John Muir Trail (JMT) on Yhdysvaltojen Kaliforniassa kulkeva legendaarinen, noin 300 kilometrin mittainen vaellusreitti.
Alunperin maailmanympärimatkaa suunnitellessamme oli yhtenä varovaisena ajatuksena, että Julle voisi matkan päätteeksi lähteä toteuttamaan (pitkään haaveena ollutta) ultra-pitkää vaellusta, PCT:tä (Pacific Crest trail). Tähän vaellukseen täytyy varata kuitenkin viitisen kuukautta, joten muita matkakohteita olisi reissuun mahtunut vähemmän – tämä hahmottui kunnolla vasta, kun aloimme tekemään karkeaa matkasuunnitelmaa. Ajatus jäi kuitenkin hautumaan. Tarkoituksena oli varmuudeksi hankkia vaellusta varten viisumi, jos nyt mieli muuttuisi – olimme sopineet, että jos todella Jullen mieli tekisi PCT:lle, voisimme hyvin reissata loppumatkan erikseen ja tulisin jossain vaiheessa jenkkeihin tekemään osioita PCT:stä Jullen seuraksi. Harmiksemme viisumin haku vaikeutui merkittävästi Euroopan kriiseillessä helmikuussa 2022, haastattelujonot olivat pitkiä ja viisumia olisi yhtäkkiä pitänyt lähteä anomaan Slovakiassa sijaitsevasta USA:n konsulaatista… Meni siis aika vaikeaksi…
Tämän PCT-haaveen toteuttaminen siis lykkääntyi, joten lähdimme pohtimaan jotakin muuta vaellusta jenkeissä – mahdollisesti sellaista, jonka voisimme tehdä kokonaan yhdessä. Kun olimme vaeltaneet Annapurna circuitin (20 päivää) Nepalissa, totesimme, että kyllä me varmaan pidempiäkin vaelluksia pystyisimme yhdessä tekemään (vaikka kävelytahtimme onkin melko eritempoinen).
John Muir Trail vaikutti sopivalta kompromissilta – noin 3 viikkoa telttaillen ja vaeltaen Sierra Nevadan vuoriston upeissa maisemissa. Rankkaa, erilaista, mutta varmasti palkitsevaa. Päätimme siis suunnitella alustavasti JMT:n meidän reissuaikatauluumme, vaikka varsinainen järjestely alkaisi vasta, jos/kun saisimme vaellusluvat.
Vaellusluvan hankkiminen
Lupaprosessi on varmaankin monen jenkkivaellusjärjestelyn jännittävin, sykettä nostattavin ja ehkä vaikeinkin osuus – moni sanoo sen olleen itse vaellustakin rankempaa henkisesti…😂
Olimme Indonesiassa, kun suunnittelemamme ajankohdan vaelluslupien arvonnat käynnistyivät (Yosemiten kansallispuistosta alkavien JMT-lupien tapauksessa 6 kk aiottua aloituspäivää ennen). Lupa-arvontaan pystyy osallistumaan 10 USD maksua vastaan ja hakemus on ryhmäkohtainen. Hakemuksessa määritellään ja priorisoidaan lähtöpäivien lisäksi vaelluksen toivottu aloituspiste ja pitääpä siihen kirjata paljon muutakin, esim. ensimmäinen leiripaikka (tai sen karkea sijainti). Olikin alkuun aikamoinen selvittäminen, miten ihmeessä hakemuslomake täytetään (ja miten se kannattaa täyttää, jotta maksimoi mahdollisuutensa voittaa arvonnassa).
Lopulta meille selvisi, että tänä vuonna Yosemiten kansallispuiston kautta haettavia JMT-kelpoisia lupia oli vain kaksi, toisin kuin monessa blogissa kerrottiin: aloitus joko Happy Islesista (past LYV, Donohue eligible) tai n. 30 km myöhemmästä vaiheesta JMT:tä, Lyell Canyonista (myös Donohue eligible). Muut luvat eivät oikeuttaneet poistumaan Yosemiten kansallispuiston alueelta Donohue-solan kautta, mistä siis John Muir Trail kulki.
Meitä ei kuitenkaan onnistanut arvonnoissa (osallistuimme kahtena vai peräti kolmena viikkona), joten jouduimme päivystämään peruutuslupia, jotka vapautuivat arvontaa seuraavan viikon perjantaina.
Ihme ja kumma, saimme lopulta (usean yrityksen jälkeen) luvat heinäkuun alkuun, ei aivan reitin alusta, mutta kuitenkin Lyell Canyonista. Normaalina vuotena nämä olisivat olleet oikein ihanteelliset luvat, sillä heinäkuu on usein sitä parasta vaellusaikaa – sopivasti lumien sulamisen ja mahdollisten metsäpalojen välissä. Tietysti olisi ollut vielä täydellisempää, jos luvat olisi saanut virallisesta JMT-aloituspaikasta, Happy Islesista, jolloin pääsisi kulkemaan myös Yosemite-laakson läpi. Ehkä alkupätkän voisi kuitenkin tehdä erillisenä pätkänään, sillä olimme joka tapauksessa suuntaamassa Yosemiteen.
Pian alkoi kuitenkin hahmottua, ettei tänä vuonna kyseessä olisikaan normaali vuosi…
Ennätysmäärät lunta – pääsisikö tänä vuonna lainkaan JMT:lle?
Yosemiten kansallispuistossa ja Etelä-Sierrassa lunta satoi 2023 alkuvuoden aikana ennätysmääriä ja JMT-aiheiset Facebook-ryhmät alkoivat täyttyä pelonsekaisista spekulaatioista. Tulisiko lunta lisää? Sulaisiko se koskaan? Mitä tuhoja se tekisi sulaessaan? Muutamat henkilöt yrittivät pitää keskustelun raiteillaan, mutta alkuvuodesta vielä kukaan ei tiennyt, mitä oli odotettavissa. Oli vain seurattava lumiraportteja, verrattava niitä edellisten ennätyslumivuosien (2019, 2017, 1983) lukuihin ja suunniteltava niiden pohjalta.
Heinäkuun alun vaellusluvat eivät enää näyttäneet niin ihanteellisilta… Voisi nimittäin olla, ettei vaelluksen lähtöpisteeseen vievää Tioga Road -tietä edes avattaisi (ja vaikka se avattaisiin USAn itsenäisyyspäivänä, kuten kaikki arvelivat, oli vielä epäselvää, missä kunnossa itse vaellusreitti olisi). Päätimme siis hakea uutta lupaa, mutta saimme myöhäistettyä lähtöä vain parilla päivällä. Yritimme pysyä kuitenkin positiivisina ja päätimme seurailla tilannetta kevään mittaan. Teimme hankintoja sillä silmällä, että JMT:lle lähdettäisiin – tai pahimmassa tapauksessa pitäisi etsiä joku toinen vaellusreitti muualta Yhdysvalloista.
Työnsimme JMT:n hetkeksi ajatuksistamme muualle ja jatkoimme maailmanympärimatkaamme, välillä Facebook-ryhmiä silmällä pitäen. Kun lumitilanne näytti vain pahenevan, pohdimme pitkään, riittäisikö heinäkuun lupamme vai pitäisikö suosiolla yrittää hakea elokuun lupia, kuten yllättävän moni JMT-ryhmästä vaikutti tekevän. Meillä oli tiedossa Dispatchin konsertti heinäkuun lopulla, mikä rajoitti meille mahdollisia aloituspäiviä jonkin verran. Olimme alustavasti jo suunnitelleet muita matkakohteita elokuulle, joten päätös oli todella hankala. Pidimme kuitenkin sormia ristissä, että toukokuun lämpötilojen nousun myötä lumitilanne normalisoituisi ja sulaminen sujuisi rauhallisesti ilman suuria vaurioita polulla.
Kun sitten loppukevään mittaan tilanne näytti yhä huonolta – puhumattakaan siitä, miten olosuhteet muuttuivat, kun jäätävä lumimassa alkoi sulaa ja tuhoutuneita siltoja alkoi paljastua sitä mukaa, kun ihmisiä pääsi paikanpäälle tarkistamaan polun kuntoa – päätimme yrittää kalastella jälleen peruutuslupia. Moneen viikkoon ei näyttänyt vapautuvan lupia kahdelle, kunnes sattumalta onnisti! Toukokuun loppupuolella saimme napattua varausjärjestelmästä elokuun alkuun luvat – vain vähän yli kuukausi ennen kuin meidän piti alunperin suunnata Kaliforniaan! Onneksi meillä ei ollut vielä lentoja tai muita varauksia tehtynä!
Matkasuunnitelmat menivät siis aikalailla uusiksi ja yhtäkkiä loppureissumme suunnitelma oli epätavallisen selkeä (lukuunottamatta kuukauden “lisäaikaa”, mikä meillä yhtäkkiä olikin Etelä-/Väli-Amerikassa tai jossain muussa kohteessa ennen jenkkejä). Mutta nyt vaikutti vahvasti siltä, että pääsisimme JMT:lle!
Saimme puhtia ja Ecuadorissa aloimme suunnittelemaan tulevaa vaellustamme tarkemmin. Sortuneiden siltojen vuoksi meidän pitäisi mahdollisesti tehdä pieni koukkaus reitiltä, mutta kyllä siitä selvittäisiin! Toivoimme toki, ettei siltavaurioita paljastuisi enempää. Hieman skeptisin mielin yhä suhtauduimme tulevaan, sillä olimme niin monta kertaa joutuneet epäilemään ja pohtimaan muita vaihtoehtoja. Mitä jos vielä jotain sattuisi? Tietä Tuolumne Meadowsiin ei oltu vieläkään avattu…
Nyt kesän edetessä oli kuitenkin se etu, että pystyimme seuraamaan alueella vaeltavia PCT-trekkaajia, jotka päivittivät reitiltä ajankohtaista tilannetietoa. Teiden raivaamisessakin vaikutti tapahtuvan paljon edistystä. Nyt piti vain suunnitella, mistä jenkkeihin lennettäisiin…