Nyt kun matkajärjestelyt on jo hyvällä mallilla, on hyvä pysähtyä hetkeksi nauttimaan kotimaan kesästä.

IMG_1037

Eilen vietimme vanhempieni luona valmistujaisiani äitini herkkuruokien äärellä. Sää oli ennusteista huolimatta pääosin aurinkoinen ja lämmin, joten oli mukavaa istua terassilla ja nauttia vieraiden kanssa kesästä. Maalla ollessa saa nauttia luonnosta ja kävimmekin poimimassa metsämansikoita ja mustikoita kakkujen koristeeksi. NAM🍰

lavatansseihinVieraiden lähdettyä jäimme pelaamaan naapureiden kanssa kesäpelien kuningasta, MÖLKKYä 🏆. Mikäs sen parempi ajanviettotapa, kun aurinko paistaa, musiikki soi ja juhlatunnelma on korkeimmillaan. Sadekuurot olivat tehneet luonnosta raikkaan ja puutarhankukkien tuoksu oli hurmaava.

Illan kruunasi vielä perinteiset lavatanssit naapurikylässä, jonne matka taittui rennosti polkien. Auringon painuessa peltojen taa alkoi tulla hämärää ja hyttyset rupesivat inisemään jalkojen ympärillä. Mitä ihmettä sitä tekisi, jos Suomen hyttyset kantaisivat jotain tautia, kuten malariaa? Siinä oltaisiin kyllä pulassa kun niin paljon niitä lentelee verenhimoisina ympäriinsä.

No, suojautuminen tulee ajankohtaiseksi muutaman kuukauden kuluttua, mutta nyt syököön. Sehän kuuluu Suomen kesään.