“Indonesia-kokemuksen jälkeen Sri Lankaan tullessa tuntui, kuin olisi palannut kotiin.” Kaikki oli alkusilmäyksellä samankaltaista Indonesiaan verrattuna: bussimatkalla näkyi ehkä enemmän palmuja, mutta rakennukset, kuppilat ja kojut olivat yhtä värikkäitä, ilma lämmin ja aurinko porottava. Ihmisiä oli odotettua vähemmän.
Bussimatka lentokentältä Negomboon sujui sutjakkaammin, kuin mihin olimme varautuneet. 40 minuutin sijaan matka taittui parissa kymmenessä minuutissa ja hintaa matkalle tuli 50 rupiaa per henkilö. Tuk-tuk kuski tarjosi kyytiä heti bussista noustuamme 300 rupian hintaan majapaikallemme. 20h matkustamisen jälkeen meillä ei ollut enää puhtia lähteä tallustelemaan rinkkoinemme.
Sea Esta Holiday Inn oli ensimmäinen majapaikkamme reissullamme, eikä siis nimestä huolimatta ollut maailmalla tunnetun ketjun jäsen, vaan pienimuotoinen paikallisten pyörittämä majatalo. Olimme varanneet ilmastoidun double-bed huoneen netin kautta etukäteen (19€/yö). Valitettavasti tuk-tuk-kuskimme ei ollut aivan kartalla majapaikan sijainnista, mutta onneksi offline-kartat älyluureissamme auttoivat ja paikka löytyi pienen kiertelyn jälkeen. Paikan omistajakin saapui pienen odottelun jälkeen pihalle, jossa meitä ihmetteli muutama paikallinen nainen. Jätimme tavarat säilöön, vaihdoimme hieman kevyempää kudetta päälle, läträsimme aurinkorasvalla ja suuntasimme lähirannalle siksi ajaksi, kun huoneemme laitettaisiin kuntoon.
Ranta ei ollut kovin siisti, mutta ei kuitenkaan mistään likaisimmasta päästä: pahempiakin oli nähty. Turisteja ei näkynyt, ja ranta oli muutenkin melko hiljainen. Törmäsimme aurinkoa ihaillessamme suomea puhuvaan kaupustelijaan, jolta luonnistuivat “hyvaa paivaa” ja “mita kuuluu”. Sympaattisuudesta huolimatta, ei kauppoja syntynyt ja jatkoimme kävelyä.
Kello tuli puoli 2 ja suuntasimme lounaalle. Paluumatkalla pistäydyimme paikallisemman oloiseen ruokapuljuun, jossa herttainen nainen palveli meitä hyvin pienestä kielimuurista huolimatta. Inkivääriset ginger alet (Olé) ja rice&curry täyttivät mahamme ja tarjoilijan hymy sydämemme. Pöytä olikin katettu koreaksi erilaisia vihannesströrbelöitä, palkokasvihöttöjä, linssi-sambalia ja currykastiketta pursuavilla pikkukipoilla. Totesimme ruuan olevan hyvää “rasai” ja maksoimme ateriasta yhteensä 1000 Rs. Nainen yritti enemmänkin jutustella kanssamme, mutta valitettavasti todella puutteelliset sinhala-taitomme rajoittivat keskustelua.
Hotellin viileydessä otettujen päikkärien jälkeen palasimme rannalle katsomaan auringonlaskua. Pari kullanruskeaa koiraa tulivat kanssamme istuskelemaan, katselimme horisonttiin katoavaa aurinkoa. Ulapalla ei näkynyt enää kalastaja-purjeveneitä, aallot pauhasivat kovemmin kuin päivällä. Siirryimme seuraamaan rannan tuntumassa pelattua krikettimatsia, kunnes alkoi hämärtää ja suuntasimme iltapalalle. Ensimmäiset oluset tuli korkattua (Lion, 400 Rs.) currykastikkeen ja riisin seuraksi. Viihdykettä tarjosi ravintolan telkkarista tuleva showpaini.
“Viihdykettä”.