Uusi-Seelanti (eli polynesialaisittain Aotearoa) valikoitui Oseanian maista kohteeksemme erityisesti siksi, että meillä oli melko vähän aikaa (tai oikeastaan rahaa) budjetoitu alueelle. Halusimme myös kokeilla paljon hehkutettua campervan-elämää ja täällä se olisi ilmeisen helppoa ja antoisaa. Mitään suuria summia emme pakulla ajaessa varmaankaan säästäneet (majoituskuluissa), sillä vuokrahinnat olivat korkeat, samoin bensaa kului kierrellessä eteläsaarta ympäriämpäri ja aina silloin tällöin oli kuitenkin yövyttävä maksullisilla leirintäalueilla lataamassa akkuja. Kokemuksena leiripakuilu oli kuitenkin ihan parasta, vaikka nopeasti paikasta toiseen siirryttäessä tuleekin aikamoinen kokemusähky!
Emme olleet aikaisemmin vuokranneet asuntoautoa/-pakua, joten hieman jännitti koko ruljanssi. Koska halusimme ensiksi varmistuksen toivomastamme lemmikinhoitokeikasta (jotta tietäisimme kummalle Uuden-Seelannin saarelle tähtäisimme ja missä välissä lentäisimme pois Fijiltä/Tongalta), jouduimme jättämään lentojen hankinnan ja pakuvuokran aika viimetinkaan. Kaikki reissun päällä tapaamamme matkaajat kehottivat olemaan ajoissa vuokrauksen suhteen, mutta minkäs teet! Kun kolmisen viikkoa etukäteen aloimme vihdoin selata vaihtoehtojamme, huomasimme, että taisimme tosiaan olla aika myöhään liikkeellä…
Campervanin vuokraaminen
Monesta blogista luin, että self-contained-sertifioitu kaara olisi näppärin menopeli, joten olimme valmiita maksamaan hieman extraa ikkunasta löytyvästä sinisestä self-contained tarrasta (eli kannettavasta potasta ja likavesisäiliöstä). Tämä tarra nimittäin mahdollistaa leiriytymisen myös maksuttomilla freedom camping -alueilla, joista useat on nykyään rajattu vain jätevetensä kerääviin self-contained ajoneuvoihin. (Jos ihmettelette, miksi näin on, on muutoksesta kuulemma syyttäminen roskaavia, ajattelemattomia leiriytyjiä, jotka eivät osanneet noudattaa freedom camping sääntöjä, mm. Retkietikettiä ja “Leave no trace” -periaatetta). Lisäksi se, että auton sisällä pystyisi seisomaan, oli pientä luksusta, johon olimme valmiita panostamaan. Vaihtoehtoja ei ollut enää paljoa, joten lopulta saimme pakuvälitysfirman kautta vanhan Hiacen, jossa oli korotettu katto. Paku oli manuaalivaihteinen, eikä siksi varmaankaan kovin haluttua tavaraa.
Vuokrauksen yhteydessä piti valita vakuutus, mistä tulikin sitten aika paljon lisähintaa/päivä. Otimme alkuun kattavamman vakuutuksen, mutta seuraavalla kerralla tyydyimme perusvakuutukseen (ja selvisimme onneksi naarmuitta).
Maksoimme varausmaksun netissä (ulkomaisen luotto-/pankkikortin käytöstä veloitettiin 3%) ja loput hinnasta pakua noudettaessa (korttimaksusta taas extraa). Kalliiksi tulee – onkohan se sen arvoista??
Paku alle ja menoksi!
Saimme lentokentältä ilmaisen kyydin vuokraamolle (kuljetuspalvelua taitavat tarjota kaikki vuokrafirmat ainakin shuttle-pysäkillä kääntyvien kyytien perusteella). Koska meillä ei ollut vielä ennen lennolle lähtöä paikallista puhelinnumeroa, olimme varmistaneet kyydin saatavuuden sähköpostitse etukäteen. Ainakin Kiwicampers ajoi Christchurchin lentokentän 2-ovella sijaitsevan kääntöpaikan ja vuokraamon väliä tunnin välein klo 10-15, jotkut vuokrafirmat useamminkin. Paikallisen sim-kortin sai hankittua lentokentältä, joten olisimme voineet soitella vuokraamoon tarvittaessa heti sen jälkeen (Varoitus: myös puhelinliittymät ja data-paketit ovat kalliita Uudessa-Seelannissa).
Kun saavuimme vuokraamolle, satoi kaatamalla vettä. Kävimme paperihommat läpi (kansainvälisestä ajokortista, itse ajokortista ja luottokortista otettiin kopiot), saimme lisätietoa rajoituksista (missä saa ajaa ja missä ei, esim. lähtökohtaisesti hiekkateillä ei) ja tsekkasimme pakun kunnon. Meitä kehotettiin ottamaan paljon kuvia autosta, mahdollisista naarmuista ja kolhuista. Nämä kuvat toimisivat tarpeen vaatiessa todisteena – ettemme joutuisi maksamaan aikaisemmin tulleista vaurioista. Myöhemmin selvisi, että tiskiveden poistoputkessa taisi olla alun alkaen jo reikä, mutta mitenkäs sellaista olisimme osanneet/tajunneet tarkistaa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan tsekata myös se, sillä poistoputki sijaitsee usein auton pohjassa ja on altis vaurioille (jos esim. pohja osuu töyssyisellä tiellä maahan).
Pakun mukana tuli piknik-tuolit ja -pöytä, suht hyvin varusteltu keittiö pikkujääkaappeineen, kaasuliesi, petivaatteet sekä siivoukseen harja ja rikkalapio. Muuta ei oikeastaan tarvittu, kuin ruokaa, joten suuntasimme lähimpään edulliseen supermarkettiin (Pak’n’Save ja Countdown olivat lähtökohtaisesti halvempia kuin muut kaupat, mutta esim. valikoima Pak’n’Savessa on rajallisempi).
Ja kuinka ollakaan, myös ruoka oli kallista. Budjettimme tulisi paukkumaan siis oikein kunnolla – onneksi meillä oli lähes kahden viikon pet sitting edessä, jolloin olisi mahdollisuus säästää rahaa. Ehkä, jos olisimme budjetoineet paremmin ja enemmän rahaa Oseaniaan, rahanmeno ei olisi tuntunut niin pahalta. Joten yritimme nauttia täysin rinnoin ja olla ajattelematta liikaa kukkaroitamme, joiden nyörit kyllä pysyivät melko tiukilla.
Nyt meillä oli kuitenkin vapaus mennä lähes minne vain ja pysähtyä vaikka syömään lounasta upealle näköalapaikalle, jos mieli teki.
Emme suunnitelleet reittiämme kovin huolella etukäteen (olisi ehkä kannattanut, niin olisi osattu pysähtyä muutamassa ilmeisen hienossa paikassa, mutta toisaalta näimme näinkin jo hirveästi!). Loppujen lopuksi saimme koluttua eteläsaaren eri kolkat aika hyvin läpi.
Alla meidän reittimme ja vinkkimme vastaavaa reissua suunnitteleville!
Päivä 1 (32 km)
Leiripakun nouto ja ruokakaupassa käynti. Leiri mahdollisimman läheltä. Erilaisia leirintämahdollisuuksia voi etsiä siihen tarkoitetuista sovelluksista, kuten Rankers ja Campermate. Kannattaa ladata nämä sovellukset offlineen, samoin kartat (esim. Google Maps).
Christchurch
Ensimmäisen yön yövyimme lähellä Christchurchia, jotta saimme pidettyä ajomatkan lyhyenä. Alkuun manuaalivaihteisen pakun ajaminen “väärällä” puolella tietä lukuisten liikenneympyröiden läpi oli melko kuumottavaa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen jo helpotti, sillä kaupunkien ulkopuolella ajelu oli aika leppoisaa.
Päivä 2 (248 km)
Toisena päivänä (ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä) saimmekin jo upeita maisemia ihailtavaksi. Matkalla olevan kahvilan vessan juliste muistutti liikenneturvallisuudesta, sillä mutkaisilla teillä sattuu ja tapahtuu. Myös etäisyydet ovat täällä pidempiä kuin ajattelisi.
Lake District (Lake Tekapo & Lake Pukaki)
Turkoosit järvet vuoristomaisemassa! Tekapo oli täynnä valokuvia räpsiviä turisteja (bussilasteittain), joten pidimme visiitin lyhyenä. Järvi tosin oli todella kaunis.
Pukaki-järven laidalle, Aoraki-vuorta “vastapäätä”, saimme parkkeerattua leiripakumme. Moni oli kommentoinut leiripaikkaa sekametelisopaksi ihmisten parkkeeratessa miten sattuu – ja tämän mekin huomasimme. Tuntui, että jokainen yritti saada parhaat näkymät järvelle ja vuoristoon. Lisäksi maasto oli kovin epätasainen, joten hyviä paikkoja nukkua ei ollut montaa.
Päivä 3 (269 km)
Aamureippailu ja matka kuivien kukkuloiden ylitse.
Aoraki/Mt. Cook ja Wanaka
Suuntasimme aamuvarhaisella kohti Aoraki/Mt. Cookin kansallispuistoa, jossa on mahdollista tehdä erilaisia lyhyempiä päiväretkiä, mutta kaiketi myös pidempiä vaelluksia. Yöllä oli ollut yllättävän kylmä (vain 3 °C) ja aamukin oli kolea. Onneksi reippailu pisti veret liikkeelle!
Lounastimme reippailun jälkeen vielä järven äärellä, ennen kuin suuntasimme nokan kohti Wanakaa. Matkalla maisema muuttui täysin ja bongasimme metsäpalovaroituksista kertovia mittareita tien varrella. Nyt oli todella kuivaa.
Harmiksemme suunnittelemamme Wanakan leirintäalue oli kiinni, joten jouduimme maksamaan aika paljon Holiday Park -leirinnästä keskustassa. Siellä sitten ensikertaa latasimme automme akkuja ja täytimme vesitankkia. Autossa ollut jatkojohto ei toiminut, joten jouduimme pyytämään uuden paikan lähempää sähkötolppaa – aamupalaksi paahtoleipää! Siinä tosin sitten jouduimme telttailijoiden naapuriksi (ei se tietysti meitä haitannut, mutta ikävää heidän puolestaan, kun kuitenkin auton joutuu käynnistämään ennen lähtöä ja pakumme tapauksessa kyseessä ei ollut kovin hiljainen “kehräys”)… Saatoimme siis herättää vihaisen karhun talviunilta, kun lähdimme (ihan sääntöjen puitteissa) klo 7 aamulla liikkeelle. Hups.
Päivä 4 (122 km)
Roy’s Peakilta Queenstownin ohitse
Wanaka lumosi meidät ja aloimme todella pohtia, että täällä voisi vaikka asua! Aamulla suuntasimme etsimään upeita järvinäkymiä Roy’s Peakilta, jonne olikin aikamoinen kapuaminen. Kuiva ja kumpuileva maasto oli aamuauringossa kaunis. Väkeä alkoi tulla reitille päivän edetessä yhä enemmän, mutta saimme silti upeat näkymät. Extreme-ekeilyn Mekka taisi alkaa täältä ja ulottuisi Queenstowniin, johon suuntasimme illalliselle. Matkalla oli jännittäviä hetkiä, kun serpentiiniteitä alas laskiessa kehoitettiin testaamaan jarrut! Kuinkahan monta onnettomuutta sen alamäen päässä olevassa T-risteyksessä on sattunut?
Queenstownissa oli fancy meno, asunnot maksavat varmaan miljoonia. Näkymät Wakatipu-järven yli olivat toki kauniit, mutta päätimme suunnata hampurilaisten jälkeen pois kaupungista järven toiselle laidalle Kingstoniin. Nyt oltiin taas Lord of The Rings -maisemissa (kuten varmaan joka päivä jossain vaiheessa päivää).
Päivä 5 (206 km)
Kingstonista Fiordlandiin
Pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja siirryimme leirintäalueelta läheiselle näköalapaikalle aamupalalle. Sää oli harmiksemme pilvinen, mutta onneksi selkeni etelämmäs ja länteen siirryttäessä.
Söimme lounaan Te Anaussa ja kävimme vähän shoppailemassa (sain vihdoin uuden lätsän päähän, koska olin jo kyllästynyt kuulemaan kuinka kulahtaneeksi vanha lippikseni oli matkan varrella muuttunut…). Te Anaussa paistoi aurinko ja niin myös leirinnässä – onneksi pääsimme melko aikaisin leirintäalueelle! Päätimme ajaa viimeiseen DOC-leiripaikkaan ennen Milford soundia, jotta matka olisi aamulla mahdollisimman lyhyt.
Alueelle saavuttaessa täytettiin rekisteröitymislappu, josta toinen puoli suljettiin maksun kanssa kirjekuoreen ja tiputettiin postilaatikkoon, ja toinen puoli (kuitti) kiinnitettiin auton tuulilasiin näkyville. Illalla puistonvartija kävi kiertämässä ja tarkistamassa kuitit ikkunoista.
Päivä 6 (283 km)
Milford sound & kohti etelää
Yöllä ei tullut nukuttua kovin paljoa, sillä tuijottelin ikkunasta revontulia. Aamulla herätessä kauhistuin sumusta ja näin torkahtaessani painajaisia jäisistä teistä ja siitä, ettemme ehtisi vuonoristeilylle ajoissa. Sumu onneksi hälveni, eikä mustasta jäästä ollut huolta. Jännitystä ajomatkaan toi alle puolillaan oleva tankki – bensa-asemia ei tosiaan ollut ennen Milford soundia, joten toivottiin mahdollisimman paljon alamäkeä. Sitä onneksi saatiin!
Maisemat olivat huikeat ja risteily kruunasi aamupäivän täydellisesti! Meille sattui poikkeuksellisen aurinkoinen sää, josta nautimme risteilyn jälkeenkin. Tyyriin tankkauksen jälkeen palasimme samaa matkaa takaisin ihmetellen, miten ihmeessä tänne oltiin aikaisemmin tultu ilman teitä. Kiipeilytaidot ovat olleet paikallisilla huimat! Mutta näköjään rikkauksien vuoksi (tässä tapauksessa jade-kiven) ylitetään mahdottomaltakin tuntuvia vuoria.
Maisemat vaihtuivat Fiordlandista etelään siirryttäessä ja saavuimme vielä aurinkoiseen aikaan rannan tuntumassa olevalle freedom camping -alueelle. Auringonlasku hiekkarannalla oli upea.
Päivä 7 (241 km)
Monkey Island beachiltä Kaka pointiin
Otimme myöhäisen lähdön, vaikka edessä olikin aika pitkä ajopäivä. Jotta ehtisimme illaksi Kaka pointin alueen eläinten bongailupaikoille, skippasimme muutamia koukkauksia, mikä lopulta harmitti hieman.
Jouduimme ajamaan (mielestämme välttämättömän) pätkän hiekkatietä, mikä ei tietysti ole vuora-autolla usein suositeltavaa. Lisäksi jännitystä toivat kapeat kaistat ja jyrkät mäet – mutta tästäkin selvittiin! Ja mikä parasta, nähtiin kuin nähtiinkin merileijonia, yksi harvinainen pingviini ja hylkeitä.
Ehdottomasti vaikuttavin maisema oli kuitenkin Nugget Pointilla: merestä nousevat lohkareet ja aava meri. Nyt oltiin niin kaukana kotoa kuin mitä tällä reissulla tullaan menemään!
Päivä 8 (299 km)
Rannikkoa Dunediniin
Kaka pointin leirintäalueella heräilimme kauniiseen linnunlauluun. Paistoimme aamupalaksi ensimmäistä kertaa pekonia (koska leirintäalueella oli hyvä keittiö, niin ei tarvinnut käristellä pakun sisällä). Lounaaksi suuntasimme moikkaamaan Fijillä tapaamaamme Fernandoa, joka näytti meille paikkoja Dunedinissa. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla paikallisesta (päättömästä) opiskelijakulttuurista, joka kiltataloineen yrittää parhaansa mukaan ottaa mallia jenkkileffoista.
Ennen kuin suuntasimme kaupungista eteenpäin kohti viimeistä majapaikkaamme, kävimme katsomassa maailman jyrkintä katua. Se tosiaan oli jyrkkä! Itse en haluaisi asua sellaisen varrella – etenkään talvella!
Matkan varrella pistäydyimme ihmeellisillä, pyöreillä kivenlohkareilla rannalla. Niihin liittyi paljon maori-uskomuksia, eikä ihme – olivat ne kuitenkin perin omalaatuisia ilmestyksiä. Onneksi bongasimme tämän kohteen leiripakusovelluksesta!
Saavuimme Timarun ilmaiselle leirintäalueelle juuri sopivasti auringonlaskuun. Meitä jännitti hieman, olisiko alueella tilaa, koska paikkoja oli rajoitetusti (vain 10:lle autolle). Onneksi mahduimme ja pääsimme valmistelemaan illallista vielä valoisaan aikaan. Leiripakuilun viimeinen illallinen olisi ansainnut pari Michelin tähteä upeiden maisemien vuoksi 😂
Päivä 9 (161 km)
Ja niin ympyrä sulkeutui, saavuimme Ashburtonin kautta Christchurchiin. Matkalla maisemat olivat ensimmäistä kertaa aika mitäänsanomattomat. Tai ehkä olimme vain niin keskittyneitä siihen, että ehtisimme ajoissa palauttamaan pakua…
Palloilimme ympäri Christchurchin bensa-asemia etsien kaasupullon täyttöä ja stressitasot nousivat. Ajoimme parista liittymästä harhaan, yksi tie oli suljettu tietöiden takia ja lopulta näytti siltä, että olisi pitänyt ajaa kaupungin toiselle puolelle löytääksemme kaasua tietyn kokoisissa pulloissa – ja aika kävi vähiin. Onneksi tajusimme katsoa auton ohjekirjasta, ja siellähän oli tietysti suositeltu bensis lähellä pakuvuokraamoa…🤦🏼♀️ Eli suurin osa palloilusta oli ollut ihan turhaa.
Onneksi saavuimme juuri parahiksi ja paku meni lopputarkastuksesta läpi. Jouduimme hetken odottelemaan ilmaista kyytiä lentoasemalle, josta bussimme seuraavaan kohteeseen lähtisi. Onneksi kyyti kuitenkin ehti hyvin perille! Huhhuh mikä aamupäivä!
Seuraavaksi suuntana länsirannikko ja pet sitting!
