse oli kuitenkin muustakin kuin orankien bongailusta. Bongailu oli joka tapauksessa hieno lopetus seikkailulle!

Majatalomme väki toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi takaisin ja oli tosiaan ihana olla takaisin ihmisten ilmoilla! Vaikka tarjolla oli vain viileä suihku, oli ihanaa päästä pesemään kaikki liat pois ja nukahtaa pehmoiseen sänkyyn. Nyt osasi jälleen arvostaa niitä pieniä mukavuuksia, mistä metsässä pystyi vain uneksimaan.

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Singkilin edustan saaria, mukanamme metsässä ummehtuneet vaatteet.

Majatalollakin piti pitää silmät auki – meille jäi epäselväksi oliko jompikumpi huomaamattaan tallonut skorpionin vai oliko se jo kuollut, kun saavuimme. Ei niin kiva bongaus tämä!