Annapurna circuit (osa 3): Yak kharka – Muktinath (Ranipauwa)

Vaelluksen kohokohta oli käsillä. Vain päivän päästä olisimme yli viidessä tonnissa, ylittämässä Thorong La -solaa, minkä jälkeen vaelluksen suunta kääntyisi laskuun, kohti uusia seikkailuja!

Päivä 11: Yak kharka – High Camp

Auringonnousu oli kaunis ja ihailimme sitä sängyssä löhöillen (lähes kaikki lämpimät vaatteet päällä, sillä emme luottaneet vilttien olevan riittävän lämpimiä). Ikkunasta ulos pälyillessämme näimme susia, joille kylän koirat alkoivat pian haukkua. Aikamoista!

Aamupala vatsassa lähdimme täysi varustus päällä talsimaan kohti aurinkoisia rinteitä.

Nopeasti muut matkalaiset ottivat meidät kiinni ja painelivat ohitse. Tie haarautui ja pohdimme hetken, kumpaan suuntaan lähtisimme, sillä kartassa ei toista reittiä ollut merkitty ja oli vaikeaa tulkita, kumpi taas oli). Kanjonin toisella puolella oli kuitenkin useampi ryhmä, joten ylitimme joen seurataksemme heitä. Väkeä oli kapealla polulla letkaksi asti. Yhdellä italialaisella ryhmällä oli liuta kantajia ja oppaita – vaikutti siltä, että he olivat olleet jossain lähistöllä huiputtamassa vuoria, ainakin leiriytymisvälineiden määrästä päätellen, kun taas yksi yksinäinen vaeltaja kulki bambukepin kanssa, pilveä pössytellen, vain pieni reppu selässään.

Ennen Thorong Phediä jouduimme jälleen ylittämään maanvyöryalueen, joka oli Maps.me-karttasovelluksessa merkitty “erittäin vaaralliseksi”. Samaan tyyliin, kuin Tilicho-järven reitillä, etenimme ripeästi yksitellen kiviä samalla tähystäen. Edessämme meni myös yksi opas asiakkaansa kanssa, joten saimme heiltä neuvoja milloin ylittää. Nenän edessä tippui kiviä rinteeltä, joten oli oltava todella hereillä.

Olin aivan poikki maanvyöryalueen jälkeen, sillä nopeasti kipittäminen ei onnistu kovin helposti lievään ylämäkeen yli 4000m korkeudessa puuskuttaen. Olikin helpotus nähdä lounaspaikan häämöttävän kulman takana.

Lounaaksi dal bhatia tietysti. Sitä odotellessa sai kuivattua hiestä märkiä vaatteita ja sykkeet tasattua. Pöytäämme istunut britti oli ottanut ylemmän reitin välttääkseen maanvyöryalueen, mutta olikin yllättynyt sen korkeudesta. Hän oli alkanut oireilla matkalla ja oli odottanut yli puoli tuntia muita trekkaajia, jotta uskaltaisi jatkaa matkaa. Näillä korkeuksilla ei koskaan saisi vaeltaa yksin, sillä vuoristotauti saattaa aiheuttaa sekavuutta ja ihmisiä on hämmennyksissään kävellyt pois reitiltä ja tippunut kohtalokkaasti rinteeltä alas. Sekavuutta ei ilmeisesti itse huomaa, mistä syystä on erittäin tärkeää pitää huolta toisistaan ja kysellä kanssavaeltajilta vointia säännöllisesti. Britti ei ollut löytänyt seuraa ja oli tullut hitaasti alas Thorong Phediin – onneksi pääsi perille! Hän päätti jäädä yöksi Phediin, vaikka oli alunperin suunnitellut nousevansa High Campiin.

Meillä olo oli hyvä ja energiaakin oli jyrkkää nousua varten lounaan jälkeen, joten päätimme puskea vielä loput 400-500m ylös High Campiin. Näin seuraavan aamun nousu olisi myös kevyempi. Puuskutimme yhdessä jyrkkää mäkeä ylös muutaman muun trekkaajan kanssa. “Vielä 5 minuuttia, enää toiset 5 minuuttia” oli yhteinen läppä, jolla motivoimme toisiamme jatkamaan nousua.

Aurinko paistoi vielä, kun pääsimme perille. High Camp oli iso paikka, olisiko ollut noin 200 yöpyjälle tilat, joten pelottelu siitä, ettei siellä riittäisi paikkoja myöhemmin saapuville, tuntui nyt huvittavalta. Saimme parisängyllisen huoneen ja jätimme sinne rinkkamme. Ennen illallista kävimme “huiputtamassa” näköalakukkulan ja maisemat oli jälleen kerran upeat sieltä. Ei ihan päästy 5k korkeuteen (huippu oli 4900m), mutta huomenna sitten.

High campin ruokailutilassa oli tungosta. Yksi nainen sai oppaaltaan lisähappea. Pöytäseurueemme siinä sitten mittaili omia happisaturaatioitaan oppaansa sormimittarilla ja mekin saimme testata samalla. Hyvältä näytti, molemmilla reippaasti yli 80 (85/91), mikä oli hyvä näille korkeuksille 💪🏼

Istuimme sattumalta suomalaisen Tiinan viereen ja vaihdoimme reissukuulumisia. Saimme hänen mieheltään hyviä vinkkejä ylösmenoon (esim. uudet vinkit, miten pitää vesipullo sulana: lämmintä vettä pulloon, villasukka päälle ja pullon suu alaspäin tuulensuojaan repun sisälle).

Juomavesi piti ottaa ulkoa tynnyristä rikkomalla ensin pinnalle muodostunut jää. Oli todellakin siis jääkylmää juomavettä. Yritimme lämmittää suurimman osan klooritableteilla käsitellystä juomavedestä sängyssä (välissämme peiton alla), mutta en kyllä tiedä onnistuimmeko siinä. Ainakaan vedet eivät jäätyneet 15 asteen pakkasessa! Yhden juomapullollisen täytimme illalla ravintolassa kuumalla vedellä, joten se toimitti lämpöpullon virkaa. Huoneessa oli siis KYLMÄ! Mutta vaikka meillä oli (koko matkan mukana kannetut) makuupussit rinkassa, emme jaksaneet kaivaa niitä esiin, vaan puimme kaikki lämpimät vaatteet päälle ja nukuimme lämpöpullosta taistellen 😂.

Päivä 12: PÄÄPÄIVÄ High Camp – Thorong La (5416 m) – Muktinath

Herätys klo 4:00. Aamupala 4:30. Kunnon häslinki. Paljon ihmisiä oli lähdössä nousemaan kohti solaa, ravintolan ovi kävi jatkuvasti ja iso joukko trekkaajia yritti saada aamupalansa oikeaan osoitteeseen samanaikaisesti tarjoilijoiden huutoja korvat höröllä kuunnellen.

Yksi mies pöytämme päässä kärsi matalasta happisaturaatiosta (n. 60?) ja hänelle järjesteltiin helikopterievakuointia. HURJAA. Vähän alkoi jännittää nousu, kun itsekin oli herännyt kröhäisenä. Lähdimme kuitenkin matkaan, kohti jäätävää tuulta, josta johtuen -15°C tuntui lähemmäs -30°C:lta.

Bistare, bistare. Hitaasti, hitaasti.

Aurinko alkoi onneksi paistaa, ja mikä parasta: lämmittää. Vaikka nousu oli ohuessa ilmassa raskasta, tuntui että matka oli vähemmän jyrkkä kuin Tilicholla. Mutta olihan se silti rankkaa! Aamuinen kröhä oli onneksi helpottanut kun oli hetki kavuttu.

Kun päästiin Thorong La -solaan, purskahdin tunnekuohussa itkuun – miten onnellinen olinkaan! Mikä helpotus! Me teimme sen!! Se oli hassu hetki.

Otimme pakolliset valokuvat liehuvien rukouslippujen ja Thorong La -kyltin kanssa, joimme kalliit teet (500 Rs./kuppi) ja söimme Fazerin sinistä (pari rinkassa sulanutta patukkaa, jotka olimme säästäneet tätä hetkeä varten). Sitten lähdimme alas kohti Muktinathia.

Onneksi meillä oli jääpiikit kengissä – se teki alasmenosta todella sujuvaa lumisella alueella. Varmaankin noin puolet matkasta saimme niistä apua, kunnes tulimme lumirajan alapuolelle ja polku muuttui kiviseksi ja pölyiseksi – reipas tahti muuttui hitaaksi vyöryvien kivien päällä lasketteluksi. Maisemat solan toisella puolella, Mustangin alueella, olivat kuivat ja karut: Tiibetin ylänkö aukeni oikealle ja pyhä Gandaki-joki oli aikojen saatossa kaivertanut syvän kanjonin hiekkaisten rinteiden välille.

Mäki oli todella jyrkkää ja ihmettelimme vastaantulijoita, jotka nousivat ylös. Hurja nousu heillä edessä!

Vessoja ja ravintoloita oli alas tullessa huonosti (eli ei yhtään – “natural toilet” oli ainoa vaihtoehto). Onneksi saavuimme sopivasti lounaaksi Mustangin puolelle. Siitä oli enää lyhyt parin kilometrin matka Ranipauwan kylään, ohi Muktinathin temppelialueen.

Pitkä päivä takana ja kylä olikin isompi, kuin odotimme – ei niinkään tea house -majoitusta tarjolla, vaan pääasiassa hotelleja, sillä alue oli suosittu intialaisten ja nepalilaisten pyhiinvaeltajien ja päiväretkeläisten keskuudessa. Pieni “kulttuurishokki”?

Vaihdoimme majapaikkaa kerran (Bob Marley -paikka oli aika meluisa ja huoneiden äänieristys oli olematon, vaikka muuten paikka olikin viihtyisän oloinen) ja väsyneinä päädyimme Buddha-hotelliin (ei ehkä se viihtyisin, mutta nyt oli vain löydettävä joku paikka). Ja kuten arvata saattaa, jos olisimme malttaneet kävellä edes hetken pidemmälle, olisi tarjolla ollut paljon viihtyisämmän näköisiä majoitusvaihtoehtoja, mutta… Seuraavana päivänä taas jatkettaisiin matkaa. 😅

Moni trekkaaja otti jeepin Muktinathista eteenpäin, mikä ei sinänsä ole ihme. Motivaatio matkan kohokohdan jälkeen voi olla hukassa ja toisaalta osalla on vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä rengasreitillä. Yritimme pitää motivaatiota yllä ja innostua parhaamme mukaan loppumatkasta. Onneksi maisemat olivat täysin erilaisia ja jollain tavalla koko Muktinathin laakso huokui mystiikkaa.

Odotin innolla tulevia keskiaikaisia kyliä, karun kauniita maisemia ja tiibetiläisvaikutteisia yhteisöjä.