Tulimme vain katsomaan paikkoja, ajatuksena yöpyä yksi yö ja käydä samalla observatoriossa katsomassa kaukaisia tähtiä ja ihmetellä kuuta. Leiripaikka kuitenkin kutsui pysymään pidempään.
Olimme löytäneet Vicuñan kylän liepeiltä, Mamalluca-vuoren juurelta, mielenkiintoisen glamping-alueen. Olimme omistajaan yhteydessä Airbnb:n kautta ja saimme varattua glamping-teltan sijaan ihan tavallisen telttapaikan perinteiseen 15 000 peson hintaan – olimmehan nyt päässeet Pisco Elquissa telttailun makuun!
Saavuimme Vicuñaan myöhään iltapäivällä ja ajattelimme samalla selvittää, pääsisimmekö vielä samana iltana Mamallucan observatorioon astronomia-kierrokselle. Kuu oli nimittäin kasvamassa, mikä tarkoitti huonompia mahdollisuuksia bongata tähtiä taivaalta kuun valon lisääntyessä. Tästä syystä useita astro-toureja ei järjestetä ±5 päivää täysikuusta. Ja nyt oli juuri 6 päivää seuraavaan täysikuuhun, joten toivoimme pääsevämme observatorioon.
Mamalluca observatorion toimisto sijaitsee Vicuñan keskusaukion laidalla. Olimme soittaneet sinne etukäteen ja varanneet paikat klo 21 kierrokselle. Toimistolle saapuessamme meille kuitenkin selvisi, että opastusta ei olisi englanniksi ja mikä omituisinta, meidän pitäisi odottaa klo 20 asti kunnes voisimme maksaa kierroksen. “Vasta silloin tiedämme, järjestetäänkö kierrosta ja siksi otamme maksut vasta silloin vastaan. Maksun jälkeen on erillinen kyyti observatoriolle.” Koska halusimme ensiksi mennä leiriin pystyttämään telttamme ja ottaa kyydin (tarvittaessa) sieltä, tämä maksusysteemi oli erittäin epäkäytännöllinen meidän kannaltamme. Sanoimme palaavamme hetken päästä takaisin lippuluukulle, sillä oli saatava ruokaa ja pohdittava, mitä tehtäisiin.
Kun olimme täynnä verisuonia tukkivaa mättöruokaa, palasimme Mamallucan pariin, mutta ainoa englantia osaava työntekijä oli jo lähtenyt. Siinä sitten Google-kääntäjän avulla tiedusteltiin, eikö tosiaan ollut mahdollista maksaa kierrosta etukäteen ja tulla omin avuin observatoriolle – jos kierros peruttaisiin, voisimme tulla seuraavana päivänä käymään toimistolla hakemassa maksumme. Mutta ei. Ei ollut mahdollista. Kierroksen järjestäminen muuttui niin monimutkaiseksi, että päätimme peruuttaa varauksemme ja pyytää taksin leirintäpaikkaamme.
Teltta pystyyn tähtien alle
Campo de cielon omistaja Max oli antanut meille “über-kuskin” yhteystiedot ja sovimme Martan kanssa kyydistä 7000 peson hintaan. Matka sujui töyssyistä huolimatta mukavasti ja saavuimme kaktusten keskelle karuun erämaamaisemaan, jonne Max oli luonut upean leirin.
Max toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja näytti meille telttapaikkamme. Kommunikointi onnistui yksinkertaisin lausahduksin. Söpöt värikkäät räsymatot olivat oivat teltan sisäänkäynnille. Aurinko alkoi painumaan vuorten taakse, joten kiiruhdimme teltan pystytykseen. Sillä aikaa Max ystävällisesti varasi meille paikat viereisen Omega-observatorion tähtien tutkiskeluun. Hän kehui Omegaa jopa paremmaksi kuin “perus” Mamalluca, sillä kierrosta vetämässä olivat aiheeseen intoutuneet harrastelijat, joilla oli käytössään yhdet Chilen suurimmista harrastelijakäytössä olevista kaukoputkista. Ja paikalla olisi myös tulkki.
25000 CLP/hlö saimmekin hienon kokemuksen ja tietopläjäyksen, joka pisti pään pyörälle. Sen lisäksi, että näimme Starlink-satelliittijunan kulkevan taivaan poikki, näimme kuun kraaterit selvästi sekä tutkiskelimme erilaisia tähtisumuja ja erivärisiä tähtiä, joista osa oli jo aikoja sitten tuhoutunut – kaikki mitä taivaalla näimme kun oli “historiaa”, jo mennyttä.
Palasimme tyytyväisinä kävellen leiriimme ja nukuimme teltassamme ilman sadesuojaa, tähtitaivaan alla vain ohut sisäteltan verkko miljardien tähtien ja meidän välissä.
Papukaijaherätys ja epätyypillisiä “turistikohteita”
Seuraavana aamuna heräsimme omituiseen lintuparveen, joka lensi leirin yllä kaakattaen kuin korpit. Kaartelun jälkeen ne laskeutuivat paalujen päälle ja lähempää tarkasteltuna huomasimme niiden olevan papukaijoja! Värikkäät höyhenpeitteet kimmelsivät lintujen pyrähdellessä.
Muut leirin vieraat osasivat kertoa papukaijojen tulevan aamuherätykselle joka aamu, usein vielä äänekkäämmin. Jollain tavalla ne kuitenkin loivat entistä upeamman tunnelman muutenkin mystiseen leiriin.
Hitaan aamun jälkeen lähdin Maxin kanssa kylille ostamaan lisää ruokaa, koska olimme päättäneet jäädä useammaksi yöksi tähän vaatimattomuudessaan rentouttavaan leiriin. Julle jäi katsomaan jalkapalloa, joten nyt oli selviydyttävä yksin espanjaksi. Kovin paljoa emme autossa jutelleet matkalla kaatopaikalle (Maxin piti viedä jätteet ja parit renkaat samalla reissulla). Sinne saavuttuamme kuitenkin naureskelimme yhdessä, kuinka harva turisti varmaankaan eksyy näille main. Lintuja jätteet houkuttelevat, joten jos ei muuta, niin tulipa bongattua useita opportunisteja.
Kaatopaikan jälkeen ajoimme lava-autolla kylille ja pääsin ensimmäistä kertaa Chilessä supermarkettiin. Olimme onneksi keskustelleet aamulla rahannostamisen kalleudesta Chilessä ja siinä yhteydessä opimme, että hyvä tapa kiertää kalliit nostoautomaattimaksut oli nostaa rahaa supermarketista ostosten yhteydessä. Pääsin siis heti testaamaan tätä!
“Vuelto” onnistui näppärästi ja sain “vaihtorahana” 50 000 paikallista rahaa kortilla maksamisen yhteydessä. Julle ihmetteli leirissä, että mitä ihmettä siellä ostellaan niin suurilla summilla rahaa. Tällä kertaa shoppailu ei kuitenkaan ollut lähtenyt lapasesta, vaan tuliaisiksi toin käteisen lisäksi perus ruoka-aineita.
Kun kaupassa oli käyty, pystyimme nauttimaan olostamme täysillä. Muutaman päivän paikallaan olon jälkeen päätimme kuitenkin suunnata pohjoiseen ennen pääsiäisen ruuhkia. Leiri jäi lämpimänä muistona mieleemme.
