Olemme tavanneet kahden viime viikon aikana paljon ihmisiä, paljon pitkän kaavan maailmanmatkaajia. Monia vaikuttaisi yhdistävän samankaltainen menneisyys: “edellisessä elämässään” he ovat menestyneet hyvin, mutta hiljalleen tajunneet sen olevan stressaavaa, yksitoikkoista ja sisällöltään tyhjää – hyvistä tuloista huolimatta. Tässä jutussa kerron kolmen todellisen maailmanmatkaajan, Alexin, Thomasin ja Dirkin, tarinan siitä, miten he ovat päätyneet tänne Pulau Hattalle. Jokainen heistä oli aivan oma persoonansa, mutta kaikkien tarinoita oli erittäin mielenkiintoista ja opettavaista kuunnella.
Alex
Alex, ~40v, oli alunperin kotoisin Venezuelasta, mutta suurimman osan elämästään hän oli viettänyt Madridissa, Espanjassa. Ennen kuin hän omin sanoin “lopetti elämänsä”, hän oli työskennellyt ilmeisen vastuullisessa ja hyväpalkkaisessa tehtävässä telekommunikaatioalalla. Hän kertoi viimeisinä työvuosinaan miettineen koko ajan enemmän ja enemmän, minkä takia hän oikeastaan työskentelee päivästä toiseen “kuin höyryveturi”, kuten Niki Juusela asian toteaisi.
Lopulta hän päätti jättää silloisen elämänsä taakseen – “I quit my life” – ja lähteä reissaamaan ja etsimään itseään, etsimään elämän tarkoitusta. Ensin hän oli pyörinyt Väli- ja Etelä-Amerikassa, sitten Aasiassa Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa. Yhteensä hän kertoi matkustaneensa 5 vuotta. Indonesia alkoi häntä kuulemma pikku hiljaa kyllästyttää ja seuraavaksi matka jatkuisi Malesiaan ja Vietnamiin.
Alex oli varsin hengellinen (spiritual, ei kristillisessä mielessä): hän meditoi päivittäin ja kertoi meille paljon siitä, kuinka hän näkee maailman nykyisin aivan eri tavalla. Hän oli saanut oppinsa Malesiassa sijaitsevasta myanmarilaisten munkkien luostarista. Aika “diippii shittii”, mutta kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja avartavaa. Luonnollisesti todella ystävällisenä ihmisenä hän myös toimi pariin otteeseen meille tulkkina – hän kun oli oppinut puhumaan Bahasaa sujuvasti – ja antoi paljon vinkkejä tuntemattomammista matkakohteista.
Thomas
Kommunistisesta Itä-Saksasta kotoisin ollut Thomas, myöskin ~40v, oli Alexin vastakohta: holtiton, äänekäs ja suurieleinen. Silti heidän tarinansa olivat kovin samanlaiset, sillä Thomas oli Alexin tavoin menestynyt erinomaisesti työelämässä ennen travelleriuraansa. Alun perin Thomasin oli tarkoitus lähteä purjehtimaan maailman ympäri ystävänsä kanssa. He olivat suunnitelleet ja säästäneet rahaa matkaa varten kymmenen vuoden ajan. Purjevene ja muutama harjoitusseili oli myöskin tehty. Viime hetkellä ystävä oli kuitenkin irtisanoutunut matkasta. Niinpä Thomas päätti myydä veneensä ja lähteä valloittamaan maailmaa perinteisemmin. Tammikuusta lähtien hän oli reissannut Aasiassa, pääosin Indonesiassa, aikomuksenaan jatkaa Malesianpuoleiseen Borneoon. Kerrankin mekin pystyimme siis antamaan vinkkejä!
Thomas oli todellinen (Madventuresin sanoin) Extreme-Eki. Hän harrasti mm. free divingia ja seinäkiipeilyä (myös sitä extremeintä “free soloa”, jossa kiivetään ilman mitään valjaita kymmenien metrien (jopa 100m) korkeuteen). J:n kanssa snorklaillessaan Thomas oli yrittänyt saada 2-3 metrin syvyydessä maannutta valtavaa rauskua (2 metrin pituinen ja myrkyllisen näköinen häntä) liikkeelle tiputtamalla kiviä sen päälle. Vailla mitään itsesuojeluvaistoa siis. Ehkä muurin toisella puolella eläminen oli tehnyt tehtävänsä. “Really fucking crazy!”, kuten Thomas tapasi todeta jatkuvalla syötöllä.
Dirk
Paras viimeiseksi. Saksalainen Dirk, ehkä 50v, oli matkustanut ympäri maailmaa 20 (kaksikymmentä!?) vuotta! En edes ala luettelemaan, missä hän oli käynyt – helpommalla varmaan pääsisi kun luettelisi paikat, missä hän ei ollut käynyt. Joka tapauksessa, same old story: pärjännyt hyvin “edellisessä elämässään”, kyllästynyt silloiseen elämäntyyliin ja lähtenyt reissaamaan.
Dirkin ulkoasu antoi ymmärtää, että kyseessä on ihan ihme hihhuli: otsaa pitkin matelevat hiukset, likainen ja kauluksesta hien värjäämä kauluspaita, rikkinäiset farkut, reikäiset sukat, vaelluskengät ja viisikerroksinen muovipussi (“koska se on silloin paljon kestävämpi”). Ja samat kuteet päällä 24/7, myös snorklatessa (toki ilman kenkiä ja muovipusseja). Mutta ulkonäkö voi pettää, kuten sanonta kuuluu. Dirk oli erittäin mukava ja ymmärtäväinen. Erittäin fiksu myös ja tuntui olevan hyvin perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Myös Dirkiä on kiittäminen useista vinkeistä, joita saimme sekä nykyistä että mahdollisia tulevia matkojamme varten. Thomas kuvaili häntä osuvasti käveleväksi matkaopaseepokseksi. Afrikka-osio oli tosin vasta tuloillaan, sillä kyseistä mannerta hän ei ollut vielä ehtinyt katsastamaan – ensi vuonna siihenkin tulisi muutos.