Togean-saaret ovat kieltämättä pitkän matkan takana. Jotta pääsimme lentokenttäkaupunkiin aloittaaksemme kotimatkamme, meidän täytyi jälleen matkustaa se kuuluisa päivä.
Malengelta julkinen paatti olisi lähtenyt 5:30 aamulla, jolloin majatalolta olisi pitänyt lähteä neljän aikoihin kohti satamaa. Olimme siis oikein mielissämme, kun vanhempi ranskalainen pariskunta kysyi meitä jakamaan privaattipaatin majatalolta Wakain satamaan, josta Gorontalon lautta lähtisi iltapäivällä.
Lähdimme klo 10 (kovan merenkäynnin vuoksi aikaisemmin kuin alunperin oli tarkoitus) ja putputimme 2,5h Wakaihin (700.000 veneellisestä).
Wakaissa meillä oli aikaa tankata ruokavarastot täyteen (nasi campur 20.000). Lautta tuli lähes aikataulussa, ostimme laivan suulta liput, joita jouduimme jälkikäteen vielä sumplimaan. Lippuja bisnesluokkaan ei kuulemma ollut enää (= ilmastoitu huone täynnä huonokuntoisia vanhan bussituolin näköisiä istuimia, jotka “saa makuuasentoon” eli 10cm kallistettua). Ei myöskään tatami-makuupaikkoja ollut kuulemma jäljellä. Kuitenkin kun astelimme lauttaan sisälle, paikkoja oli vaikka millä mitalla. Päädyimme yläpedille (tatami), sillä siellä vaikutti olevan vähiten ötököitä ja pääsi sentään makaamaan. Maksoimme ekonomiluokan (65.000) lisäksi 10.000 lisää tatamipaikasta ja 10.000 vielä patjasta.
Yö sujui telkkarin pauhatessa ja hien virratessa. Tatamilla oli yllättävän kuuma, vaikka aula oli laidoilta avointa ikkunaa. Kuulemma seuraavassa huoneessa olisi ollut viileämpi (mutta laveri tosin vain hieman lattiasta korotettu). No, selvisimme matkasta (klo 16-05) kuitenkin ja saimme jopa jonkinverran nukuttuakin.
Aamulla lautasta poistuttuamme vastassa oli taas kymmenittäin transport-kuskeja. Tällä kertaa pääsimme tuk-tukin kyytiin (mopon päällä oleva tuolihökkeli). Tingimme hinnan 50.000:sta 30.000 rupiaan Melati-hotellille, mutta ei meillä ollut hajuakaan sopivasta hinnasta tai edes matkan kestosta. Aamu alkoi sarastaa Gorontalossa ja hotellilla saimme heti saimme huoneen (hieman luksusta, ilmastoinnilla 180.000, kun fan-huoneet 130.000 olivat täynnä).
Pienten päikkärien jälkeen kiertelimme hieman ihan kivanoloista kaupunkia, sähläsimme postissa (virkailijan oli vaikea ymmärtää ettei 10.000 ole sama kuin 15.000) ja kävimme syömässä.
Ja iltapäivän satoikin kaatamalla vettä – mukava aika miettiä kotiinlähtöä.
Seuraavana aamuna taksi lentokentälle puoli neljän aikoihin 75.000 per henkilö (ei riippunut matkustajien määrästä?). Ja siitä alkoi kotimatka: lento Jakartan kautta Bangkokiin, sieltä seuraavana aamuna Oslon kautta Suomeen.
Hui.
