Uusi yritys Himalajan vuoristossa! Manaslu circuit ei mennyt ihan kuten suunniteltiin, joten oli ihanaa päästä takaisin vuoristomaisemiin. Säät olivat olleet todella huonot lähiaikoina, törmäsimme Pokharassa Manaslun rengasreitiltä huonon sään vuoksi evakuoituihin vaelluskavereihimme. Myös Annapurnan rengasreitiltä oli evakuoitu porukkaa helikopterein, koska tiet olivat poikki maanvyöryjen vuoksi.

Kun saavuimme Pokharasta bussilla Besisahariin, näimme vastaantulevissa jeepeissä pettyneen näköisiä trekkaajia – varmaan heitä, joiden aikataulut olivat kusseet poikkeuksellisen sään vuoksi ja vaellus keskeytynyt. Nyt aurinko kuitenkin paistoi kirkkaalta taivaalta, ja olimme intoa täynnä. Sääennusteet näyttivät pelkkää aurinkoa – sellaista säätä, mitä yleensä matkaoppaat lokakuuksi lupailevat. Mukavaa, kun on edes jonkinlaiset mahdollisuudet nähdä niitä kasitonnisia vuoria, toisin kuin täysin pilvisellä säällä.

Päivä 1: Besishahar – Jagat – Chamje

Bussissa olimme tutustuneet jenkkipariskuntaan, joiden kanssa lähdimme lounaan jälkeen sumplimaan jeeppikyytiä Jagatiin. Olimme lukeneet paljon siitä, kuinka huristelevat jeepit uuden tien vuoksi ovat pilanneet reitin alkupätkän, joten kaikilla meistä oli sama ajatus aloittaa vaellus vasta muutaman vaelluspäivän päästä. Edellinen oppaamme oli suositellut aloitusta Dharapanista, mutta emme kuitenkaan halunneet missata niin paljoa alkupätkästä.

Jeeppimatkalla pysähdyttiin kauniille vesiputoukselle

Saimme tingittyä jeepin hinnan 5000 rupiaan (lähtöhinta oli 1500 Rs./hlö). Yllätykseksemme jeeppiin tulikin meidän neljän lisäksi vielä kaksi muuta tyyppiä – halvalla hinnalla täytyy näköjään matkustaa tiiviimmin. Italialainen nainen istui nepalilaisen miehensä kanssa etupenkille kuskin viereen ja me neljä tungimme takapenkille etupylly-takapylly-taktiikalla. Ei niin mukava kyyti tiedossa. Osan matkasta olin polvillani lattialla, jotta sain paremmin tukea pomppuisella (melko pelottavalla) tiellä kohti Jagatia. Kuskilla oli kyllä aivan uskomattomat ajotaidot, tuli taas hämmästeltyä tätä hurjaa menoa: milloin oltiin kielekkeellä ja milloin mentiin maanvyöryn aiheuttaman vesialtaan läpi, välillä sellaista tietä, että perunapeltokin vaikuttaa tasaiselta siihen verrattuna…

Jeeppijännitysnäytelmä kesti 2,5 h ja oli kyllä helpotus päästä kävelemään loppumatka (noin tunti) Chamjeen.

Chamjessa jäimme samaan majataloon kuin jenkit ja heidän aikaisemmin tapaamansa hollantilainen tyttö nepalilaisen kaverinsa kanssa.

Dal bhat eli riisiä, linssisoppaa ja currya
Sähköt katkesivat koko kylästä illalla, joten vietimme hetken kynttilän valossa

Chamje

  • 200 Rs. / huone
  • Huone aika pieni, mutta siisti ja mukavat sängyt, lämmin peitto
  • Mukava henkilökunta, söpö energinen taapero piti meille seuraa
  • Kuuma suihku (jaettu kylpyhuone), länkkäri- sekä kyykkyvessat
  • Toimiva wifi
  • Hyvä dal bhat, kuitenkin suhteellisen kallis ruoka – kuten Annapurna circuitilla muutenkin

Yöpyminen ja ruuat yhteensä 2800 Rs.

Huone oli pieni, mutta ruusuinen 🌹

Päivä 2: Chamje – Tal – Dharapani – Odar

Vaellusmoodi päälle! Heräsimme 6:30 ja söimme noin klo 7 aamupalan muiden trekkaajien kanssa. Siinä vierähti tovi, ennen kuin pääsimme lähtemään, vähän ennen kahdeksaa oltiin tien päällä, paahtoleivät ja paikalliset chapatit mahassa.

Onneksi vaellusreitti alkoi oikeastaan heti majatalomme jälkeen ja pääsimme joen toiselle puolelle karkuun jeeppejä. 

Polku kiemurteli, nousi ylös ja laski alas ja kulkeminen alkoi olla täyttä treeniä. Puolen päivän aikoihin saavuimme Talin kylään, jossa oli ensimmäinen lupien tarkastuspiste. Olimme hankkineet luvat Pokharassa samalla, kun pidensimme viisumiamme, mutta lupia tosiaan saa myös Kathmandusta tai Besishaharista. Itseasiassa on kaikin puolin fiksumpaa ottaa bussi Kathmandusta Besisahariin kuin Pokharaan (muuten joutuu matkustamaan osan matkaa toistamiseen Pokharasta takaisin huonokuntoisella “päätiellä”). Talista emme jatkaneet joen toista puolta menevää vaellusreittiä, sillä muistelimme sen olevan katki jostain kohtaa maanvyöryjen vuoksi, joten siirryimme kävelemään tietä pitkin.

Tal ja kauniit vesiputoukset taustalla.
En luottaisi liikaa näihin aika-arvioihin, mutta sai jonkun käsityksen tulevasta päivästä, kun vertaili useamman lähteen tietoja (osassa opastauluista vanhentunutta tietoa)
Matkan varrella kasvaa kaikkea mielenkiintoista. Outo punainen kukka puskee maasta.
Vesi ryöppysi tielle

Jouduimme jeeppi-tiellä ylittämään parit tielle ryöppyävät vesiputoukset, eli kengät pois ja kahlaamaan. Vesi oli arvatenkin kylmää, mutta ainakin virkisti väsyneitä jalkoja!

Maanvyöryt olivat vaurioittaneet tietä useassa kohtaa, eikä ihme, ettei tänne pari päivää sitten vielä kulkenut jeeppejä. Nyt suurelta osin tie oli raivattu kivenlohkareista ajettavaan kuntoon.

Joen toisella puolella ei olisi ollut kiva vaeltaa ensin useampi kilometri ja sitten huomata polun sortuneen jokeen…
Jos olisimme päässeet Manaslun rengasreitin loppuun asti, täältä olisimme tulleet Larke La -solan yli Annapurnan reitille 😞

Söimme lounaan Dharapanissa ja kävimme check-pointilla näyttämässä lupamme. Tällä kertaa tarkistettiin Annapurna Conservation Area Permitin (ACAP) lisäksi myös TIMS. Virkailijat olivat asiantuntevan oloisia ja osasivat kertoa reittien kunnosta. Saimme pisteeltä myös hyödyllisen korkeuskäyräkartan.

ACAP check-point
Tule ja koe!

Heti check-pointin jälkeen näimme mainoksen Odarin kylästä “tule kokemaan gurung-kansan kylä kauniissa maisemissa”. Reitiltä poikkeaminen toisi lisänousumetrejä, mutta sitä kautta pääsisimme jatkamaan kohti Danaquea. Päätimme piipahtaa, mutta killeri-portaiden jälkeen energia oli ihan lopussa ja päätettiin jäädä kylään homestay-majoitukseen. Alkuun vaikutti tosin, ettei kielimuurin vuoksi saada sumplittua majoitusta, mutta lopulta paikalle saapui jonkin verran englantia puhuva nainen, jonka perheen luokse pääsimme yöksi. Ehdin jo selailla offlineen lataamani nepalin fraasiluettelot läpi, josko niistä olisi ollut apua kielihaasteissa. Jotain apua ainakin!

Tervetulotoivotus Odar-kylään
Homestay kuivatteli maisseja
Meidän huone

Perheen äiti ja isä siivosivat meille ja jenkkipariskunnalle huoneet (häädimme siis todennäköisesti vanhemmat tai lapset omista huoneistaan). Lakanoita ei taidettu vaihtaa ja ainakin omassa sängyssä tuntui, ettei lakanoita oltu vaihdettu muutenkaan hetkeen (tai sitten siinä oli nukkunut joku pahanhajuinen, likainen ihminen). Silkkimakuupussi tuli siis tarpeeseen, jotta sai nukuttua siinä hajussa. Jullella ei tainnut olla samaa ongelmaa, mutta hänen sängyssään oli yllärivieras – torakka. Ei saa olla liian nirso, ajattelimme, ja siirryimme päivälliselle alakerran keittiöön, jossa perheen äiti tarjoili meille dal bhatia herkullisten tuoreiden vihannesten kanssa. Halusimme myös maistaa paikallista viiniä, mikä oli kyllä virhe… Kyseinen juoma oli valmistettu maissista ja vehnästä ja sanoisin, että maku oli lähempänä kotipolttoista viinaa kuin viiniä. Siinä sitten hampaan irvessä hymyiltiin ja kehuttiin juomaa. “You can taste the corn! 🌽”, oli ehkä surkein “kehu”, mitä sain kakistettua ulos.

Vähän “viiniä” (local wine)

Pelasimme korttia ja yritimme hieman jutella perheen äidin kanssa. Hän kertoi, että sekä black bear (Himalajan karhu) että brown bear, olivat joskus olleet heidän kylänsä maissipelloilla syömässä satoa. Aika hurjaa. Maissileipä aamupalaksi oli kyllä maukasta, joten varmasti se maissikin 🐻

Päivä 3: Odar – Timang – Chame

Kun aamulla lähdimme jatkamaan matkaa, kotimajoituksen äiti yllätti meidät ja antoi jokaiselle rukoushuivin kaulaan, kukat korvien taakse ja lausui turvallisen matkan siunaukset. Oikea jäähyväisseremonia. Kevein askelin lähdimme jatkamaan matkaa kohti Chamea.

Turvallisen matkan siunaukset ja lämminsydämiset ihmiset tuovat hymyn huulille

Vuoret alkoivat matkan edetessä näkyä yhä enemmän, kun nousimme ylöspäin. Seurasimme opastetun ryhmän kantajia, joilla oli selkeästi parhaimman reitin koordinaatit hallussa. Matkalla oli yllättävän paljon nousua, jotta pystyimme välttämään jeeppitien, mutta kävely oli mieluisaa metsän siimeksessä. Ja maisemat upenivat koko ajan.

Rukouksia rullaillaan

Lähellä Timangin kylää missattiin tieltä lähtenyt vaellusreitti (oikotie?) ja huomasimme vasta hetken käveltyämme, että reitti meni joen yli riippusiltaa pitkin alempana. Jatkoimme kuitenkin tietä pitkin ja tulimme Timangiin “takakautta” parhaille näkymäpaikoille ilman extra nousu- ja laskumetrejä. Täydellinen lounaspaikka!

Timangista Chameen lähinnä ihailtiin maisemia. Timangista nähty Manaslu (8163 m) jäi taakse ja edessä, paljon lähempänä, komeili Annapurna II (7937 m).

Annapurna II (7937 m)

Chame oli yllättävän iso paikka, siellä olisi voinut täydentää varustustakin, jos olisi ollut tarve (jonkin asteinen trekking shop, josta sai ainakin fleecejä ja muuta lämmintä päälle pantavaa). Yöt alkoivat olemaan kylmiä ja illallista varten oli kaivettava jo pipo ja kevytuntsikka. Majatalossa oli mahdollisuus käydä ilman lisämaksua kuumassa suihkussa. Vesi oli oikein lämmintä (kaasulla lämmitetty), mutta koska itse kylppäri oli kylmä, lähti lämmöntunne heti suihkusta poistuttua. En ajatellut ihan loppuun asti, sillä hiusten kuivaaminen kylmässä ei onnistunutkaan niin helposti.

One Reply to “Annapurna circuit (osa 1): Besishahar – Chame

Comments are closed.