Lähdimme Penangista klo 13 lennolla ja aikaeron vuoksi saavuimme viitisen minuuttia ennen yhtä Kualanamun lentokentälle Sumatran Medanissa.
Penangin kolikkopesulassa tapaamamme medanilainen perhe oli antanut meille paljon hyviä vinkkejä Sumatralle, jonne emme olleet vielä tehneet tarkempia suunnitelmia. He vinkkasivat, että meidän kannattaisi ottaa lentokentältä suora bussi Berastagin kaupunkiin, mikä oli matkan varrella Gunung Leuserin kansallispuistoon mentäessä. Berastagista olisi mahdollista tehdä myös vaellus tulivuorelle, Gunung Sibayakille, mikä kuulosti hyvältä.
Kun saavuimme Indonesiaan, meitä jännitti, vaikka samalla maa olikin meille tuttu entuudestaan. Lentokentällä olimme ainoat länsimaalaiset – Thaimaan turistimassat olivat siis jääneet taakse! Se myös tarkoitti sitä, että kaikki oli pähkäiltävä itsekseen…
Onneksi tapasimme matkalla monta erittäin ystävällistä tyyppiä. Ensinnäkin lentokentällä virkailijat olivat mukavia ja hetken odotettuamme visa-on-arrival-tiskikin avattiin meitä varten, jotta saimme maksettua 30 päivän viisumit. Tulliselvitystä tehdessä tutustuimme paikalliseen instagram-kulinaristiin, joka oli palaamassa Penangista kotiin – hän antoi meille hyviä käytännön vinkkejä ja vaihdoimme numerotkin vastaisuuden varalle. Tarkemmat bussitiedot Julle sai vahvistettua kiskalla välipalaa ostaessaan.
Bussissa tapasimme Yogyakartasta kotiin lomalle tulleen opiskelijatytön, joka kahdeksantoistavuotiaaksi osasi todella hyvää englantia. Hän opetti meille muutamia sanoja paikallisia kieliä (yllätykseksemme ensimmäisissä kaupungeissa/kylissä puhuttiinkin Bahasa Indonesian lisäksi jotain muuta). Lisäksi hän vinkkasi meille, kun kuuli meidän olevan kaikkiruokaisia, paikallisesta herkusta, “BPK:sta”. Sitä pitäisi testata.
Moni muukin oli lomaltapaluumatkalla ja 1,5 tunnin matka Medanista Berastagiin kesti ruuhkasta johtuen kolme tuntia. Ajatuksemme siitä, että meillä olisi hyvin aikaa käydä syömässä myöhäinen lounas ja etsiä majapaikka paikan päällä, muuttuivat pian ajan kiitäessä ja sateen yltyessä. Nyt ottaisimme vain ensimmäisen majapaikan, mikä edes jotenkin istuisi budjettiimme (Berastagin normaalia korkeammista hinnoista oli kirjoitettu matkaoppaassammekin).
Kuten arvata saattaa, ensimmäinen yöpaikka ei ollut hehkeä. Toki saimme katon pään päälle ja sängyn missä nukkua. Huoneemme sijaitsi yläkerrassa parvekekäytävällä, jolloin koko kylä näki kalpeat kasvomme kiiltävän Berastagin yössä. Liikenne oli kovaäänistä lähes läpi yön ja humalainen jätkäporukka notkui kadun kulmalla varmaan aamukolmeen. Kaikki nämä havainnot teimme kolkossa huoneessa, jossa ei ollut kunnollista lukkoa ja sänky niin kovera, ettei ennen oltu sellaista nähty. Olisimmepa saapuneet aikaisemmin perille, sillä yöllä kaikki uudessa tuntemattomassa paikassa vaikuttaa astetta kamalammalta.
Aamu onneksi sarasti ja moskeijan rukouskutsu herätti meidät uuteen päivään. Berastagikin näytti paljon vastaanottavaisemmalta ja lähdimme positiivisin mielin etsimään toista (rauhallisempaa) majapaikkaa kylän laidalta.
Kapusimme mäkeä ylös pois pääkadulta ja löysimme useammankin mukavan majatalon. Päädyimme edullisempaan mukavan terassin vuoksi. Pystyimme siitä ihailemaan kylää ja sen takana siintäviä tulivuoria. Vaikka päivä oli pilvinen, ei onneksi satanut pahemmin. Ehkä massiivinen sadekuuro oli vain tervetulotoivotus meille ensimmäisenä iltana 😅.
Kiertelimme ja tutustuimme paikkoihin. Berastagi on paikallisten keskuudessa suosittu viikonloppukohde ja matkailijoita näkyikin ratsastavan jos minkälaisilla hevosilla ja hevoskärryillä paikallistorin ympäristössä. Välillä hevoskärryjen meno vaikutti hurjalta, kun hevosen kaviot eivät pitäneet asfaltilla, vaan sen jalat lähtivät luisumaan alas jyrkkää alamäkeä.
Berastagin herkut
Toinen Berastagin erikoisuus oli passionhedelmät. Vielä tietämättä niiden mainetta, ostimme torin hyvältä hedelmäkauppiaalta muutaman ja opimme samalla vaihtoehtoisen tavan syödä kyseinen hedelmä ilman veistä. Tämä oli tietysti tärkeä oppi, sillä olimme unohtaneet käsimatkatavaroihin Thaimaasta ostamamme linkkuveitsen, joka tietenkin takavarikoitiin lentokentällä. Passionhedelmät olivat todella herkullisia – aivan maineensa veroisia – ja ostimmekin niitä lähikojusta lisää.
Torilla ja pääkadun iltakojuilla pääsimme maistamaan mansikoita, hyviä paistettuja juustoleipiä (roti bakar), intialaisia lettuja curryn kanssa ja bambun sisällä höyrytettyjä kookosherkkuja. Myös tutut ja turvalliset nasi- ja mie gorengit, eli paistettu riisi ja paistetut nuudelit, tuli maistettua.
Aamupalaksi ostimme vihanneskojusta tomaatteja ja banaaneja.
Onpa mukavaa olla Indonesiassa, kun ruokakin on niin edullista! Ja vaikka täysin samanlaisiin makuelämyksiin ei päästy kuin Penangissa, on täälläkin paljon maisteltavaa. Pääosin kristityllä Karo-alueella myös vaihtoehtoja (erityisesti lihassa) on paljon… ehkä liikaakin (emme ajatelleet maistaa paikallista herkkua eli grillattua koiraa).
